9. huhtikuuta 2016

PSYKOOSISSA

On pimeä, kävelen yksin kohti yksikköä. Tummat hahmot saartavat minua keskelleen, niillä on suunnitelma kimppuuni hyökkäämiseen. Kuulen askelia, ne pyörivät pääni ympärillä. Voimistuvat ja hiljentyvät, kovenevat ja loittoavat. Tekisi mieli painaa pää polviin, tihrustan itkua. Poskipäilleni ilmestyy lisää ja lisää ja lisää kyyneleitä, minua seurataan.

Pälyilen ympärilleni, näen vilahduksia kummallisen muotoisista olennoista. Näen miehen kävelevän toisella puolella tietä, hänelläkin on varmasti jotain minua vastaan. Pelästyn hänen katsettaan, ja olen varma, että hän on se tyyppi joka yritti rikkoa hotellin ulko-ovea ja aulan valvontakameraa takiani. Hän yritti päästää huoneeseeni murhaamaan minut. Olen tehnyt jotain kamalaa. Tunnen syyllisyyttä entistäkin enemmän.

Tummat hahmotkin tuntunuvat huutavan minua kovempaa ja kovempaa, lausuvat pääni ympärillä törkeyksiä ja käskevät minua itsetuhoisiin tekoihin.
Olen yksikön rappusilla, astun sisään. Olen tuskahiestä märkä ja kylmissäni. Yritän vilkuilla ikkunoista josko se mies olisi kaikonnut.

Ahdistus lisääntyy, en päästyäni huoneeseeni enää uskalla poistua sängystäni. Purskahdan huutoitkuun kun näen irvokkaan ja vääristyneen naamarin lentämässä minua päin. Huudan tuskasta, olen niin ahdistunut, että tunnen pyörtyväni. En uskalla liikkua mihinkään, huoneeseeni on asennettu kamerat. Itken peiton alla, päästän ulos tuskan pihahduksia.

7 kommenttia:

  1. Tämä postaus oli koskettava. Ennen kaikkea kuvasi ulkopuoliselle niin täydellisesti tuota tuskaa että sen ahdistuksen voi tuntea tästä tekstistä.

    Hyvä Maria, muista aina että olet tärkeä, mahtava ihminen ja tunteikas kirjoittaja. Kaunis sekä sisältä että ulkoa, vahva, niin paljon onnea ansaitseva. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, kiitos anonyymi! Mahtava kommentti. :-) Kiitos vielä ♥

      Poista
  2. Ulkoasu on muuttunut mun viime näkemästä, mutta kiva tämä on! Kirjotat myös hyvin ja voimia sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muokkailin ulkonäköä jonkin verran vähän aikaa sitten! Kiitos ihana Jenni ♥

      Poista
  3. Ulkoasu on muuttunut mun viime näkemästä, mutta kiva tämä on! Kirjotat myös hyvin ja voimia sulle ♥

    VastaaPoista
  4. Pelottavaa tekstiä tällä kertaa, pelotti tekstiä lukiessani omasta ja sun puolesta :( Toivottavasti tuollaisia ei tapahtuisi enää, haleja ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, ettei tapahdu. Peukut pystyyn! :-) Halit ♥

      Poista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)