27. syyskuuta 2015

HALU ELÄÄ

Haluan kokea elämää. Haluan kokea onnea. Onni tuntuu hyvältä. On kivaa kun tuntuu hyvältä ja kaikki hymyilyttää. On ihanaa nauttia elämän pienistä asioista, kuten usvaisena syysaamuna pieni kävelylenkki. Tuoksukynttilöiden sytyttäminen. Ruska ja maahan tippuneet värikkäät lehdet. Pienet ihanat asiat tekevät elämästä elämisen arvoista.

26. syyskuuta 2015

MITÄ OLEN DUUNAILLUT

Päivät ovat menneet hyvin. Torstaina näin blogiystävääni ja meillä oli oikein mukavaa - kävimme kahvilla ja shoppailemassa.

Eilen tulin tänne mummun luokse. Tuli pieni ongelma - tänne oli tulossa serkkuni ja hänen ystävänsä enkä näin olisi voinut olla rauhassa saatika nukkua yksin. Oma tila ja rauha on minulle erittäin tärkeää! Tihrustin itkua ja panikoin.

Asioihin kuitenkin saatiin selvyys kun pääsinkin A:lle yöksi. Meillä oli oikein hauskaa! Teimme sitä mitä yleensä, eli juttelimme skypessä kavereille, olimme chatrouletissa,  teimme ruokaa, juttelimme syvällisiä ja rapsuttelimme A:n koiraa Kaapoa, joka esiintyy kuvassa alla.

Äsken mummu alkoi painostamaan minua koulusta. "Kyllä sinun jokin todistus pitäisi saada, eikö sinulla tule tylsää yksikössä sairaslomalla?" En minä tätä sairautta ja sairaslomaa valinnut! Totta kai tulee tylsää ja haluaisin kovasti saada koulut käytyä, mutta ei.

Vammaistukeakin pitäisi hakea taas... Äh, niin paljon asioita. Laitoin tuohon sivupalkkiin kyselyn, käykääpä äänestämässä!

22. syyskuuta 2015

ONNEAKO

Oli ihan järjettömän hyvä olo. Ideoita sateli, olin äänessä, jaksoin painaa pää kolmantena jalkana. Kävin kolme kertaa lenkillä ulkona. Kirjoittelin blogia, piirtelin, siivosin, datailin. Tein kaikkea. Fiilis oli oikeasti mahdottoman hyvä, hymyilin jatkuvasti.

Mutta sitten... Rintaa puristi, tihrustin itkua. Ahdistus voimistui jokaisella hengenvedolla johtaen äärettömän huonoon oloon. Ennen kuin menin psykoottiseksi, päätin mennä hoitajien luo. Paikalla oli kaksi nuorta naishoitajaa, molemmat todella mukavia. Puhuin, puhuin, puhuin ja puhuin. Lopputuloksena ajattelimme, että näin hyvä olo tuntuu vieraalta, olin hukassa.

Hoitajat vakuuttelivat, että tämä hyvä oloni oli normaalia eikä liian ylitseampuvaa. Koinko minä onnea? Ihan oikeaa onnea? Sitä, mikä tuli pienenä kun sai ostettua Lauantai-karkkipussin? Oikeasti, minäkö paranen? Tuntuu mahdottoman hyvältä.

20. syyskuuta 2015

EKSTRAPYRAMIDAALIOIRE... MIKÄ LIE

Minulla menee paremmin kuin aikoihin. Abilify on selvästikin auttanut, vaikka se meneekin vain kolmasosalla entiseen annostukseeni verrattuna. Abilifyta minulla menee nyt 7,5mg. Ennen abilifyta meni päälle 20mg/päivä, ja sain siitä omituisia sivuoireita, joita kutsutaan ekstrapyramidaalioireiksi(?). Kyllä, vaikea nimi, anteeksi. :-D

Minulla siis kasvojen lihakset nykivät. Kun esimerkiksi söin ruokaa, nenäni alkoi nykimään ja näytti kuin inhoisin ruokaa... En pystynyt kunnolla puhumaan, kieleni nyki. Sössötin. Ei ollut kivaa. Tuli myös silmäniskuja, eli silmiäni ympäröivät lihakset nykivät. Toivottavasti sitä ei tule tällä kertaa. Tuskin tulee, sillä minulla menee erittäin pieni annos.

Mutta siis, minulla menee todella hyvin. Pystyn nauttimaan elämästä, on energiaa ja haluja, en elä enää harmaassa kuplassani. Hymyilen, tanssin, nautin. Elämään tietenkin kuuluu huonojakin aikoja, mutta minulla ne menivät yli. Toivon, ettei kukaan joutuisi kestämään sellaista. Elämää jyrkänteellä. Jos sinulla on vaikeaa, hae jooko apua. Apua voi olla vaikea saada, mutta kenenkään ei tarvitsisi mennä sairaalakuntoon ennen kuin saa apua. Voisin kirjoittaa postauksen, jossa on erilaisia keinoja hakea mielenterveysongelmiin apua? :-)

15. syyskuuta 2015

DIAGNOOSEISTA - MITÄS IHMETTÄ?! + LÄÄKKEET JA KOULU

Minulla ei näköjään olekaan ollut kuukausiin vakavaa masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Kiva kuulla nyt. Olenkin miettinyt, miksi ihmeessä näinkin sosiaalisella ihmisellä on sosiaalisten tilanteiden pelko. Eikä masennustakaan enää ole. Huonot jaksoni kuuluvat kuulemma skitsofreniaani.

Huhtikuussa diagnoosejani on muutettu. Tulee höynäytetty olo. Ja miksi minulle ei voitu ilmoittaa? Ihmettelen kuitenkin itseäni - miksi diagnoosini ovat minulle niin "tärkeitä"? Eivät ne kuitenkaan määrittele minua. Diagnoosien perusteella kuitenkin tietääkseni lääkitystä muutetaan, ja toimiva lääkitys on minulle todella tärkeä. Tuki ja toimiva lääkitys ovat paranemiseni vaatimukset.

Ja nyt kun selittämisen makuun pääsin, niin minulla aloitetaan nykyisten lääkkeitteni kylkeen uudestaan Abilify. Minulla oli kyseinen lääke vuosi pari takaisin, ja sain siitä inhottavia sivuoireita. Ellen nyt väärin muista, en pystynyt kunnolla puhumaan ja sain pakkoliikkeitä: kasvoni lihakset nykivät. Mutta ei siitä sen enempää, toivoisin vain, että tämä lääkitys on sitten Se Oikea. :-D

Koulusta vielä sen verran, että olen nyt sairaslomalla. Helpottunut fiilis - koulu kuitenkin antoi minulle aivan liikaa stressiä.

Tästä on suunta vain ylöspäin! :-)

12. syyskuuta 2015

ÄIDIN PIENI TYTTÖ HALUSI KUOLLA

!!Saattaa olla triggeroiva teksti!!

Minulla oli todella itsetuhoisia ajatuksia ja tekoja vielä vuosi pari taaksepäin. Viiltelin miltei päivittäin, minulla oli tarkat itsemurhasuunnitelmat ja olin todella varomaton henkeni kanssa - kyllä, sekin on itsetuhoisuutta. Keräsin lääkkeitä ajatuksena tappaa niillä itseni. Äitini kuitenkin löysi myöhemmin kätköni.

Äiti on minulle todella rakas. Jos jotakuta tässä maailmassa rakastan yli kaiken, se on äiti. Hän on pysynyt tukenani vaikeina aikoina ja rakastaa minua kaikkine virheineni.

Olen vasta viime aikoina tajunnut, kuinka musertavaa olisi itsemmurhani ollut äidilleni. En osaa sitä sanoin kuvailla, mutta olen äidilleni kaikki. Kirjaimellisesti, kaikki. Hän kertoo joka päivä rakastavansa minua. Minäkin rakastan häntä.

Rakastan sinua, äiti. ♥

10. syyskuuta 2015

SYNTTÄRIT, MITKÄ FIILIKSET

Koulu ei taida onnistua. En ole vähään aikaan käynyt siellä ja kaikki varomerkit täyttyvät - luultavasti koulustressin takia. Juttelen lääkärin kanssa ensi viikon tiistaina. Juttelemme diagnooseistanikin, minulla ei ole mielestäni enää sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Näin unta suljetusta osastosta. Jouduin unessani sinne viiltelyn takia. Pelottaa. En missään nimessä enää ikinä halua sinne! Puhuimme muuten hoitajani kanssa psykoosikohtauksistani, ja hän kertoi, että olen joutunut kaksi kertaa ambulanssilla suljetulle. Ai, missä välissä, en ole ollut tietoinen tästä. Yhden kerran muistan, mutta en toista... Hän myös kertoi, mistä johtuu ettei muista psykoosikohtauksia. Silkkaa aivokemiaa. Ja aivot vain suojelevat meitä. Selvensi asioita. Kriippaa vähän. Mitä jos joudun vielä joskus suljetulle?

Viime syntymäpäiväni vietin suljetulla osastolla. Nyt on vuosi kulunut, ja olen kuntoutumassa. Fiilis on mitä paskin: en tykkää vuorossa olevasta hoitajasta eikä ole ketään kenelle puhua. En vain luota häneen ja hän on mielestäni... ärsyttävä? En tiedä. Haluaisin vain äidin luo. Itkettää.

Vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon: en ole hoidossa, vaan kuntoutuksessa. Olen saanut uusia ystäviä ja kehittynyt henkisesti. Olen aloittanut kirjoittamaan blogia, josta on tullut minun henkireikä. Olen oppinut hyväksymään itseäni paremmin ja muuta vastaavaa. Hyvää syntymäpäivää, Maria. ♥

7. syyskuuta 2015

KOULUSTA JA MUUTA SHAISSEA

Huomaatte varmaan kuinka mestari olen keksimään otsikoita...

Lääkäri oli antanut käskyn miettiä koulua. Onko liian raskasta, stressaako, tuleeko psykoosioireita. On raskasta, stressaa ja on psykoosioireita. Tulimme hoitajan kanssa siihen tulokseen, että lopetan filosofian opiskelun. Opiskelen vielä silti historiaa ja opoa. Tuo opo oli hieman extempore-idea, mutta todella hyödyllinen aine. Historiaa opiskelen, sillä biologian opiskelu ei sopinutkaan kuvioihin.

Olen monia kertoja kertonut oksentelusta hoitajille, mutta nyt se on otettu tarkasteluun. Söin tänään kaksi ruisleipää ja korvapuustin, teki mieli oksentaa, mutta pysyin lujana! Menimme kauppaan entisen ihanan omahoitajani kanssa ja ahdistus hellitti. Ahdistus todellakin voi hellittää oksentamatta. Ravitsemusterapia-aika on luultavasti lähiaikoina, raportoin siitä teille sitten myöhemmin... :-D
Kuva löytyi googlettamalla, täältä.

Olin pitkän aikaa viiltelemättä, kaduttaa kun menin viiltämään uudestaan. No, nyt täytyy yrittää rikkoa ennätyksiä! Kaikki järjestyy. :-)

2. syyskuuta 2015

VIILTELY, OKSENTAMINEN, RAVITSEMUSTERAPEUTILLE?

Kerroin eilen oksentelusta ja viiltelystä hoitajalle. Pelkäsin kertoa siitä, sillä luulin joutuvani heti osastolle. Onneksi olen heidänkin mielestä jo kuntoutusvaiheessa, en hoitovaiheessa!

Oksentelun takia saan lähetteen ravitsemusterapeutille... Olen käynyt siellä ainakin kolme kertaa, puhe terveellisyydestä tulee korvista ulos. Täytyisi vain syödä säännöllisesti, ruoka-annokset ovat kunnossa. Olen kyllä syönyt aika vähän, ja lyhyessä ajassa minulta on pudonnut melkein 9kg. Se alkaa näkymään kropassani ja naamassani. Olen ihan tyytyväinen. Muistakaa kuitenkin ihanat, että minulla on ylipainoa, on pudotettavaa. Täytyisi vain tehdä laihdutus terveellisesti, ei ahmimis-oksentamis-kierrettä! Lähiaikoina olen oksentanut, vaikken olisi ahminutkaan. Mieleni pelleilee...

Minulla on kansio, jossa on ohjeita ja vinkkejä syömiseen. Tiedän perusasiat, en mielestäni tarvitsisi ravitsemusterapeuttikäyntiä. Oksentamisen vaaroista toisaalta olisi kiva tietää, se motivoisi olla oksentamatta! Sairas puoleni tähän vastaa, että "läski oksenna vain et saa lihoa" ja terve puoleni vastaa "oksentaminen ei pudota painoa ainakaan pysyvästi". Terve puoli, voita, please! En halua oksentaa, se on kamalaa.

Huh. Onko sinulla kokemusta ravitsemusterapiasta? :-)