1. huhtikuuta 2017

MUUTTO TAKANA, TULEVAISUUS EDESSÄ

Muutto takana. Ei tämä niin mallikkaasti ole mennyt kuin toiveet olivat, elämä on vähän heittänyt häränpyllyä. On tullut uudenlaisia harhoja, paniikkioireilu lisääntynyt. Kauhea kiire jatkuvasti. Koulusta ollaan puhuttu, mutta vielä päälle vuosi eläkkeellä. En tällä hetkellä jaksa stressata koulusta.

Uudenlaiset harhani ovat aika hämääviä. Jalkani pitenevät ja venyvät, menevät läpi lattian. Seinät kaikkoavat, kaatuvat päälle. Seinän alla kiemurtelee jotain, näen sen selvästi... Onneksi on hoitajat ja lääkkeet, olen täällä uudessa tukiasunnossa saanut tukea ihan uudella tavalla muutenkin.

Paniikkikohtaukset... Mistä aloittaisin? Ne rajoittavat elämääni, tuntuu, että jokaiseen tilanteeseen pitäisi olla varasuunnitelma. Onneksi olen vain pari kertaa saanut kohtauksen ulkona uudesta yksiköstämme, kävelylenkeillä.

Levozinia lisättiin yksi tabletti aamuun, nyt sitä menee kolme kertaa päivässä. Tämä järjestely on toiminut hyvin, onneksi lääkärini ehdotti tätä. Perinteiset aamuahdistukset ovat hellittäneet, mikä on mahtavaa.
Tässä postauksessa kerroinkin diabeteslääkityksestäni. Kaikki on mennyt hyvin, terveys kohonnut, paino pudonnut ja lääke voitiin lopettaa kokonaan. Ei voi olla kuin tyytyväinen.

Verensokerieni parantumisen voi selittää yksinkertaisesti sillä, että teen itse ruokani. Syön joka päivä palkokasveja, olen rakastunut herneisiin. On ihanaa kun saa tehdä oman ruuan, tietää ainakin saavansa kaikki tarpeelliset ravintoaineet. Olen todella motivoitunut terveellisempään elämään. Liikun päivittäin ja syön säännöllisesti.

Mahtavaa viikonloppua kaikille, olisi ihanaa päivitellä täällä useamminkin. No, katsotaan mihin elämä vie... :-) Haleja kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Ymmärsin tästä postauksesta, että ihan hyvin menee. Olenko oikeassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelevasti menee, mutta parempaan ollaan menossa! :-)

      Poista
  2. hyvin kerrot noita sun juttuja, mullakin on skitsofrenia, en vaan näe hallusinaatioita, kuulen vaan. ne on kyllä jo rauhottunut kuten varmaan kaikilla ajanmittaan. tosin välillä tulee sellanen käsittämätön hätä, ja saan extralääkettä. minäkin asun tällasessa asuntolassa. tosin ihan eri kaupungissa, olen noin vuoden seurannut sun blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja harmi kuulla, että sinullakin on skitsofrenia, ei mikään helppo asia. Jokaisen skitsofrenia on erilainen, mulla on vähän kaikenlaisia. Tarvittavat ovat muuten hyvä juttu, niitä kannattaa ottaa jos tulee hätä. Ja kiva kuulla, että noinkin pitkään olet pysynyt messissä! :-)

      Poista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)