16. syyskuuta 2016

VOITTAJAFIILIKSIÄ JA UUSI FOORUMI

Viikko on vierähtänyt jälleen. Fiilikset ovat vaihdelleet onnellisuutta hipovasta syvään paniikinomaiseen ahdistukseen. Pääsääntöisesti olen voinut kaikesta huolimatta hyvin. Oma kämppä alla, kutkuttava tunne. Tavarat alkavat löytämään omia paikkojaan. Muutamia huonekaluja pitäisi hommata. No, tori.fi on pelastus. Pöydällä on kauniita kukkasia, television edessä uusi kamera ja pyykkikone surraa pesutuvassa. Kaikki oikenee. Voittajafiilis.

Hieman huolestuin tänään tarvittavien lääkkeideni käytöstä. Tuli olo, että otan niitä liikaa. Pettymys iski mieleeni. Väkisin käänsin kuitenkin ajatukseni ohjaajan avustuksella. En ole luovuttaja, en ole vaivaksi, pidän vain itsestäni huolta. En halua velloa ahdistuksessa, joten teen kaikkeni ettei tarvitsisi. Joten otan ihan reilusti lääkkeen, soitan vaikka äidille ja teen mukavia asioita.

Tosiaan, ostin uuden kameran. Blogin puolella se muuttaa asioita niin, että kuvat ovat ainakin parempilaatuisia. Kännykkäkuviakin tulee, se on varma. Mutta olen ottanut joitain kuvia jo nyt kahden päivän aikana, näette niitä postauksien lomassa jatkossa!
Käykääpä myös tsekkaamassa uusi foorumi hullujenhuone.com, jos mielenterveyteen liittyvät asiat yhtään kiinnostavat. Itse löydyn tuolta nimimerkillä pirstaloitunut. Suosittelen lämpimästi kyseistä keskustelupaikkaa, itse olen saanut sieltä jo tähänkin mennessä paljon vertaistukea. Foorumia kehitetään jatkuvasti.

Mukavia syyshetkiä teille!

10 kommenttia:

  1. Ihanaa että sinulla menee hyvin :) Muistat vaan että sä kyllä tulet pärjäämään hyvin, että ei hätää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep! :-) Muistan varmasti jatkossakin, niin monesta suosta noustu ylös. ^^

      Poista
  2. Kiva kuulla että hyvin menee. :) Odotan innolla tulevaa kuvamateriaalia. :)

    VastaaPoista
  3. Komppaan edellistä tuntuu jotenkin tosi hyvältä lukea että sulla menee hyvin ja elämä on menossa eteenpäin. Muista siis aina se, että olet todella vahva ihminen. On helppo elää elämää ilman vastoinkäymisiä, vaikeampi tie on kohdata ne ja nousta sieltä ylös. Jatka samaa rataa, inspiroit varmasti muita ja annat heille voimaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoitpas ihanan kommentin, ihanaa Pauliina, kiitos! Olisi mahtavaa inspiroida jotakuta.

      Poista
  4. Jee, onnea uudesta kamerasta! :) Hyvällä kameralla on aina ilo kuvata, ja jotenkin itse oon ainakin saanut hirmuisesti iloa ihan tästä omasta amatöörikuvailemisestakin, kun vaan on hyvä kamera käsissä! :--D

    Joka tapauksessa, tsemppiä kovasti - ihana lukea näitä "päivityksiä" kun tuntuu, että suunta on vaan ylöspäin! <3 Halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja amatöörikuvaus on juurikin sitä mitä minäkin nyt olen parin päivän sisällä alkanut tulisesti rakastamaan. Kamerani on hyvä perusjärkkäri, kelpaa minulle! ;-)

      Kiitos! Ihana kommentti, halit! ♥

      Poista
  5. Ihana kuulla, että sulla menee paremmin! Löysin blogisi vasta jonkun aikaa sitten ja kirjoitat tosi taidokkaasti. Jäin heti koukkuun selailemaan aikaisempia postauksia ja aivan uskomattoman tien olet kulkenut. Paljon tsemppiä ja halauksia täältä ruudun toiselta puolelta! ♥

    Vastikään aloitin itsekin pitää blogia bipo-elämästäni, parantumisen tiestä ja sen sellaisesta. Saa käydä kurkkimassa. :)

    https://bipocase.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanasta kommentistasi! ♥ Mukava kuulla, että tykkäät. ^^ Tsemppiä sinnekin puolelle ruutua, menen heti kurkkailemaan blogiasi!

      Poista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)