KOULUSTA

Peruskoulun kävin erittäin hyvin arvosanoin. Aloitin sen jälkeen ammattistartin, joka oli aivan liian raskas ja stressin aiheuttaman psykoosin takia jouduin osastolle. No, pääsin osastolta pois.

En muista jouduinko vielä uudestaan osastolle tässä välissä, kaikki on harmaata mössöä enkä osaa eritellä siitä yksityiskohtia.

Osaston jälkeen aloitin muistaakseni lukioon valmentavan englannin kurssin, jonka sain suoritettua loppuun.

Nyt sama pohdinta, jouduinko tässä välissä suljetulle? En muista kyllä ollenkaan, kiitos tästä, psykoosi.

No, tuntui hyvältä aloittaa "oikeat" lukion kurssit ja otin filosofian, opon ja historian. Jokusen viikon sinnittelin, mutta yllätys yllätys psykoosi nosti päätään. Kärsin päivittäin harhoista ja kaikki päivät menivät itkiessä sängyn pohjalla. Eipä aikaakaan kun lääkäri sanoi, että nyt on aika mennä suljetulle, koulusta ei tule mitään. Koulu oli aivan liian iso stressitekijä minulle. Onneksi tottelin lääkäriä ja menin ajoissa hoitoon.

Osastokuviot tuli ja meni, mites sitten tästä eteenpäin? En tiedä, en tosiaan tiedä. Iltalukio houkuttelisi, mutta jos kuuntelen sydäntäni, haluaisin ammattikouluun sote-alalle. Ihmisten auttaminen on kuitenkin aina ollut se juttu. Olen halunnut milloin opettajaksi ja milloin lääkäriksi. Kunnianhimoa siis löytyy.

Kuva täältä.

Hoitaja sanoi tänään, että olen sitkeä ja ihailee sisuani. Harmi, että en pysty uskomaan sitä, sillä enhän minä kouluakaan pysty käymään...

TAKAISIN YKSIKÖSSÄ

Olipas lyhyt reissu osastolla, vain kuukauden. Edelliset jaksoni ovat kestäneet helposti yli puoli vuotta, joten olen enemmän kuin tyytyväinen päästessäni hyvissä ajoin pois! Kuten jo mainitsin, osastolla oli hulinaa. Saattoi olla monia nuoria samaan aikaan vierihoidossa, tavarat lensivät ja joitakin raahattiin väkisin seurantahuoneeseen. Huono tilanne sinänsä, sillä osastolla jolla olin, on vain kaksi seurantahuonetta.

Tuntuu niin hyvältä olla takaisin yksikössä. Kaksi ystävääni odottivat minua kovasti takaisin, olikin jo ikävä! Pääsin heti jyvälle uusista käytännöistä ja sain purettua tavarat. Jokunen matkalaukullinen tavaroita on vielä kotona, mutta ei niillä kiire ole. Yksikkö on ehdottomasti paras paikka minun kuntoutumiselleni. Haluaisiko joku postausta kuntoutumisyksiköstä? :-)

Toivottavasti nämä ovat loppuelämäni ensimmäisiä päiviä.

Arnoldissa, ostin Spinny cupin, ihan sairaan hyvää! Oikealla tekemämme rocky road-juustokakku.

SEKASIKIÖTEKSTIÄ PSYKOOSISTA JA HARHOISTA

Olen kirjoittanut psykoosikohtauksistani mm. täällä ja täällä. Ajattelin nyt hieman avata lisää psykoosistani äitini ja minun silmissä. En muista juuri mitään psykoosikohtauksista, ne ovat niin suuria ärsykkeitä, että mieli suojelee itseään. Mutta voin vain kuvitella sen tuskan, jonka olen kokenut lepositeissä huutaessani harhoille...

Kaverini kysyi joskus, että miksi juoksin osastolla hakkaamaan ovea. Ei mitään muistikuvaa. Äiti sanoi, että silloin hoitajat painoivat hälytyskutsua ja aikuisten osastolta juoksi valkotakkisia raahaamaan minut seurantahuoneeseen.

Kuva elokuvasta Vuosi nuoruudestani.

Muistan, kuinka istuin seurantahuoneen nurkassa ja näin mustia hahmoja, jotka tulivat lähemmäs ja lähemmäs. Kaksi hoitajaa olivat vieressäni, olin kai vierihoidossa.

Muistan pieniä pätkiä siitä, kun olin ambulanssissa. Välillä yritin nousta istumaan, mutta se ei onnistunut, sillä olin remmeissä. Kun pääsimme osaston pihaan, huusin kuin vietävä. Seuraava muistikuva on, kun sain rauhoittavan piikin pakaraan. Kaikki oli epätodellista ja lääke sumensi kaiken.

Äiti kertoi, että kun olin eristyshuoneessa, siellä oli lattialla vain patja ja istuin patjalla hakkaamassa päätäni seinään. En muista yhtään kuinka kauan olin eristyksessä. Missä välissä kävin vessassa? Kävinkö ollenkaan suihkussa? Ei muistikuvaa.

Psykoosi on pelottava asia, ei voi muuta sanoa. Olen ihan tyytyväinen, etten muista tämän enempää kohtauksistani, näin on parempi. :-)

Ahdisti vietävästi kirjoittaa tätä tekstiä, mutta tätä on toivottu! Täällä saat kertoa omia kokemuksiasi psykoosista! Vastaan jokaiseen kommenttiin ja välitän teistä. Olette ihan huippuja.

OPETELLA ELÄMÄÄN UUDELLEEN

Pitkästä aikaa taas blogin parissa! Olipas tauko.

Paljon on tapahtunut, mutta en osaa pukea niitä sanoiksi. Maanantaina ainakin minut uloskirjataan osastolta ja siirryn kuntoutumisyksikköön. Osastolla on aika härdelli ja lääkäri ajatteli minulla olevan parempi olla yksikössä. Osasto ei ole tarpeellinen enää.

Tästä on suunta vain ylöspäin. Minulla on todella paljon motivaatiota parantumiseen. Oikeasti. Haluan karistaa psykoosin kahleet jonnekin kauas. Enkä tule kaipaamaan sitä. Jossain vaiheessa en oikeastaan halunnut edes luopua surusta. Ahdistus, pelko, suru... Ne tuntuivat turvalliselta. Nyt on tilanne toisin. Löytyy motivaatiota ottaa uusi suunta elämälle. Juttelin meinaa tätini kanssa, hän sanoi, että minun täytyy opetella elämään uudelleen. Aivan totta.

Elämä ilman kaikkea tuota pahaa kuulostaa hyvältä. Elämä tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä.