22. huhtikuuta 2017

MIKÄÄN EI OLE ITSESTÄÄNSELVYYS

Tuntuu, kuin en sopisi yhteiskunnan muottiin. Ei peruskoulun jälkeistä koulutusta, ei töitä, ei mitään. Papereissa lukee vain kansaneläke. En vain sovi minnekään. Tuntuu, kuin olisin vain taakka. "Ei minusta ole mihinkään", "ei minusta tule mitään". Olen taakka, sillä olen yhteiskunnan elätettävänä. Haluaisin tehdä jotain muiden hyväksi. Tuntuu, kuin en ansaitsisi apua. Voisinpa jokin päivä olla tavallaan hyödyksi. En tiedä miksi ajattelen näin, mutta rehellisesti nuo asiat pyörivät juuri nyt päässäni.

Haluaisin vain käydä koulua. Ärsyttää, kun jotkut valittavat koulusta, kuinka se on tylsää ja kuinka ei huvittaisi (vaikka pystyisi). Ihmiset, arvostakaa koulunkäyntikykyänne, jos teillä sellaista on. Se ei ole itsestäänselvyys.

Mikään ei ole itsestäänselvyys. Ystävälläni on tuskallista valoyliherkkyyttä, ja häntä täytyy taluttaa ulkona, sillä yksinkertaisesti: hän ei näe. Häntä taluttaessani tulee arvostus omaa fyysistä toimintakykyäni kohtaan.

Mummultani murtui lonkka- ja kylkiluut. Hän ei päässyt kävelemään. Hänen vointia seuratessani tuli jälleen kerran arvostus omaa kävelykykyäni kohtaan. Sillä - anteeksi toistaminen - mikään ei ole itsestäänselvyys.

12. huhtikuuta 2017

HARHOJA, LIIKAA HARHOJA

Harmikseni en välttynyt eilenkään harhoilta. Ne tulevat ja yllättävät. Miksi näin usein? Parin viikon päästä on aikaistettu erikoislääkärin tapaaminen, tällä kertaa vuodatukseni kontrollia ottavista harhoista otettiin enemmän tosissaan. Eilen tanssin liikaa niiden pillin mukaan.

Hyvin harvoin uskallan puhua harhoistani, olen alkanut häpeämään niitä. Niistä on paljon helpompi kirjoittaa, en koe olevani uhattu jos "vain" kirjoitan niistä.

Menin eilen hakemaan lääkkeitä. Katsoin lasiovesta ulos, ja aidan takana oli jokin piikikäs ja harmaa olento. Näytti ihan pokémonilta. Yhtäkkiä se syöksyi lasioveen, ja lopulta näin sen jokaisesta kiiltävästä pinnasta. Pelkään kiiltäviä pintoja, niistä voi näkyä vaikka ja mitä.

Otin lääkkeet ja menin huoneeseeni. Seinät vääristyivät, ja tuntui kuin seinän läpi olisi tullut paljon käsiä. Kädet hapuilivat minua kohden. Yksi käsi sai minusta otteen, ja alkoi kuristamaan. Tunsin selvästi ne kädet kurkullani. Pakokauhun vallassa ja vapisten kävelin yleisiin tiloihin. Kuulin sen miehen äänen, se käski minua, mutta pistin vastaan parhaani mukaan. Itkin, itkin vuolaasti.

Ei tämä voi jatkua näin. En ole koulukuntoinen vielä vuosiin, jos tämä jatkuu. Se surettaa. Miksi en voisi olla normaali? Antaisin mitä vain, että olisin terve, koulukuntoinen ja enemmän tasapainossa. Surettaa niin paljon. Haluaisin kouluun, on suunnitelmia ja rohkeutta, mutta ei voimia.

Huh, tulipahan vuodatettua. Harhat ovat ikäviä, mutta lääkkeillä ne pysyvät helpommin kontrollissa. Tälläistä tällä kertaa, palaillaan! :-)

10. huhtikuuta 2017

AHDISTUS HELLITTÄÄ

Kotiloma on mennyt yllättävän hyvin. Ahdistus on hellittänyt huimasti. Ihana koirani pyörii jatkuvasti luonani, ja tuo karvapallero huomaa hyvin helposti tunteeni. Koirani tuntuu opettavan minulle jos jonkinlaista itsestäni ja elämästä. En esimerkiksi edes aina huomaa olevani kiihdyksissäni, mutta huomaan sen viimeistään siinä vaiheessa kun koirani alistuu kovasti ja koittaa lohduttaa tökkimällä minua käsivarteen. Ihana pieni, kuonosta jo harmaantunut söpöläinen.

Koirani lisäksi äiti on ollut paljon kanssani. Kävimme kävelemässä kauniilla rannalla ja olemme syöneet hyvin. Isänikin on hyväksymässä veganismini. Hän jopa teki minulle pavuista ja soijarouheesta ruokaa, aivan oma-aloitteisesti. Olin hämmästynyt. Täytynee kiittää vanhempiani tästä ihanasta kotilomasta. ♥
Kuten mainitsin, ahdistus on hellittänyt. Silti välillä on harhoja ja tukalia olotiloja. En vain saa antaa niille valtaa. Se on aina virhe.

Parin tunnin sisällä lähdenkin takaisin kämpille tukiasuntoon. Ajattelin vain tulla kertomaan, että hyvin menee. Ihanan seesteinen olo nytkin. Toivottavasti ahdistus ei palaa tukiasunnolla. Vaikka palaisikin, en saa antaa sille valtaa. Nyt on kova motivaatio päästä koko ahdistuskeissistä eroon. Aina ei ole, välillä sitä luovuttaa ja märehtii pahassa olossa.

Hyvää maanantaita kaikille, viettäkää ilontäyteinen viikko. Halit. ♥

8. huhtikuuta 2017

VEGAANIELÄMÄNI ENSIASKELEET

Nyt on luvassa postausta, joka ei varsinaisesti blogini aihepiiriin kuulu, mutta tästä kyseltiin, niin antaa mennä. Jos ei kasvissyönti kiinnosta, skippaa tämä postaus! :-)

En ole aina ymmärtänyt, miten suuresti maapallomme varoja kuluttaa eläinteollisuus. Havahduin siihen vasta päälle puoli vuotta sitten, kun aloin etsimään faktaa veganismista. Minulla on aina ollut kasvissyöjä- ja vegaaniystäviä, mutta en ollut tutkinut asiaa.

Kiinnostuin veganismista silloin, kun kuntoutumisyksikköön tuli vegaaninuori. Asia tuli esille nopeasti, sillä hänellä oli erilainen ruokavalio ja elämäntyyli kuin muilla. Hän teki herkullisia vegaaniruokia, hän oli Särkänniemen delfinaariota vastaan ja kaikki muukin jotenkin sävähdytti. Itse ajattelin, etten itse pystyisi elämään ilman mitään eläinperäisiä tuotteita. Ja olin muuten niin väärässä.

Muutin pois yksiköstä, ja vieläkin päivittäin etsin tietoa kaikista kasvissyönnin muodoista, imin kaiken informaation, kokeilin kasvisruokia ja katsoin dokumentteja. Isänpäivän alla sain tarpeekseni. Halusin muutosta, halusin elää ekologisemmin. Halusin syödä kasvipohjaisesti. Halusin olla satuttamatta eläimiä, arvostan jokaista elämää. Halusin uuden elämäntyylin, joka on koko ajan työn alla.

Aloin vähentämään punaista lihaa alunperin terveydellisistä syistä, sitten jäi pois muutkin lihatuotteet, nopeasti kaikki muutkin eläinperäiset tuotteet. Tuntui hyvältä - miksi en ollut tajunnut aikaisemmin, kuinka tämä antaa voimaa?

Kuvan lähde (klik!)
Päätökseni tapahtui lomalla vanhempieni luona, ja kävin vanhempieni kanssa suurta sanaharkkaa uudesta ruokavaliostani. He eivät voineet ymmärtää, eivät ymmärrä vieläkään. Mutta tämä on minun elämäni, päätökseni ja hyvinvointini.

Kun palasin kotiin silloiseen tukiasuntooni, ilmoitin haluavani vegaaniruokaa. Ja se onnistui pienten mutkien jälkeen. Olin helpottunut. Sain paljon vinkkejä tutuiltani päästäkseni alkuun veganismissa.

Tämä on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikken vielä täysin vegaani olekaan - minulla on nahkakengät, eläintestattua kosmetiikkaa ja villasukkia. Mutta käytän ne loppuun, mitään en heitä pois, se vasta olisikin arvojeni vastaista. Niin ja minun pitäisi hankkia esimerkiksi hedelmäkestokasseja, opetella kierrättämään kunnolla ja ottaa selvää joistakin asioista, kuten E-koodeista. Mutta noin muuten, vegaanielämäntyylini on ottamassa tuulta purjeisiin! Mahtavaa, tämä on se johon haluan panostaa, tämä antaa minulle energiaa ja hyvää fiilistä.

Lyhyesti sanottuna motivaattorina veganismiini ovat terveydelliset ja ympäristölliset syyt sekä eläinten olot. Mitkä ovat sinun motivaattorisi, vegaanitoverini?