3. toukokuuta 2017

TURHAUTUNEISUUS KULISSIEN TAKANA

Olen niin turhautunut. Niin turhautunut, kaikkeen. On niin turvaton olo täällä tukiasunnossa. En koe saavani apua täältä tällä hetkellä. Olen täällä välitetty vain ystäväni toimesta. Olen niin turhautunut pitämään kulisseja yllä. Olenko edes rehellinen voinnistani? Kulissit sitä kulissit tätä.

Tänään on ollut muutenkin huono päivä. Nukahdin ahdistuneena, heräsin ahdistuneena. Aamulla hoitajien painostuksen alla lyhistyin vessan lattialle, eikä hoitajia kiinnostanut muu kuin se yksi salaatti joka minun piti tehdä. Onneksi ystäväni kannusti minua. Yksi hoitaja jatkoi piikittelyä vielä ruokailun jälkeenkin. Hän haluaisi jonkinlaisia rangaistuksia siitä, jos joku ei hoida hommiaan. Onneksi paikan johtaja oli sentään minun "puolellani".

On turhauttavaa olla kotonaan hirveässä paineessa, kuin mikään ei riittäisi. Tuo piikittelevä hoitaja ahdistaa minua aina, kun hän on paikalla. Hän painostaa tekemään sitä ja tota, huokailee tuskastuneena eikä selvästikään pysty auttamaan minua - pahentaa vain aina tilannetta.

Ihan super heikko olo. Kun en kestä mitään palautetta tai hoputtamista. En vain pysty pysyä vahvana, olen pahoillani. Aina paniikkikohtauksen tullessa tulee itsetuhoiset ajatukset - teotkin.

Olin viime viikonlopun kotikotona. Oli ihanaa vain olla ja nukkua paljon, skypettää aamuyöhön saakka kavereiden kanssa ja tehdä pihahommia. Nyt olen kämpilläni, ja on niin tyhjä olo, vaikka lääkitystäkin lisättiin. Zyprexaa menee nyt 20mg illassa. Harhat ovat vähentyneet, huomaan sen.

Oli pakko saada purettua ajatuksia jonnekin, vaikkei mikään voittajafiilis olekaan. Ei elämä aina ole kaunista ja hattaraa.

10 kommenttia:

  1. Voimia ihana! Muista, ettei sun tarvitse jaksaa ja aina ei voi pystyä kaikkeen. Eikä sun tarvitse. Olet arvokas itsenäsi, vaikket tekisi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos toinen ihana! ♥ Kommenttisi piristi. :-)

      Poista
  2. Mieleni tekee kertoa näin vertaistukena ,että aina löytyy niitä ihmisiä kenen kanssa ei tule toimeen. Olin koulussa opettajan silmätikku, psykologi oli aina hiljaa sekä lastenkodissa mulla oli natsiohjaaja. Mistään en oo saanu apua masennukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikkien kanssa vain ei voi tulla toimeen. Minä niin yritän, yritän niin kovasti tulla edes jotenkin juttuun jokaisen kanssa. Mutta ei, joidenkin kemiat eivät vain kohtaa kanssani.

      Poista
  3. Täällä samanlainen hoitaja. Muutama viikko sitten valitti kun en puhu. Menin aivan lukkoon, lihakset jäykistyi. Myös valittaa kun avustaja auttaa vaikeissa tilanteissa, pitäisi antaa auttaa muitakin enkä saisi pitää kädestä. Mutta se rauhoittaa minua. Silloin saatan pystyä toimimaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raivostuttavaa, suoraan sanottuna. Tarvitsen avun, ansaitset avun. Sinua kuuluu auttaa, jos apua tarvitset. Ei muttia. Olet arvokas. ♥

      Poista
  4. "Ei elämä aina ole kaunista ja hattaraa". Näinpä...

    Toivottavasti pärjäilet jotenkin. Todella inhottava tilanne, jos ei tunne olevansa turvassa siellä missä asuu. Toisaalta turvallisuuden tunne on aika lailla illuusio, ja lopulta kaikki pitävät yllä kulisseja jollain asteella. Itsehän asun vanhempieni luona ja vaikka tunnen oloni turvalliseksi, niin todellisuudessa suhteeni vanhempiin ei todellakaan ole kunnossa ja pidän juuri kulisseja yllä. Vanhempani tietävät juuri sen minun tilanteestani mitä olen halunnut kertoa, mutta eivät mitään koko totuudesta. Hoitotaho on ainoa, jolle en ylläpidä kulisseja.

    En halua yhtään vähätellä kokemuksiasi, mutta kannattaa miettiä jotain keinoja miten tilannetta saisi parannettua, jos poismuutto ei ole vaihtoehto. Loppupeleissä koko elämä on tällaista veitsenterällä tasapainoilua, missä joutuu ikäviin tilanteisiin ja niistä täytyy jotenkin selvitä. Siitä ei tunnu pääsevän mihinkään, teki mitä hyvänsä. En lähde kehumaan liikaa omaa selvitymiskykyäni kun kolme viikkoa sitten melkein tapoin itseni, mutta kannattaa miettiä eri keinoja miten tilateeseen voisi vaikuttaa eri tavoilla. Esimerkiksi ottaa tilanne puheeksi laitoksen johtajan kanssa. Tämä siis vain esimerkkinä. Jotain kuitenkin kannattaa tehdä jos tilanne on sellainen, että aika itsessään ei korjaa sitä. T eräs skitsoaffektiivinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut muuten täysin asiaa. Kiitos uusista näkökulmista. Minunkin asiani kun ovat rullailleet. Tukiasuntoni tuntuu paremmalta jo nyt. Kirjoitin tämän postaukseni kauheissa ahdistushuuruissa, en nähnyt asiaa yhtään pidemmälle.

      Yritän parhaani mukaan tulla toimeen tämän piikittelevän hoitajan kanssa, yksi pelottava hoitaja on näyttänyt uusia puolia itsestään. Tuntuu jo paremmalta, oli ystäviäkin viikonloppuna kämpillä, jaksoin.

      Enkä ole muuttamassa pois. Tämä paikka on vasta työn alla, haluan asua täällä. Tämä on juurikin sitä veitsenterällä tasapainoilua, ja aion selvitä. Uskon siihen, että pärjään. Voin vaikuttaa omilla toimillani suhteellisen paljon asioihini. Olen puhunutkin tukiasunnon johtajan kanssa, toivon, että hän vie mielipiteitäni eteenpäiin.

      Tsemppiä sinulle. Elät vaikeita aikoja, mutta hei, vaikutat tosi fiksulta ja hyvältä ihmiseltä. Mitä nyt yhden kommentin perusteella voi ihmistä arvioida. Olet arvokas, oikeasti.

      Poista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)