PIKKUJOULUT YKSIKÖSSÄ (PÄIVÄ KUVINA)

Tulossa ennätyspitkä postaus!

Heräsin noin puoli kymmeneltä.

Huoneessani oli varmaankin vieraillut tornado, kaikki vaatteet sekä tavarat pisin ja poikin. Joten tuumasta toimeen ja tavarat paikoilleen!

Ruokakin maistui, tein pikapuuroa. Ja vaatteet päälle, sillä ohjelmaa luvassa! Valitsin mustan pitsipaidan ja reikäfarkut.

Tässä välissä hieman netissä surffailua ja meikkaamista.

Tämän postauksen tappelemisen ja meikkaamisen jälkeen tein joulukortin ja olin ystäväni kanssa. Vaihdoin paitani, sillä tuli tuskainen olo. Alla oleva kukkapaita on ihan kaikkien aikojen suosikki! Oli myös menoakin, menimme joulukonserttiin.

Konserttisalissa oli erittäin kaunista ja tunnelmallista, ja väkeä oli enemmän kuin tarpeeksi.

Konsertin jälkeen vaihdoin mukavammat vaatteet päälle, ja yksikön pikkujoulut saivat alkaa!

Kuusen koristelua ja pikkujouluruokaa.

Ruokailun jälkeen katsoimme elokuvaa, josta unohdin (yllätys yllätys) ottaa kuvan. Ja loppupäivä menikin mukavasti netflixin parissa. Teimme pipareita ja joulutorttuja. Lauloimme pari jouluista lauluakin.

Oikein leppoisa päivä kuntoutumisyksikössä! :-)

JOULUOSTOKSIA JA FIILIKSIÄ

Tämä viikko on mennyt paremmin kuin uskoinkaan. "Ensi viikko määrittää kaiken", sanoin. Tämä viikko määrittää sen, että en ole joutumassa osastolle. Olen tsempannut kovemmin kuin koskaan, enkä ole saanut paniikkikohtauksia. Kun ahdistaa ja tuntuu epätodelliselta, rauhoitan itseni ja vetäydyn tilanteesta. Eikä ole tapahtunut mitään erityisen ahdistavaa.

Kävin eilen ystäväni kanssa vähän jouluostoksilla. Löytyi lahjoja kavereille ja vähän itsellenikin... ;-)

Ja arvatkaapa mitä! Olen tutustunut uusiin nuoriin yksikössä, he ovat todella mukavia! Muutenkin ihanaa elää, kun on yhteisön tuki ympärillä. Tukiverkko. Ystävät.

Nyt on mahtava fiilis. Selviän vastoinkäymisistä.

SKITSOFRENIAN ENSIOIREISTANI

"Ainakin kolmella neljästä ensi kertaa skitsofreniaan sairastuneesta nuoresta tai aikuisesta
ilmenee erilaisia ennakko-oireita eli prodromaalioireita kuukausia tai joskus 2–3 vuotta
ennen sairauden varsinaista ensijaksoa."

Lähde: terveyskirjasto

Masentuneisuus ja eristäytyminen sosiaalisista suhteista

Minulla oli vuosia diagnoosina masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Ne ovat tätä nykyä selätetty, tai sitten ne liittyvät skitsofreniaani olennaisesti. Usein eristäydyin huoneeseeni, en ollut edes perheeni kanssa. Söin omassa huoneessani, en uskaltanut käydä juurikaan kaupassa... Olin aivan voimaton.

Oudot ajatukset, käytös tai teot

Ajatukseni olivat usein häiriintyneitä, kuten esimerkiksi joskus rannalla tokaisin "kavereilleni", että romahtaisipa tuo hyppytorni poikien päälle.

Huono stressinsietokyky

Saatoin saada paniikkikohtauksen, kun lusikka tippui lattialle tai en löytänyt sukkiani. Menin usein katatoniseen tilaan, eli kirjaimellisesti pysähdyin enkä saanut liikutettua itseäni mihinkään suuntaan. Tuijotin vain eteeni ja jalkani tärisi.

Harhat, harhaluulot
Kuten olen aiemmin kertonut, minulla oli lapsena kaksi harhaa: kissanainen ja cowboy. Kissanainen oli huoneessani kun yritin saada nukutuksi ja cowboy seurasi minua joka paikkaan. Muistan elävästi sen, kun ensimmäisen kerran näin cowboyn. Se nojaili puuhun kun ajoimme autolla. Harhaluuloista voisin tehdä täysin oman postauksensa, mutta luulin mm, että minua tarkkailtiin ja että toinen koiristamme olisi demoni sekä, että kaikki nauraisivat juuri minulle.

EI KAI TAAS OSASTOLLE?

Olen tehnyt kaikkeni, ja se ei riitä - ainakaan lääkärin mielestä. Meillä oli tänään pikapalaveri, jossa lääkäri nosti esille huonon voinnin yksikössä. Olen ollut psykoottinen, harhainen ja omissa maailmoissani. Paniikkikohtauksia on tullut, mutta niihin on ollut ulkoisia syitä. Apteekissakin farmaseutti antoi minulle väärää lääkettä, enkä osannut toimia mitenkään ja kappas, paniikkikohtaus. Olen niin herkillä.

En halua osastolle uudestaan... Se on erittäin mahdollinen vaihtoehto tällä hetkellä, ensi viikko määrittää kaiken. Harmittaa, sillä olen sopeutunut takaisin yksikköön ja sisustanut huoneeni. Osastolla on täyttä, joten en saisi omaa huonetta. En tiedä, että mitä ihmettä tekisin. Ainakin yritän kaikkeni.

Minun ei pitänyt enää koskaan joutua osastolle, päätin niin itse. En halua en halua en halua osastolle!

KOULUSTA

Peruskoulun kävin erittäin hyvin arvosanoin. Aloitin sen jälkeen ammattistartin, joka oli aivan liian raskas ja stressin aiheuttaman psykoosin takia jouduin osastolle. No, pääsin osastolta pois.

En muista jouduinko vielä uudestaan osastolle tässä välissä, kaikki on harmaata mössöä enkä osaa eritellä siitä yksityiskohtia.

Osaston jälkeen aloitin muistaakseni lukioon valmentavan englannin kurssin, jonka sain suoritettua loppuun.

Nyt sama pohdinta, jouduinko tässä välissä suljetulle? En muista kyllä ollenkaan, kiitos tästä, psykoosi.

No, tuntui hyvältä aloittaa "oikeat" lukion kurssit ja otin filosofian, opon ja historian. Jokusen viikon sinnittelin, mutta yllätys yllätys psykoosi nosti päätään. Kärsin päivittäin harhoista ja kaikki päivät menivät itkiessä sängyn pohjalla. Eipä aikaakaan kun lääkäri sanoi, että nyt on aika mennä suljetulle, koulusta ei tule mitään. Koulu oli aivan liian iso stressitekijä minulle. Onneksi tottelin lääkäriä ja menin ajoissa hoitoon.

Osastokuviot tuli ja meni, mites sitten tästä eteenpäin? En tiedä, en tosiaan tiedä. Iltalukio houkuttelisi, mutta jos kuuntelen sydäntäni, haluaisin ammattikouluun sote-alalle. Ihmisten auttaminen on kuitenkin aina ollut se juttu. Olen halunnut milloin opettajaksi ja milloin lääkäriksi. Kunnianhimoa siis löytyy.

Kuva täältä.

Hoitaja sanoi tänään, että olen sitkeä ja ihailee sisuani. Harmi, että en pysty uskomaan sitä, sillä enhän minä kouluakaan pysty käymään...

TAKAISIN YKSIKÖSSÄ

Olipas lyhyt reissu osastolla, vain kuukauden. Edelliset jaksoni ovat kestäneet helposti yli puoli vuotta, joten olen enemmän kuin tyytyväinen päästessäni hyvissä ajoin pois! Kuten jo mainitsin, osastolla oli hulinaa. Saattoi olla monia nuoria samaan aikaan vierihoidossa, tavarat lensivät ja joitakin raahattiin väkisin seurantahuoneeseen. Huono tilanne sinänsä, sillä osastolla jolla olin, on vain kaksi seurantahuonetta.

Tuntuu niin hyvältä olla takaisin yksikössä. Kaksi ystävääni odottivat minua kovasti takaisin, olikin jo ikävä! Pääsin heti jyvälle uusista käytännöistä ja sain purettua tavarat. Jokunen matkalaukullinen tavaroita on vielä kotona, mutta ei niillä kiire ole. Yksikkö on ehdottomasti paras paikka minun kuntoutumiselleni. Haluaisiko joku postausta kuntoutumisyksiköstä? :-)

Toivottavasti nämä ovat loppuelämäni ensimmäisiä päiviä.

Arnoldissa, ostin Spinny cupin, ihan sairaan hyvää! Oikealla tekemämme rocky road-juustokakku.

SEKASIKIÖTEKSTIÄ PSYKOOSISTA JA HARHOISTA

Olen kirjoittanut psykoosikohtauksistani mm. täällä ja täällä. Ajattelin nyt hieman avata lisää psykoosistani äitini ja minun silmissä. En muista juuri mitään psykoosikohtauksista, ne ovat niin suuria ärsykkeitä, että mieli suojelee itseään. Mutta voin vain kuvitella sen tuskan, jonka olen kokenut lepositeissä huutaessani harhoille...

Kaverini kysyi joskus, että miksi juoksin osastolla hakkaamaan ovea. Ei mitään muistikuvaa. Äiti sanoi, että silloin hoitajat painoivat hälytyskutsua ja aikuisten osastolta juoksi valkotakkisia raahaamaan minut seurantahuoneeseen.

Kuva elokuvasta Vuosi nuoruudestani.

Muistan, kuinka istuin seurantahuoneen nurkassa ja näin mustia hahmoja, jotka tulivat lähemmäs ja lähemmäs. Kaksi hoitajaa olivat vieressäni, olin kai vierihoidossa.

Muistan pieniä pätkiä siitä, kun olin ambulanssissa. Välillä yritin nousta istumaan, mutta se ei onnistunut, sillä olin remmeissä. Kun pääsimme osaston pihaan, huusin kuin vietävä. Seuraava muistikuva on, kun sain rauhoittavan piikin pakaraan. Kaikki oli epätodellista ja lääke sumensi kaiken.

Äiti kertoi, että kun olin eristyshuoneessa, siellä oli lattialla vain patja ja istuin patjalla hakkaamassa päätäni seinään. En muista yhtään kuinka kauan olin eristyksessä. Missä välissä kävin vessassa? Kävinkö ollenkaan suihkussa? Ei muistikuvaa.

Psykoosi on pelottava asia, ei voi muuta sanoa. Olen ihan tyytyväinen, etten muista tämän enempää kohtauksistani, näin on parempi. :-)

Ahdisti vietävästi kirjoittaa tätä tekstiä, mutta tätä on toivottu! Täällä saat kertoa omia kokemuksiasi psykoosista! Vastaan jokaiseen kommenttiin ja välitän teistä. Olette ihan huippuja.

OPETELLA ELÄMÄÄN UUDELLEEN

Pitkästä aikaa taas blogin parissa! Olipas tauko.

Paljon on tapahtunut, mutta en osaa pukea niitä sanoiksi. Maanantaina ainakin minut uloskirjataan osastolta ja siirryn kuntoutumisyksikköön. Osastolla on aika härdelli ja lääkäri ajatteli minulla olevan parempi olla yksikössä. Osasto ei ole tarpeellinen enää.

Tästä on suunta vain ylöspäin. Minulla on todella paljon motivaatiota parantumiseen. Oikeasti. Haluan karistaa psykoosin kahleet jonnekin kauas. Enkä tule kaipaamaan sitä. Jossain vaiheessa en oikeastaan halunnut edes luopua surusta. Ahdistus, pelko, suru... Ne tuntuivat turvalliselta. Nyt on tilanne toisin. Löytyy motivaatiota ottaa uusi suunta elämälle. Juttelin meinaa tätini kanssa, hän sanoi, että minun täytyy opetella elämään uudelleen. Aivan totta.

Elämä ilman kaikkea tuota pahaa kuulostaa hyvältä. Elämä tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä.