25. maaliskuuta 2015

TERÄ IHOA VASTEN

!!TRIGGER WARNING!!
!!ÄLÄ LUE PIDEMMÄLLE, JOS TRIGGEROIDUT HELPOSTI!!
(Vääntelin sanaa trigger, enkä vieläkään tajua mikä on sen järkevä suomenkielinen vastine... Laukaisin, liipaisin? Ei. Laukaista ahdistus? En tiedä.)

Taisin olla kahdeksannella luokalla, kun ensimmäisen kerran painoin terän ihoa vasten. Muistan vielä syynkin: en halunnut osastolta kotiin, kotona oli turvaton ja ahdistunut olo. Halusin näyttää hoitajille, etten pärjää kotona. Ja halusin rangaista itseäni. Monet osastolla viiltelivät, ja itsekin tulin kokeilunhaluiseksi jollakin karmivalla tavalla...

Ensimmäinen itsetuhoinen kokeilu tapahtui seitsemännellä luokalla. "Leikkelin" ihoa saksilla, hykertelin onnesta kun sain verta tulemaan. Pari päivää täytyi pitää pitkähihaisia, ettei äiti huomannut punaisia repaleita kädessäni. 

Kun ensimmäisen kerran viiltelin, jäljet säilyivät kolmisen kuukautta. Enää ensimmäisiä viiltojälkiäni ei siis näy.

En muista juurikaan, kuinka paljon viiltelin siinä kasin alussa. Kaikki on sumuista siellä kaukana.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, viiltelin myös osastolla. Salakuljetin teriä osastolle, enkä koskaan jäänyt kiinni. "Viiltelin" osastolla myös katkaistulla muovilusikalla, ja siitä jäin kiinni... Siitä enemmän täällä.

Kun tulin kotoa osastolle ja olin viillellyt, jäin aina kiinni. Piilotin osastolla teräni huolellisesti, joten niitä ei löydetty. Kotoa äiti löysi kaksi terääni, ja minulla niitä oli neljä. Minulla oli monesti monta terää piilossa, jos kolme löydettiin, yksi oli vielä "tallessa"...

Minulla oli myös itsetuhoisuuteen kehoittavia ääniharhoja. "Sun täytyy viillellä", ne sanoivat, "ranteet auki läski!"... Pelkäsin näitä kehoittavia harhoja todella paljon, tuntui, että viiltely oli ainoa pakokeino.

Osastolla myös raavin ihoani vereslihalle, tästäkin on kamalat jäljet kämmenselässäni ja ranteessani. Olen myös monesti hakannut itseäni ja seiniä. Osastolla etenkin itseäni. Välillä olin ihan mustelmilla. "Noku mä kaaduin..."

Kun todellisuus iski vasten naamaa, lopetin viiltelyn kuin seinään. Vielä esimerkiksi tänäänkin on tehnyt mieli viiltää vähän, mutta ei, en sorru enää. Vaikeaa se on, mutta on kesälläkin mukavampi olla topissa kun ei ole tuoreita arpia.

Muista, että olet valloittava ja ihana, ja olet vahvempi kuin se terä. Tsemppiä, kyllä se siitä!




Onko sinulla kokemuksia itsetuhoisuudesta?
P.S. En julkaise tähän postaukseen mahdollisia tulevia ilkeitä tai "ilkeitä" kommentteja, kuten "huomiohuora tapa ittes läski lutka kananperse saatanan varvas". :-D

32 kommenttia:

  1. Mulle tulee joka kerta hirveän paha olo kun kuulen jollain varsinkin nuorella olevan niin paha olo, että satuttaa itseään. Sullakin ilmeisesti taustalla koulukiusaamista. Mäkin luultavasti olisin viilellyt itsenäni suurin piirtein samanikäisenä, mutta olin "liian nössö". Pelkäsin kuollakseni vanhempieni reaktiota jos jäisin kiinni. Hyvä niin, amikseen päästyäni kiusaaminen vihdoin loppui ja elämä alkoi näyttää valoisammalta.
    Oot kuullut tän varmaan miljoona kertaa, mutta tiedäthän, että asioilla on tapana järjestyä. Toivottavasti pystyt lopettamaan viiltelyn ja saat asiat kuntoon. :)

    Ihanaa alkanutta kevättä ja tulevaa kesää sulle! Tsemppiä, oot varmasti upea tyyppi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On koulukiusaamistaustaa. Hienoa, ettet satuttanut itsesi, ja voimia sinullekin, kauheesti tsemppiä tulevaan ja kiitos kauniista sanoistasi. ♥

      Poista
  2. Minäkin olen yläasteen aikoihin viillellyt. Sitä kesti lukion alkuajoille saakka ja onneksi siitäkin on jo vuosia, eikä jälkiä enää näy! Silloin se oli aikanaan keino paeta sitä henkistä pahaa oloa. Jossain vaiheessa siitä pääsi eroon ja kun myöhemmin teki mieli tehdä sitä uudestaan. huomasin ettei se enää tuntunutkaan niin "hyvältä". Sitten se vain loppui.

    Ihanaa että sinäkin olet tuosta tavasta päässyt eroon! Kokemuksesta tiedän, että kyllä siihen pystyy ja lopulta se pienikin halu katoaa. Aikansa se ottaa, mutta siihen pystyy. Ihana teksti, hyvä sinä!! :)

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei... No hyvä, että sait lopetettua!

      Niimpä! Kiitos ihanainen ♥

      Poista
  3. kuvaa viilloista?ja miksi halusit rankaista itseesi?typerää.

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas kirjoituksesta. Kirjoitat niin rohkean avoimesti - ja vielä omalla naamallasi! - että se on liikuttavaa.

    Olen alkanut viillellä nyt aikuisena. Ajattelin, että kun olen täysi-ikäinen, ei kenelläkään ole oikeus puuttua viiltelyyni ja saan tehdä keholleni mitä tahansa. Siitä ajatuksesta olen pitänyt myös kiinni. Jos joku nimittäisi sen takia huomiohuoraksi, niin nimittäköön, ehkä sellainen olenkin. Ei sillä ole väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, omalla naamallani kirjoitan, mutta nimi on feikki.

      Voi ei... En osaa sanoa mitään tai lohduttaa, mutta kauheasti voimia, jos saisit vaikka lopetettua. Helppoa se ei koskaan ole, mutta sen arvoista. Toki kehosi on omasi! Ja et ole huomiohuora. ♥

      Poista
  5. Oon pariin kertaan kurkkailut sun blogia ja on harvinaista, et tämmöisistä aiheista kukaan onnistuu kirjoittamaan niin että jaksan lukea. Sulla siis selvästi on kirjoittajan lahjat hallussas ja asenne kohdillaan - keep going! :)

    VastaaPoista
  6. Mä en ole ikinä viillellyt, koska olen jotenkin niin "ulkonäkökeskeinen" etten kestäisi niitä arpia. Mulla on kyllä ala-asteella ollut itsetuhoisia ajatuksia. Lähinnä itsemurha, koska mua kiusattiin todella rankasti -pahoinpideltiin 2 kertaa ja kaikkea pikku kivaa. Mä en ikinä päätynyt mihinkään hoitoon tai vastaavaan. Tavallaan kai itse paransin itseni tai jotakin sinne päin. Nykyään elän todella tasapainoista elämää ja voin hyvin.

    Ihanan avoimesti kirjoitat vaikeista aiheista!
    Tsemppiä!

    http://lifewithsallas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että selvisit niistä ajoista ja voit nyt hyvin!

      Kiitos :3

      Poista
  7. Tykkään siitä miten osaat kertoa tuntemuksistas avoimesti, etkä pelkää mitä muut ajattelevat. Keep going! :)

    VastaaPoista
  8. Mulle tulee jotenkin samoja muistoja, mulla on ollut kanssa rajuja viiltoja, itsetuhoa ja itsemurhayrityksiä, osastoa pakosta ja ei niiin pakosta ja sitten vielä harhoja.. Tiedän miltä se tuntuu, ja tiedän, että niistä voi päästä yli, ohi ja eroon. Tsemppiä sulle ♥

    http://more-than-we.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kauheesti voimia. :3

      Poista
  9. Moi Maria! Blogisi on minulle tärkeä inspiraatio ja apu työssäni. Teen sarjakuvaa mielenterveysongelmista (lisätietoa: http://cargocollective.com/viivirintanen/Mielis-ja-ruumis). Tämän tekstin luettuani haluaisin kysyä sinulta neuvoa: sarjakuvassa on hahmo, joka viiltelee. Itse en ole viillellyt, ja siksi tutkin myös näin netitse, miksi ihmiset viiltelevät. Kiitos, kun olet valaissut syitä ja tunteita viiltelyn taustalla.
    Yhdestä asiasta olen epävarma. Sarjakuvassani on kohtauksia, jossa näkyy arpia ja viiltely mainitaan. Tämä siksi, että mielestäni viiltelystä tulee puhua, että siihen suhtauduttaisiin vakavasti. Suunittelen kohtausta, jossa viiltely myös näytettäisiin. Onko sinun mielestäsi väärin, jos viilteleminen näytetään? Voiko se olla viiltelevälle lukijalle triggeri, joka käynnistää kohtauksen? Miten voisin ehkäistä, ettei näin tapahtuisi?
    Sarjakuva kertoo myös syömishäiriöstä, jonka olen itse kokenut. Siispä tiedän, että jotkut syömishäiriöiset inspiroituvat (tarkoituksella tai tahattomasti) kuvista ja tarinoista, joissa laihuutta/ruokaa/syömistä käsitellään. Yritän kiertää inspiroitumisen mahdollisuuden niin, että kuvaan syömishäiriöisen kamalan olon ja ahdistuksen inhorealistisesti. Esimerkiksi minuun perustuva hahmo on kumara, heikko, väsynyt ja jopa hirviömäisen näköinen. Auttaisiko sama lähestymistapa viiltelyn kuvaamisessa: jos esitän tapahtuman sen kaikessa inhottavuudessaan (veri, kipu, turruttava vaikutus joka ei ratkaise alkuperäistä ongelmaa)? Miten sinä kuvaisit viiltelyn ja miten sitä ehdottomasti et esittäisi?
    Arvostan blogiasi ja mielipidettäsi tässä asiassa todella paljon. Kiitos älykkäistä, rehellisistä ja koskettavista teksteistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Viivi! Ihana kuulla minun olevan inspiroiva.

      Kuvailemasi kohtaus voi olla trigger viiltelevälle lukijalle, todella yksilöllistä. Kannattaa mainita, ettei sitä ole siksi tarkoitettu.

      Mielestäni tuo tapa syömishäiriön kuvaamiseen on mainio! Auttaisi ehdottomasti.

      Kuvailisin viiltelyn vääränä tapana tuottaa helpotusta vaikeisiin ongelmiin. En esittäisi viiltelyä heikkoutena, se olisi liian... Tuomitsevaa.

      Itsetuhoisuuteen jää koukkuun. Chisu laulaa yhdessä biisissään "kipu korvaa ystävää", joka on mielestäni osuva kuvaus.

      Poista
  10. Kokemusta on.olkapäässä tuoreimmat vasen käsi täynnä arpia ranne taas on ihan arvilla voimia (:

    VastaaPoista
  11. Vau! Miten joku voi osata kirjoittaa näin hyvi? Tosi hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  12. Olen 21v nuori nainen ja eksyin blogiisi. Tosi surullista, että olet kokenut tuollaista.. Mutta aivan mahtavaa, että olet siis parantunut/parantumassa. Olet tosi vahva ja kaunis neito! Ja tämä blogisi on upea ja todella rohkea :)

    Olen itse harrastanut viiltelyä/itseni satuttamista 11 vuotiaasta lähtien. Mulla on ollut paljon itsetuhoisia ajatuksia elämän varrella, mtta koskaan itse en niiden takia mennyt lääkärin tai syönyt lääkkeitä. Mulla on ollut myös suht rankka elämä ja mulla on paljon katkeria traumoja mm. lapsuudesta ja ihmissuhteista. Olen jokseenkin onnistunut jättämään itseni vahingoittamisen taakse, mutta silloin tällön olen tehnyt itselleni isoja syviä haavoja vaikka näin "vanha" jo olenkin, kun on ollut vaikeaa.

    Tilanteeni ei kuitenkaan ole mitään verrattuna sinuun.

    Paljon voimia ja jaksamista sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiva kun tulit visiitille :-)

      No on tosiaan, mutta siitä on päästy yli. Kyllä, parantumisen tiellä ollaan! Ja voi kiitos ♥

      Paljon voimia sinulle, ei sinullakaan ole helppoa ollut! Todella ikävää lukea, että toiset ovat kokeneet niin kovia, tekisi mieli vain halata... Hyvä, että olet yrittänyt jättää itsetuhoisuuden pois kuvioista, se on todella mahtava asia! Pidä kiinni sinnikkyydestäsi :-)

      Ei, koskaan ei saa verrata itseään toiseen tai verrata toisen kärsimystä omaansa. Jokaisella on ajoittain hankalaa, ei kärsimystä voida verrata. Sinulla on varmasti ollut _todella_ hankalaa kun olet joutunut itsetuhoisuuden tielle. *Hali* ♥

      Kiitos ja samoin anomyymi, olet mahtava! :-)

      Poista
    2. Moikka! Täällä sama 21v naikkonen kurkistamassa vointiasi :) Olen nimeltäni Elise :)

      Hienoa kuulla! <3 Vaikeuksien kautta voittoon!

      Kiitoksia paljon, onhan tässä ollut jos jonkinlaista kivenmurikkaa elämän varrella niinkuin varmasti kyllä muillakin ei sillä. Nämä pari kk ollut hyvin vaikeaa ja tattadaa on käsi jälleen paskana. Noh, etiäpäin vain!

      Samoin sinä, pidä urheasta ja sinnikkäästä asenteestasi lujasti kii :)

      Niin, minä tuppaan yleensä kyllä vähättelemään omia juttujani kun luen ja näen "pahempaa". Ei haluaisi tehdä itsestään numeroa :)

      Halaus sinullekin <3 Ja olet myöskin mahtava! :)

      Poista
    3. Hejsan Elise! :-)

      Todellakin! Aina on toivoa paremmasta.

      Paljon tsemppiä ja halauksia! Muista, että luja usko paremmasta huomisesta on tärkeää. Olet arvokas ja kaunis - niin sisältä kuin varmasti ulkoakin. Olet selvinnyt tähän pisteeseen asti, mikä on mahtavaa, ja paremmat ajat ovat tulossa. Älä moiti itseäsi epäonnistumisista! ♥

      Kyllä! ^^

      Ymmärrän sua paremmin kuin hyvin. Tuttu tunne, mutta itsestään saa välillä tehdä numeron ja näyttää muille mistä on selvinnyt :-)

      Halaus!! ♥

      Poista
  13. Tämä on jo vanha teksti... Mutta kirjoitat hienosti vaikeasta aiheesta. Itsellänikin vartalo täynnä arpia, jotka toivottavasti vielä himmenevät. Nyt olen onneksi ollut kuivilla jo monta kuukautta, koska lupasin itselleni etten enää viillä, vaikka mieli tekee välillä vieläkin. (sori muuten kommentti näin vanhaan tekstiin) Keijulapsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole minulle väliä, onko teksti vanha vai uusi, joten paljon kiitoksia kommentistasi. ♥ Hurjasti tsemppiä, oikeasti, tämä on tämän arvoista - usko minua. Arvet haalenevat, muistot ei. Halaus, olet arvokas.

      Poista
    2. Kiitos samoin!
      Keijulapsi

      Poista
  14. Viiltelijän äitinä oli rohkaisevaa lukea blogiasi.joku jossain joskus antaa ajatuksen aihetta, tarvetta jollekin, ymmärryksen siitä että kaikki me ollaan tärkeitä. Aihe on arka.Puhuttu on..toisaalta ymmärtää , että johonkin ahdistusta purkaa.. sattuu... joka viilto.. kunnioitan ja arvostan todellakin sitä että lapseni kertoi... avuton olo... mitä ajattelet.. mitä läheiset voisivat tehDä? ... vai Voivatko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että blogini on rohkaiseva. Jokainen meistä on arvokas.

      Ja suosittelen, että olet lapsesi tukena satakymmenen. Pidä tuo tilanne yllä, että lapsesi voi kertoa sinulle vastaisuudessakin ajatuksistaan ja teoistaan. Ymmärrän avuttoman olosi, mutta olet tukena ja ohjaat parempaan suuntaan. Olen kirjoittanut postauksen "kun ystävä on itsetuhoinen" jonka voisit lukaista. Samat ohjeet antaisin, kun lapsi on itsetuhoinen.

      Paljon halauksia, kyllä te vielä voitatte tämän! ♥

      Poista
    2. http://pirstaloitunut.blogspot.fi/2015/12/kun-ystava-on-itsetuhoinen.html

      Tuossa vielä kopioitava linkki postaukseen "kun ystävä on itsetuhoinen".

      Poista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)