SORTUMINEN JA SYÖMISASIAA

Olimme eilen yksikön kanssa syömässä kiinalaisessa ravintolassa ja elokuvissa. Kiinalaisessa meni ihan pipariksi koko syöminen, ahmin minkä kerkesin. Ostin vielä karkkiakin ja energiajuoman lightina.

Kun pääsimme yksikköön elokuvan jälkeen, olo muuttui vielä tukalammaksi. Halusin eroon kaikesta mätöstä. Oksensin roskikseen. Vein heti roskapussin ulos isoon roskikseen. Pelkäsin, että oksentamisesta tulisi taas tapa. Menin itkien hoitajan luo, ja kesti ainakin puolitoista tuntia, että sain kerrottua asiani. Lopulta kirjoitin asiani paperille ja hoitaja rauhoitteli minua.

Tänään aamulla toinen hoitaja tivasi minulta, miksi oksensin. No mitäs luulet? Mutta niin, eihän tämän painoisella tytöllä voi olla syömisongelmia. (oikeastihan syömisongelmia voi olla minkä kokoisella vain!!!)

Syöminen on viime päivinä alkanut ahdistamaan minua entistä enemmän. Sääntöjä, kuria, lipsumisia, ahmimista, oksentamista, huonoa omatuntoa... En ymmärrä itseäni. Miksi taas?

ONNELLISUUTTA SÄRKÄNNIEMESSÄ

Päivä särkänniemessä. Vettä tuli taivaalta välillä kuin saavista kaatamalla, mutta pari tuntia aurinko paistoi. Ihmisiä ei ollut juuri ollenkaan, joten laitteisiin ei joutunut jonottamaan kertaakaan. Seura oli erinomaisen ihanaa.

Yksikön uusi tyttö vaikuttaa todella mukavalta. Hän näyttää huskylta. Vaaleansiniset silmät, luonnollisen ruskeat hulmuavat hiukset, kauniit pisamat... Todella kaunis tyttö. Hän jopa uskalsi Raxissa kysyä minulta, mistä mahdollisesti löytyisä kraanavettä. Ei löydetty.

Kuvia en ottanut sateen takia. Mutta muistot säilyvät pääni sisällä. Muistot onnesta.

HEI HEI MITÄ KUULUU

Elikkäs elikkäs, mitä minulle kuuluu?

No, fiilis on vaihdellut. Viime yönä otin tarvittavan Levozinin, sillä ahdisti yli rajojen eikä väsyttänyt. Välillä fiilis on loistava, se todellakin vaihtelee.

Olin torstaina tädilläni. Hänellä on hoidossa kaksi kauhukakaraa. Todella vilkkaita, sanavalmiita ja ilkeitä. Tämä vanhempi tyttö sanoi minua läskiksi ja lihavaksi. Menin ihan lukkoon ja aloin itkemään. Tuli ihan mieleen koulukiusaaminen. Aloin kuulla ääniä pääni sisällä. Kiusaajani. 

"Läski paska et ansaitse ruokaa!"

Terve osa minusta sanoo olla välittämästä rääväsuisesta mukulasta.  Sairas osa taasen sanoo, että lapsen suusta se totuus tulee, täytyy laihduttaa, ole syömättä... Terve osani tähän vastaa, että ihmisen täytyy syödä, vain syömällä laihtuu pysyvästi. Haluan kovasti uskoa tervettä puoltani!

MITÄ OLEN TEHNYT VIIME AIKOINA

Kävimme äitini kanssa Kirjuriluodossa katselemassa eläimiä ja jätskillä. Kirjuriluoto on eräänlainen puisto täällä Porissa, jossa on alpakoita, vuohia, erilaisia lintuja, lasten leikkipuisto, ranta, kahvila... Paljon kaikenlaista. Todella viihtyisä paikka, käymme siellä yksikön kanssa usein.

Shoppailua hoitajan kanssa! Mukaan tarttui uudet liikuntahousut ja juomapullo, molemmat Nikeä. Uudet salihousut tarvitsin, sillä ainokaiseni menivät rikki kaatuessani pesäpallokentällä... Juoksin melkein kunnarin! Kaaduin loppusuoralla... Mahtava omahoitajani osti minulle nuo housut, juomapullon ostin itse, se maksoi 13€.

Kuvailin erittäin kaunista luontoa yksikön läheisyydessä.

Yksikkö maksoi meille yhden ratsastustunnin, ratsastin tuolla tummemman ruskealla hevosella. Todella kiltti ja rauhallinen entinen ravuri! ♥

Tälläisiä postauksia toivottiin lisää, ihan huippua, sillä tykkään kuvaamisesta. :-) Mitä mieltä olitte tästä postauksesta?

MINKÄLAINEN PAIKKA ON NUORISOPSYKIATRIAN SULJETTU OSASTO, OSA 3

Tässä ensimmäinen osa, tässä toinen osa.

Osastolle tulo

Osastolle voi siis joutua joko vapaaehtois- tai pakkolähetteellä, niitä olen jo käsitellyt täällä. Kerran olen joutunut osastolle ambulanssikyydillä, muut kolme kertaa äiti on tuonut minut. Jotkut ovat tulleet osastolle poliisin kyydillä, mutta en tiedä siitä sen enempää.

Kuva täältä.

Fyysinen koskemattomuus

Ainakin nuorten osastolla on "fyysinen koskemattomuus", eli nuoret eivät saa koskea toisiinsa. Esimerkiksi halailu, pussailu ja sylissä istuminen on kiellettyä.

Ruokailu

Aamupala on arkisin muistaakseni kahdeksalta, viikonloppuisin ja kesäisin tuntia myöhemmin. Lounas 11:30. Päiväkahvi kahdelta, viikonloppuisin ja kesäisin tuntia aikaisemmin. Päivällinen aina neljältä. Iltapala seitsemältä. Meillä oli "keittiövuorot", jolloin yhden päivän joutui auttamaan laitoshuoltajaa lounaalla ja päivällisellä, eli pyysittiin pöydät, laitettiin ruokailuvälineet kaappiin jne.

Ruokailun jälkeiset seurannat

Useimmat syömishäiriöiset eivät saaneet käyttää vessaa heti ruokailun jälkeen, täytyi odottaa tunti tai pari, ettei nuori mene oksentamaan.

Nukkumaanmenoajat

Arkisin mennään omiin huoneisiin yhdeksältä, perjantaisin ja lauantaisin kymmeneltä.

Telkkari

Telkkari oli ainakin minun aikanani arkisin auki päivällisestä nukkumaanmenoaikaan. Lauantaina telkkari aukesi lounaan jälkeen ja meni kiinni nukkumaanmenoaikana.

Herkuttelu
Omia herkkuja sai syödä perjantaisin lounaan jälkeen ja siitä aina sunnuntai-iltaan. Toki minä ja muut nuoret vähän luistimme tästä, vanhemmat toi herkkuja osastolle taskuissaan ja välillä me ei palautettu herkkuja takaisin lukolliseen kaappiin kansliaan.

VIIME PÄIVIÄ KUVIEN MUODOSSA

Minigolfia pelaamassa!

Kukkien kuvailua kotona, mökillä ja jossakin Porin puistossa.

Mökkeilyä kahden karvapalleroiseni kanssa. ♥

Lisää mökkielämää. Kukkien kuvailua ja istuttamista.

Grillausta! // Kuva mummuni mökistä. // Leikkasin ruohoa!

Kävimme ajelemassa äidin kanssa ja pysähdyttiin tälläiseen kauniiseen rantaan ihailemaan maisemia. // Leivottiin yksikössä muffinsseja! Ei kauniita, mutta makoisia.

Tälläistä tällä kertaa! Pahoitteluni kuvien huonosta laadusta, kuvat ovat otettu kännykälläni.

Oliko tämä postaus mielestäsi typerä idea? Tälläistä lisää vai ei enää koskaan?

MENNEISYYS ARPIEN MUODOSSA

Katson käsivarttani. Siitä voi lukea menneisyyttäni arpien muodossa. Mikä meni pieleen?

Voisin olla vaikka missä. Lukio, harrastuksia, ystäviä, oma asunto kenties. Mutta minä, Maria, junnaan paikoillani. Peruskoulun jälkeen olen käynyt kaksi päivää ammattistarttia ja yhden lukioon valmentavan kurssin. Ja olen vuosimallia 1998... Kaverit ovat menestyneet. Mutta minä vain junnaan. Kiitos tästä, skitsofrenia ja masennus. Sosiaalisten tilanteiden pelkokin rajoitti elämääni ennen paljon. En uskaltanut vastata vieraiden kysymyksiin, pakenin paikalta. En tehnyt aloitetta sosiaalisissa suhteissa. En voinut kulkea bussilla, pelkäsin muita ihmisiä. Siitä sentään olen parantunut, vaikka se diagnooseissani vielä onkin.

Tälläinen sekametelisoppa tällä kertaa. Ajatus ei kulje selkeästi. No, ainakin on suklaata.