Minulla ei näköjään olekaan ollut kuukausiin vakavaa masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Kiva kuulla nyt. Olenkin miettinyt, miksi ihmeessä näinkin sosiaalisella ihmisellä on sosiaalisten tilanteiden pelko. Eikä masennustakaan enää ole. Huonot jaksoni kuuluvat kuulemma skitsofreniaani.
Huhtikuussa diagnoosejani on muutettu. Tulee höynäytetty olo. Ja miksi minulle ei voitu ilmoittaa? Ihmettelen kuitenkin itseäni - miksi diagnoosini ovat minulle niin "tärkeitä"? Eivät ne kuitenkaan määrittele minua. Diagnoosien perusteella kuitenkin tietääkseni lääkitystä muutetaan, ja toimiva lääkitys on minulle todella tärkeä. Tuki ja toimiva lääkitys ovat paranemiseni vaatimukset.
Ja nyt kun selittämisen makuun pääsin, niin minulla aloitetaan nykyisten lääkkeitteni kylkeen uudestaan Abilify. Minulla oli kyseinen lääke vuosi pari takaisin, ja sain siitä inhottavia sivuoireita. Ellen nyt väärin muista, en pystynyt kunnolla puhumaan ja sain pakkoliikkeitä: kasvoni lihakset nykivät. Mutta ei siitä sen enempää, toivoisin vain, että tämä lääkitys on sitten Se Oikea. :-D
Koulusta vielä sen verran, että olen nyt sairaslomalla. Helpottunut fiilis - koulu kuitenkin antoi minulle aivan liikaa stressiä.
Tästä on suunta vain ylöspäin! :-)
Ihanaa, että oot saanu selvyyttä diagnooseihin, lääkitykseen ja kouluun! Saat itelles mielenrauhan :)
VastaaPoistaMäkin sain abilifysta ihan hirveitä pakkoliikkeitä... Kaulan ja pään lihakset nyki, jalat, vatsa nyki niin että näyttäis että olis masussa vauva joka potkii.. Tuntu kokoajan, että päässä pyörii. Niin inhottavaa!
Jep! ^^
PoistaVoi ei, se on kyllä inhottavaa... Mulla alotettiin abilifyn rinnalle ipsatol, joka esti hieman pakkoliikkeitä. Nyt ei mennä enää niin suurilla annoksilla, joten toivotaan ettei pakkoliikkeitä tule... :/
Helpottaa aina niin kummasti, kun se oikea lääke löytyy, oikeesti itellä aineskii! :)
VastaaPoistahttp://more-than-we.blogspot.fi/
Toivottavasti täälläkin helpottaa! ^^
PoistaMun on aivan pakko sanoa tää. Teksti, jota kirjotat täällä vaikuttaa lähinnä itsesääliltä ja omituiselta, kun kerrot koko maailmalle sun viiltelyistäsi ja itsemurha-ajatuksista. + Mitä sun lukijat tekee sillä tiedolla, mitä lääkkeitä käytät, kun oot tohon sivupalkkiin ne kaikki merkinnyt, onko jokin tarkoitus? EN ymmärrä :D
VastaaPoistaNaurahdin. :-D
PoistaItsesääliäkö kertoa avoimesti kokemuksistaan, joiden kanssa yllättävän moni painii. Tämä blogi on kaukana säälin hakemisesta - kyse on nimenomaan antaa vertaistukea ja ymmärrystä. Ja blogini on oma parantumistarinani. Kuinka nousta psykoosin varjosta.
Omituiseltako? Vaikuttaa, ettet oikein ymmärrä mielenterveysongelmien vakavuutta ja yleisyyttä.
En lukijoista tiedä, mutta itse ainakin tarkistan blogistani lääkkeitteni määrät ja päivitän listaa aina kun muutosta tapahtuu. Ja lukijat voivat tietenkin kysellä, onko minulle tullut esim zyprexasta painonnousua. :-)
Toivottavasti ymmärrät. :3
Arvostan sitä, että pystyt kertomaan sun menneisyydestä ja kaikesta mitä sun elämässä tapahtuu, vaikka sulla olisikin vaikeaa :) Oot vahva ja rohkea, muista se.
VastaaPoistaKiitos Jenni! ♥
PoistaAsia on juuri niin kuin sanoit, oikea diagnoosi johtaa oikeanlaisen hoidon saamiseen, joka taas parhaimmillaan johtaa paranemiseen. Lisäksi mulle diagnoosilla on se arvo, että sen avulla voin "todistaa", että ongelmani ovat ihan oikeita ja hoitoa vaativia eikä kyse ole laiskuudesta tai muusta heikkoudesta, josta pitäisi vain päästä yli.
VastaaPoistaToivotaan tosiaan, että lääkitys sopii :)
Juurikin näin! Osuit asian ytimeen! ;-)
PoistaNiinpä. :-)
1) Sun blogilla on erittäin silmää mielyttävä ulkoasu 2)Kirjoitat hyvin 3)Mun mielestä oot aika rohkee et pystyt kirjottaa sun mielenterveysasioista avoimesti
VastaaPoistaookko joutunut muuten kohtaamaan paljon ennakkoluuloja?
maailmanrannikoilta.blogspot.fi
Kiitos!
PoistaEn kauheasti. Osastolla yhden nuoren pikkusisko sanoi mua hulluksi kun kerroin harhoistani. Eipä varmaan muuta.. :O
Aivan juurikin näin! Diagnoosi määrittää, miten hoidetaan, mutta ei määritä sitä, mitä tai kuka sinä olet ja sen perusteella, mitä blogistasi voi lukea, olet älykäs nuori nainen, jolla on kultainen sydän :)
VastaaPoista- Katja -
Jeppis! Ja kiitos kamalasti Katja. :-)
PoistaMun on pakko tulla sanoo tää, vaikka en halua vaikuttaa siltä että yrittäisin jotenkin päteä, koska mulla ei ole siihen täysin kaikkea tarvittavaa valideinta mahdollista tietoa enkä varsinkaan tiedä susta kaikkea, mutta; jos mä olisin sun tilanteessa, niin suhtautuisin aika skeptisesti tohon skitsofrenia diagnoosiin. Vielä skeptisemmin kuin masennus diagnoosiin. Nimittäin skitsofrenia diagnoosia ei oikeasti sais tehdä alaikäsille potilaille ja sä oot ollu vasta 16? 15? kun sä oot saanut sen, ja vieläkin oot vasta 17 sivupalkin mukaan. Uskon kyllä, että sulla on ollu tosi vakavaa oireilua ja oot varmasti ihan oikeastikkin ollu psykoosissa/olet edelleen, mutta suhtautuisin siltikin melkosen skeptisesti siihen onko kyseessä todella skitsofrenia 100% varmuudella, vaiko sittenkin ehkä jokin muu mielenterveydenhäiriö (psykooseja on nimittäin muissakin mielenterveydenhäiriöissä kuin skitsofreniassa).
VastaaPoistaJa se mihin perustan tän mun radikaalin mielenilmaukseni on se, että oon kokenut itse saman. Mulle diagnosoitiin skitsofrenia aikalailla samanikäisenä kuin sullekin (aivan liian nuorena), mulla oli ollut pitkäaikaista vakavaa oireilua, kävin läpi monta sairaalajaksoa, useita psykooseja ja lukuisia romahduksia. Tiesin, että mulla oli ongelmia ja vakavia oireita, mutta silti olin alusta asti eri mieltä siitä, että mulla olisi skitsofrenia. Useamman vuoden kuntoutuksen ja pitkien psykiatrista hirmuvaltaa vastaan käytyjen taisteluiden jälkeen on tultu siihen pisteeseen, että psykiatri vihdoin suostui myöntää että paskat mulla mitään skitsofreniaa oikeasti ole ollutkaan.
Se miks haluan tulla kertoo tän kaiken sulle on se, että mä ainakin kärsin ihan hirveesti siitä leimasta minkä skitsofrenia diagnoosi mulle aiheutti. Se on yks kaikkein leimaavimmista sairauksista, jota aika harva haluaisi itselleen. Sä oot ehkä rohkeempi ja avoimempi kuin minä, etkä ehkä tunne sellaista häpeää, kun uskallat tästä kaikesta jopa omilla kasvoillasi puhua, mutta mä ainakin oon niin iloinen että se on nyt pois minusta. Varsinkaan kun se ei mun kohallani ollut totta. Ehkä ei sunkaan? On muutama syy, miksi mä uskon että se voisi olla mahollista. Sä olet niin nuori, sä tuut kasvamaan ja muuttumaan seuraavien tulevien vuosien aikana aivan valtavasti kun kasvat aikuiseksi ja sun persoonallisuus kypsyy. Sä olet älykäs ja fiksu tyttö, etkä sä vaikuta sun kirjoitusten perusteella lähellekään niin pilipalilta kuin ne sairaaloissa tapaamani ns. tosi-skitsofreenikot (ilkeä en halua olla mutta niin). Oikeastaan et vaikuta yhtään siltä. Yksi huomio on myös se, että omien sanojesi mukaan olet sosiaalinen ja sulla on paljon ystäviä. Mikä ei oikein täsmää sen suhteen, että skitsofreniassa sosiaalinen vetäytyminen on aika tyypillistä. Mutta tiedä sitten, ainoastaan aika näyttää, mikä se sitten loppujen lopuks on.
Toivon, että tää kommentti ei vaikuta silleen tökeröltä, että yrittäisin kiistää jotenkin että "ei sulla voi olla vakavaa sairautta", koska en missään nimessä halua vähätätellä sun kärsimystä tai mitään sellaista. Ennemminkin haluan herättää sussa toivoa ja uusia ajatuksia, koska mä oon käynyt läpi hyvin samankaltaisia asioita. Sen jälkeen mitä mä kävin läpi, haluan kuuluttaa kaikille että ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ USKOKO KAIKKEA MITÄ NE PSYKIATRIT SANOO IHAN NOIN VAIN. Ne tekee ihan hirveästi virheitä ja tosi isoja sellaisia.
Tsemppiä sulle Maria ja ihanaa syksyä^^
Tää kommentti sai mut todellakin miettimään. Mulla on kuitenkin sekä isän ja äidin puolelta psykoosisairauksia. Ensimmäiset näköharhat tulivat ala-asteen alussa ja vainoharhat alkoivat ala-asteen lopussa. Ylilääkärit kuuluttavat "kuinka Marialla on niin raju psykoosisairaus". En tiedä mitä ajatella.
PoistaJa tuosta sosiaalisesta vetäytymisestä... En todellakaan ole enää niin huonossa kunnossa kuin vaikka kolme vuotta sitten. En muista siitä ajasta juurikaan, mutta olin todella vetäytyväinen. Puhuin tyylii ainoastaan äidille ja hänellekin varauksellisesti. Tämä sairaus vei minut äidiltäni. Nyt menin kyllä sivuraiteille... :-D
No, oli mikä diagnoosi tahansa, mulla on ollut tosi vaikeaa. Ja olen nyt varmaan parhaimmassa kunnossa ikinä, vaikka nytkin todella hankalaa. Täytyy olla tyytyväinen. :-)
Kiitos kommentistasi, tämä avasi silmiäni. Luotan todella herkästi ihmisiin...
Niin ja mukavaa syksyä sinullekin! Ihanaa kun vaivauduit kirjoittamaan noinkin raskaan, pitkän ja asiallisen kommentin. :-)
PoistaHmmm no tietystikin se varmasti pistää vähän miettimään, jos suvussa on kuitenkin paljon psykoosisairauksia ollut liikenteessä ja kun skitsofreniahan tosiaan puhkeaa helpommin sellaisille joilla on sitä perimässä (meilläkin on, mutta ei kaikkein läheisimmillä sukulaisillani).
PoistaJa tosiaan tuokin, että jos jo lapsena olet oireillut, itse aloin vasta siinä teini-iässä saada harhoja. :0
Noh nää on vaikeita juttuja, jotka ei selviä ihan yhdessä yössä. Mutta toivotaan silti parasta! Älä kuuntele niitä psykiatreja, tuollainen on niin lannistavaa kun huudellaan että "oivoivoi kun olet niin sairas". Usko pois, susta voi olla vielä vaikka mihin.:-)
Kiitoskiitos, ja eipä kuule mittään! Sun blogia on tosi kiinnostava seurata, kun skitsofreniasta kirjotteleviin aika harvoin törmää missään. Saatikka että en tunne yhtäkään toista näin nuorella iällä skitsofreeniikoks diagnosoitua...
Mun papalla oli kaksisuuntainen ja äidilläkin ollut harhoja, niistä en oikein ole viitsinyt kysellä... Ja biologisen isän puolelta vaikka kuinka paljon psykoosisairauksia. Että sattuikin. :-D
PoistaNiin... :O
Niinpä! :-) Ja ihan totta, haluaisin niin kovasti olla terve ja sitten selitetään kun "niin rajuja psykoosikohtauksia huhhuh et tiedäkään :)))))))"... Kiitos ihana ♥
Oi, kiva kuulla! Niin... :-)