MITÄ OLEN DUUNAILLUT

Päivät ovat menneet hyvin. Torstaina näin blogiystävääni ja meillä oli oikein mukavaa - kävimme kahvilla ja shoppailemassa.

Eilen tulin tänne mummun luokse. Tuli pieni ongelma - tänne oli tulossa serkkuni ja hänen ystävänsä enkä näin olisi voinut olla rauhassa saatika nukkua yksin. Oma tila ja rauha on minulle erittäin tärkeää! Tihrustin itkua ja panikoin.

Asioihin kuitenkin saatiin selvyys kun pääsinkin A:lle yöksi. Meillä oli oikein hauskaa! Teimme sitä mitä yleensä, eli juttelimme skypessä kavereille, olimme chatrouletissa,  teimme ruokaa, juttelimme syvällisiä ja rapsuttelimme A:n koiraa Kaapoa, joka esiintyy kuvassa alla.

Äsken mummu alkoi painostamaan minua koulusta. "Kyllä sinun jokin todistus pitäisi saada, eikö sinulla tule tylsää yksikössä sairaslomalla?" En minä tätä sairautta ja sairaslomaa valinnut! Totta kai tulee tylsää ja haluaisin kovasti saada koulut käytyä, mutta ei.

Vammaistukeakin pitäisi hakea taas... Äh, niin paljon asioita. Laitoin tuohon sivupalkkiin kyselyn, käykääpä äänestämässä!

ONNEAKO

Oli ihan järjettömän hyvä olo. Ideoita sateli, olin äänessä, jaksoin painaa pää kolmantena jalkana. Kävin kolme kertaa lenkillä ulkona. Kirjoittelin blogia, piirtelin, siivosin, datailin. Tein kaikkea. Fiilis oli oikeasti mahdottoman hyvä, hymyilin jatkuvasti.

Mutta sitten... Rintaa puristi, tihrustin itkua. Ahdistus voimistui jokaisella hengenvedolla johtaen äärettömän huonoon oloon. Ennen kuin menin psykoottiseksi, päätin mennä hoitajien luo. Paikalla oli kaksi nuorta naishoitajaa, molemmat todella mukavia. Puhuin, puhuin, puhuin ja puhuin. Lopputuloksena ajattelimme, että näin hyvä olo tuntuu vieraalta, olin hukassa.

Hoitajat vakuuttelivat, että tämä hyvä oloni oli normaalia eikä liian ylitseampuvaa. Koinko minä onnea? Ihan oikeaa onnea? Sitä, mikä tuli pienenä kun sai ostettua Lauantai-karkkipussin? Oikeasti, minäkö paranen? Tuntuu mahdottoman hyvältä.

EKSTRAPYRAMIDAALIOIRE... MIKÄ LIE

Minulla menee paremmin kuin aikoihin. Abilify on selvästikin auttanut, vaikka se meneekin vain kolmasosalla entiseen annostukseeni verrattuna. Abilifyta minulla menee nyt 7,5mg. Ennen abilifyta meni päälle 20mg/päivä, ja sain siitä omituisia sivuoireita, joita kutsutaan ekstrapyramidaalioireiksi(?). Kyllä, vaikea nimi, anteeksi. :-D

Minulla siis kasvojen lihakset nykivät. Kun esimerkiksi söin ruokaa, nenäni alkoi nykimään ja näytti kuin inhoisin ruokaa... En pystynyt kunnolla puhumaan, kieleni nyki. Sössötin. Ei ollut kivaa. Tuli myös silmäniskuja, eli silmiäni ympäröivät lihakset nykivät. Toivottavasti sitä ei tule tällä kertaa. Tuskin tulee, sillä minulla menee erittäin pieni annos.

Mutta siis, minulla menee todella hyvin. Pystyn nauttimaan elämästä, on energiaa ja haluja, en elä enää harmaassa kuplassani. Hymyilen, tanssin, nautin. Elämään tietenkin kuuluu huonojakin aikoja, mutta minulla ne menivät yli. Toivon, ettei kukaan joutuisi kestämään sellaista. Elämää jyrkänteellä. Jos sinulla on vaikeaa, hae jooko apua. Apua voi olla vaikea saada, mutta kenenkään ei tarvitsisi mennä sairaalakuntoon ennen kuin saa apua. Voisin kirjoittaa postauksen, jossa on erilaisia keinoja hakea mielenterveysongelmiin apua? :-)

DIAGNOOSEISTA - MITÄS IHMETTÄ?! + LÄÄKKEET JA KOULU

Minulla ei näköjään olekaan ollut kuukausiin vakavaa masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Kiva kuulla nyt. Olenkin miettinyt, miksi ihmeessä näinkin sosiaalisella ihmisellä on sosiaalisten tilanteiden pelko. Eikä masennustakaan enää ole. Huonot jaksoni kuuluvat kuulemma skitsofreniaani.

Huhtikuussa diagnoosejani on muutettu. Tulee höynäytetty olo. Ja miksi minulle ei voitu ilmoittaa? Ihmettelen kuitenkin itseäni - miksi diagnoosini ovat minulle niin "tärkeitä"? Eivät ne kuitenkaan määrittele minua. Diagnoosien perusteella kuitenkin tietääkseni lääkitystä muutetaan, ja toimiva lääkitys on minulle todella tärkeä. Tuki ja toimiva lääkitys ovat paranemiseni vaatimukset.

Ja nyt kun selittämisen makuun pääsin, niin minulla aloitetaan nykyisten lääkkeitteni kylkeen uudestaan Abilify. Minulla oli kyseinen lääke vuosi pari takaisin, ja sain siitä inhottavia sivuoireita. Ellen nyt väärin muista, en pystynyt kunnolla puhumaan ja sain pakkoliikkeitä: kasvoni lihakset nykivät. Mutta ei siitä sen enempää, toivoisin vain, että tämä lääkitys on sitten Se Oikea. :-D

Koulusta vielä sen verran, että olen nyt sairaslomalla. Helpottunut fiilis - koulu kuitenkin antoi minulle aivan liikaa stressiä.

Tästä on suunta vain ylöspäin! :-)