HALU ELÄÄ

Haluan kokea elämää. Haluan kokea onnea. Onni tuntuu hyvältä. On kivaa kun tuntuu hyvältä ja kaikki hymyilyttää. On ihanaa nauttia elämän pienistä asioista, kuten usvaisena syysaamuna pieni kävelylenkki. Tuoksukynttilöiden sytyttäminen. Ruska ja maahan tippuneet värikkäät lehdet. Pienet ihanat asiat tekevät elämästä elämisen arvoista.

MITÄ OLEN DUUNAILLUT

Päivät ovat menneet hyvin. Torstaina näin blogiystävääni ja meillä oli oikein mukavaa - kävimme kahvilla ja shoppailemassa.

Eilen tulin tänne mummun luokse. Tuli pieni ongelma - tänne oli tulossa serkkuni ja hänen ystävänsä enkä näin olisi voinut olla rauhassa saatika nukkua yksin. Oma tila ja rauha on minulle erittäin tärkeää! Tihrustin itkua ja panikoin.

Asioihin kuitenkin saatiin selvyys kun pääsinkin A:lle yöksi. Meillä oli oikein hauskaa! Teimme sitä mitä yleensä, eli juttelimme skypessä kavereille, olimme chatrouletissa,  teimme ruokaa, juttelimme syvällisiä ja rapsuttelimme A:n koiraa Kaapoa, joka esiintyy kuvassa alla.

Äsken mummu alkoi painostamaan minua koulusta. "Kyllä sinun jokin todistus pitäisi saada, eikö sinulla tule tylsää yksikössä sairaslomalla?" En minä tätä sairautta ja sairaslomaa valinnut! Totta kai tulee tylsää ja haluaisin kovasti saada koulut käytyä, mutta ei.

Vammaistukeakin pitäisi hakea taas... Äh, niin paljon asioita. Laitoin tuohon sivupalkkiin kyselyn, käykääpä äänestämässä!

ONNEAKO

Oli ihan järjettömän hyvä olo. Ideoita sateli, olin äänessä, jaksoin painaa pää kolmantena jalkana. Kävin kolme kertaa lenkillä ulkona. Kirjoittelin blogia, piirtelin, siivosin, datailin. Tein kaikkea. Fiilis oli oikeasti mahdottoman hyvä, hymyilin jatkuvasti.

Mutta sitten... Rintaa puristi, tihrustin itkua. Ahdistus voimistui jokaisella hengenvedolla johtaen äärettömän huonoon oloon. Ennen kuin menin psykoottiseksi, päätin mennä hoitajien luo. Paikalla oli kaksi nuorta naishoitajaa, molemmat todella mukavia. Puhuin, puhuin, puhuin ja puhuin. Lopputuloksena ajattelimme, että näin hyvä olo tuntuu vieraalta, olin hukassa.

Hoitajat vakuuttelivat, että tämä hyvä oloni oli normaalia eikä liian ylitseampuvaa. Koinko minä onnea? Ihan oikeaa onnea? Sitä, mikä tuli pienenä kun sai ostettua Lauantai-karkkipussin? Oikeasti, minäkö paranen? Tuntuu mahdottoman hyvältä.

EKSTRAPYRAMIDAALIOIRE... MIKÄ LIE

Minulla menee paremmin kuin aikoihin. Abilify on selvästikin auttanut, vaikka se meneekin vain kolmasosalla entiseen annostukseeni verrattuna. Abilifyta minulla menee nyt 7,5mg. Ennen abilifyta meni päälle 20mg/päivä, ja sain siitä omituisia sivuoireita, joita kutsutaan ekstrapyramidaalioireiksi(?). Kyllä, vaikea nimi, anteeksi. :-D

Minulla siis kasvojen lihakset nykivät. Kun esimerkiksi söin ruokaa, nenäni alkoi nykimään ja näytti kuin inhoisin ruokaa... En pystynyt kunnolla puhumaan, kieleni nyki. Sössötin. Ei ollut kivaa. Tuli myös silmäniskuja, eli silmiäni ympäröivät lihakset nykivät. Toivottavasti sitä ei tule tällä kertaa. Tuskin tulee, sillä minulla menee erittäin pieni annos.

Mutta siis, minulla menee todella hyvin. Pystyn nauttimaan elämästä, on energiaa ja haluja, en elä enää harmaassa kuplassani. Hymyilen, tanssin, nautin. Elämään tietenkin kuuluu huonojakin aikoja, mutta minulla ne menivät yli. Toivon, ettei kukaan joutuisi kestämään sellaista. Elämää jyrkänteellä. Jos sinulla on vaikeaa, hae jooko apua. Apua voi olla vaikea saada, mutta kenenkään ei tarvitsisi mennä sairaalakuntoon ennen kuin saa apua. Voisin kirjoittaa postauksen, jossa on erilaisia keinoja hakea mielenterveysongelmiin apua? :-)