Sain erääseen postaukseeni tälläisen kommentin, jonka sisältöä niin vanhempani, ystäväni kuin hoitajatkin ovat yrittäneet takoa päähäni:
Kyseessä on siis anteeksiantaminen. En edes tiedä mistä aloittaisin.
Anteeksiantamiseen kuuluu itsensä ja menneisyytensä kanssa sinuiksi tuleminen, irtipäästäminen ja hyväksyminen. Kuten anonyymi kirjoitti, täytyy olla onnellinen, ettei tarvitse enää olla tekemisissä pahemman luokan mulkkujen kanssa. Voi kuinka oloni onkaan hyvä, kun minun tuskin koskaan enää tarvitsee olla tekemisissä kiusaajieni kanssa.
Miksi ihmeessä velloisin enää vihassa? Olen varmasti vielä pitkään katkera, mutta kyllä tämä tästä. Asioilla on tapana järjestyä, ja suurimman työn olenkin jo tehnyt - hyväksynyt tapahtuman.
Tuntuu yllättävän hyvältä, kun hoitajatkin takoivat päähäni, että en ole vaarassa sen takia, että entinen kiusaajani näki kotini sijainnin. Kiusaaja siis moikkasikin minulle, ensin koin sen kettuiluna. Kuitenkin, kun asiaa tarkemmin miettii, ei hän varmastikaan osannut yhdistää minua viiden vuoden takaisiin tapahtumiin. Näki, että tuolla menee tuttu ihminen ja moikkaa! Aluksi olin varma, että vähintään koirani murhataan, perheelleni tehdään jotain ja muuta sekavaa. Vainoharhaisuus kenties oli hieman voimissaan?
Ja sekin vielä, etten minä voi olla täysin tyytyväinen, jos sisälläni velloo suurta negatiivisuutta. Täytyy antaa olla, ei asialle mitään voi. Täytyy hyväksyä. Päästää irti.
Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa, että wow! Kirjoitat todella jämäkällä ja fiksulla otteella, eikä lukijaksi liittymistä kauaa tarvinnut miettiä. Jään todellakin seuraamaan, suurella mielenkiinnolla - kovasti tsemppiä tielle parempaa huomista kohden! ❤
VastaaPoistaTämä postaus kosketti minuakin erityisen kovasti. Olen ollut yläasteella psyykkisesti kuin fyysisestikin koulukiusattu, takana on mm. eriasteista uhkailua, useampi raiskausyritys, pahoinpitelyjä ja niin edelleen. Olin äärimmäisen pelokas yläasteelta lukioon siirtyessäni ja tuntui siltä, että maailma kaatuu aivan takuulla päälle. Niin se kyllä aluksi tekikin, mutta jotenkin sieltä pohjasta vain kaivautui ylös ja pakotti itsensä jatkamaan elämää.
Vasta monien kokemuksien, kohtaamisien ja vastoinkäymistenkin jälkeen ymmärsin anteeksiantamisen voiman. En missään nimessä ole unohtanut kaikkea sitä, mitä kävin läpi, mutta olen antanut kiusaajalleni anteeksi ja toisaalta myös siirtynyt itse eteenpäin. Hän on yrittänyt ottaa minuun yhteyttä somen kautta muutamaan otteeseen aiemmin, ei onneksi enää - ja toisaalta, yhä edelleen hänen syystään olen suojannut kaikki puhelinnumerosta kotiosoitteeseeni kuin perheemme autojen rekisteritunnuksiin. Vaikka ajatus aiemmista tapahtumista tuntuu yhä todella pahalta, se ei pyöri enää aktiivisesti mielessäni - ja se on antanut tietynlaisen rauhan tunteen. Helpolla se kuitenkaan ei tule; melkoisen tien joutuu käydä läpi päästäkseen päätepysäkille.
Oon silti sitä mieltä, että elämä voittaa. Aina. 😊
Oi että, olen todella kiitollinen sanoistasi! ♥
PoistaOlen niin pahoillani tapahtuneesta, ei sinulla helppoa ole ollut. Toivon, että tekijät ovat joutuneet vastuuseen. Ihailen kuitenkin sinun vahvuuttasi ja sitä, että pakotit itsesi jatkamaan elämää. Vau.
Sama täällä! Taakka sydämeltä lähtee pois, kun antaa anteeksi. Tosiaan, sitä siirtyy eteenpäin. Olet niin oikeassa, osuit kommentissasi naulan kantaan.
Todellakin voittaa. Aina! ;-)
Argh, anteeksi, edellinen kommentti lähti matkaan väärällä käyttäjällä - toivottavasti et julkaise sitä.
VastaaPoistaHieno ja todenmukainen teksti! Mua on itseänikin joskus kiusattu, toisinaan vähän lievemmin, toisinaan sitten rajummin. Multa on usein kysytty, että miksen kostaisi kiusaajille. Mutta miksi kostaisin? Kuten jo mainitsitkin, se taakka harteilta ei ikinä kevene tai katoa, jos vatvoo asiaa eikä päästä irti. Vertaisin tätä läheisen kuolemaan. Siinä se suru, katkeruus ja raivo tapahtunutta kohtaan ei katoa ikinä, jos ei hyväksy kyseisen henkilön kuolemaa. Hieman ohi aiheesta tuo esimerkki, mutta jollain tapaa siinä on samanlainen sanoma.
Tsemppiä sulle tulevaan ja hyvää kesää!
En tietenkään julkaise! Mullekin on käynyt noin, se kuumotus. :-D
PoistaKiitos! Ja olen aivan samaa mieltä. Jos kostoa janoaa, kiusaaja on voittanut - kuten anonyymin kommentissa anonyymi kirjoittikin. Kosto ei hyödytä.
Ja tuo on muuten aivan totta, hyvä esimerkki! :-)
Kiitos & samoin Anu!
Kirjoitat kyllä tosi hyvin ja tykkään edelleen tästä ulkoasusta! Asioilla on aina tapana järjestyä, vaikka ei huonoimpina hetkinä niin uskoisikaan. Tsemppiä sulle :-)
VastaaPoistaKiitos Jenni! Niinpä, totta! Ja tsempit vastaanotettu. ♥
PoistaMinua ei ole koskaan kiusattu, enkä voi sanoa todellakaan tietäväni mitä olet käynyt läpi. Voin kuitenkin samaistua tuohon anteeksiantamiseen oman alkoholisti isäni kanssa, joka on vuosia valehdellut, varastanut, pettänyt lupauksensa ja haukkunut minut ihan lyttyyn. Muistan kun joku terapeutti joskus sanoi että minun pitäisi antaa anteeksi isälleni, ei isäni vaan itseni vuoksi. Muistan että minua nauratti koska ajatus oli aivan mahdoton, antaa anteeksi,se kaikki paska mitä olen isän vuoksi saanut kestää? Ei kiitos.
VastaaPoistaVuosien kuluessa kuitenkin ymmärsin miten suuri taakka on kantaa jatkuvaa vihaa ja katkeruutta ja ymmärsin että anteeksi antaminen ei tarkoita sitä että hyväksyisin sen kaiken tapahtuneen tai sanoisin että se oli ihan ok tehdä niin. Ei, vaan se tarkoitti sitä että huolimatta siitä mitä tapahtui, voisin vihdoin siirtyä eteenpäin. Todeta että niin kävi ja se on mennyttä ja nyt on aika katsoa eteensä, olla kiitollinen siitä kaikesta hyvästä mikä jäi.
Helppoahan se ei ole ja kyllä ne surun ja katkeruuden tunteet silti ajoittain palaa, mutta niin se vain menee.
Anna itsellesi vain tarpeeksi aikaa. Selviät kyllä ihan mistä vain. <3
Ikävää kuulla sinun kärsineen isäsi takia, mutta on mahtavaa kuulla sinun antaneen anteeksi! Olet hyväksynyt asian. Asiaa ei kuitenkaan varmaan koskaan unohda, se on saletti.
PoistaMinulla oli muuten vielä vuosikin sitten aivan samanlaisia ajatuksia anteeksiantamisesta - en voinut haaveillakaan siitä, että antaisin anteeksi. Mutta niin se aika tekee tehtävänsä.. :-)
Eteenpäin siirtyminen, se on niin tärkeää. Olet niin fiksu! Sinäkin selviät kyllä. ♥♥
Olette kaikki niin oikeassa! Upeaa että on myös meitä, jotka annamme anteeksi. Kaikki eivät siihen pysty. Minä olen jo vuosia sitten tajunnut, että elämä on paljon antoisampaa niin. Itse olen antanut kiusaajilleni anteeksi, ja kaikki muutkin vääryydet elämässäni olen antanut asianomaisille anteeksi.
VastaaPoistaNiinpä! Kannattaa tosiaan helpottaa taakkaa hartioillaan antamalla anteeksi.. :-)
Poista