JOULUA, PUUHAILUA JA ELÄKETTÄ

Viime aikoina ei ole oikein ollut aikaa kirjoittaa blogia ja tietokoneeni on kotona, joten tämä postaus tulee hieman myöhässä. Pahoitteluni!

Joulu tuli ja meni. Aika meni rattoisasti ja oikeasti nautin olostani, mutta silti sain kaksi ahdistuskohtausta. Ensimmäisellä kerralla soitin äidin luokseni ja tilanne meni sillä ohi. Toisella kerralla sain kohtauksen aamuyöllä, enkä millään hennonnut herättää äitiä, kun hän oli niin väsynyt tästä jouluhulinasta. Makasin sängyssä itkien, rauhoitin itseni ja hengitykseni,  paha olo meni pois. Olen enemmän kuin tyytyväinen nykyisiin ahdistuksenhallintakeinoihini.

Olen myös puuhaillut kaikkea mukavaa: sunnuntain ja maanantain välisen yön olin ystävieni kanssa hotellissa ja shoppailemassa. Eilen käväisimme elokuvissa katsomassa uusimman Star Warsin ja tänään kylpylässä Edenissä! Ihan huippuja muistoja! :-)

Muuten, sieltä Kelasta tuli paperit. Olen nyt kuntoutustuella (ent. määräaikainen työkyvyttömyyseläke). Eli terve, eläkeläinen täällä! Ainakin on aikaa keskittyä täysillä kuntoutumiseen ja elämästä nauttimiseen. Hoitajatkin kehuivat tänään, että loistan onnesta. Tuli hyvä mieli.

Mahtavaa illanjatkoa!

JOULUNTOIVOTUKSET

Toivon sydämeni pohjasta, että jokainen teistä viettää rauhallisen ja rentouttavan joulun. Olette ihania, arvokkaita ja tärkeitä, olkaa mahdollisuuksien mukaan läheisten kanssa. Hyvää joulua!

VAINOHARHAT JA HARHALUULOT

Ala-asteella syntyi vainoharha: minua tarkkailtiin suihkussa. Peitin pyyhkeillä ja verhoilla sen, missä kuvittelin kameran olevan. Olin myös varma siitä, kuka minua tarkkaili.

Muun muuassa tässä postauksessa mainitsemani cowboy vainosi minua ala-asteella. Näin sen milloin missäkin. Olisiko ollut niin, että vasta paljon myöhemmin tajusin cowboyn olevan harha.

En muista milloin tai kuinka kauan, mutta luulin, että toinen koiristamme oli demoni sekä että se haluaisi minulle vain pahaa. Pelkäsin koiraamme, mutta nykyään se on minulle todella rakas! ♥

Yläasteen alussa tuo tarkkailu-keissi paheni. Luulin, että minua tarkkailtiin joka paikassa. Pengoin välillä koko huoneeni etsien kameroita. Ja tälläkin hetkellä minulla on tietokoneen webkamera peitetty sinitarralla.

Nykyäänkin tuntuu, että minua seurataan tietokoneen kautta. Googletan myös jatkuvasti nimeäni, sillä "varmastihan" joku kirjoittelee minusta palturia jossain... Enkä uskalla pitää verhoja auki. Olen neuroottinen siitä, missä asennossa verhoni ovat, sillä minusta tuntuu, että joku katselee minua ikkunasta.

Muistan elävästi sen, kun istuin taksissa ja yhtäkkiä kuulin rekan jarruttavan. Menin paniikissa kippuraan kädet niskan takana. Tihrustin itkua ja olin varma, että tulisin kuolemaan. Jonkin aikaa istuin siinä kunnes tajusin taksikuskin tuijottavan minua. Mitään ei ollut tapahtunut, eikä mitään rekkaa ollut missään. Kummallista.

Toinen harhaluuloni tapahtui takapihallamme. Kuulin hävittäjälentokoneen, ja menin paniikkiin. Venäläiset hyökkäävät, ajattelin. En tiedä miksi juuri venäläiset, mutta näin minä tunsin harhani. Olin varma, että päälleni heitettäisiin pommi. Juoksin itkien äidin luo. Mutta kuinkas ollakaan, "hävittäjälentokone" oli täysin normaali lentokone.

Muitakin vastaavia on tapahtunut, mutta nuo ovat päällimmäisenä mielessä.

Kuulostaako mainitsemani harhat tutuilta? Haluatko kertoa niistä? Minä kuuntelen! :-)

JOULUJUHLAT!

Viimeisimmät päivät ovat menneet edelleen kohtalaisesti. Yksikön joulujuhlassa meinasi pukata paniikkia, samoin äidin kanssa shoppailemassa. Paniikki tuntuu osaksi samalta kuin pyörtyminen, ainakin minulla. Paniikkikohtauksista olen kirjoittanut täällä tarkemmin, jos teitä kiinnostaa lukea.

Keskiviikkona meillä oli joulujuhlat kuten jo mainitsinkin. Olimme leiponeet torttuja, pipareita ja piparkakkutalon. Mukaan kutsuttiin hoitajat ja nuorten vanhemmat. Yllättävän paljon vieraita saapui, ja meillä oli oikein rattoisaa.

Annoimme myös toisillemme joululahjat! Sain parilta ystävältä lahjoja.

Mitä ihaninta joulun odotusta toivotan teille vielä! ♥

KIITOKSET JA KOHENTUNEESTA ITSETUNNOSTA

Arvatkaa mitä? 45 000 katselukertaa pamahti rikki jokin aika sitten. Sehän on todella paljon! Lukijoitakin on tullut, mikä vain lisää motivaatiota bloggaamiseen - jokuhan ihan oikeasti on kiinnostunut teksteistäni! Ja kaikki ihanat kommentit... Olette uskomattomia. ♥

Paljon on muuttunut tämän blogin perustamisen jälkeen. Blogini alkuaikoina kirjoitin tämän tekstin. Minulla oli silloin erittäin huono itsetunto. Nykyään olen saanut itsetuntoa kerättyä, ja olen varmempi itsestäni. Pystyn olemaan jopa kaupungilla ilman meikkiä. Miten näin suuri muutos on voinut tapahtua näin lyhyessä ajassa? Tai no, minulle tämä on iso muutos. En ole niin riippuvainen muiden mielipiteistä, pystyn olemaan enemmän oma itseni.

Kiitos vielä kaikille!

ANNA ITSELLESI LUPA OLLA ONNELLINEN

Nauran ystävän kanssa. Kaikki on hyvin, mutta silti takaraivossa silti jyskyttää ajatus: "tämä on väärin". Sitä se on, kun on pitkään masentunut - ei antaisi itselleen lupaa olla onnellinen. Masennus-diagnoosini on jo poistettu ja selätetty, mutta silti pieni hiven siitä on jäljellä. Ahdistus. Masentuneisuus. Ne ovat olemassa vieläkin, vaikkakin minä hallitsen niitä eivätkä ne minua.

Enkä juurikaan enää kirjoita pahasta olosta blogiini, en halua velloa siinä vaan siirtyä eteenpäin ja jatkaa elämistä. Tai no, ei se noin helppoa ole, se vaatii paljon tahdonvoimaa ja sellaista sisua jota on vaikea kerätä itselleen varsinkin jos on ollut pitkään masentunut.

Mutta muistakaa, kaikki on mahdollista, pystytte selättämään pahan olon! Pusut ja halit, pysykää vahvana. ♥

ILOITSE NÄISTÄ JOULUNA

Jos vihaat jouluhehkutusta, skippaa tämä postaus suosiolla ohi. Itse olen niitä, jotka aloittavat jouluvalmistelut monta kuukautta etuajassa ja odottaa joulua koko vuoden. Joululahjat ovat aina hyvissä ajoin hankittu. Ja tälläkin hetkellä soi joulumusiikki, hehe.

Nauti jouluna...

...lumen kimmellyksestä aamuvarhaisella

...pipareista uunista tulevasta tuoksusta

...joulupuurosta löytyneestä mantelista

...lahjojen antamisesta ja saamisesta

...läheisten läsnäolosta

...jouluvalojen kuvaamisesta pimeällä

...tunnelmallisesta fiiliksestä ostarilla

...jouluisen meikin teosta
...joulumusiikista

...omena-kanelimarmeladista joulutortuissa
...kuuman glögin juominen lempparimukistasi

...täydellisesti maitoon sulaneesta kaakaojauheesta

...piparien koristelusta vaaleanpunaisilla strösseleillä

...joulukortin teosta isovanhemmille

...joulukoristeiden kauneudesta

...jouluisista pehmeistä joulupaidoista

...kiharista hiuksista, jotka pilkottavat tonttuhatun alta

...jouluisten kuvien selaamisesta instagramissa
...lämpimistä vilteistä
...rauhasta

VOINNISTA JA KUULUMISIA

Vointi on mennyt huomattavasti parempaan suuntaan: harhat ovat pysyneet miltei kokonaan poissa, pystyn nauttimaan pienistä asioista ja mieliala on muutenkin ylhäällä. Jännä, miten vain muutamassa kuukaudessa vointi on parantunut. Ihanaa!

Heräsin tänään hieman yli kuusi, enkä saanut enää unta. Päivä on tuntunut pitkältä, kun normaalisti olen nukkunut helposti kahteentoista, heh. Ystäväkin oli jo hereillä, ja aloitimme mekastamisen hyvissä ajoin. Myös T kävi moikkaamassa minua ja ystävääni, mikä oli ihana yllätys.

Tulimme juuri ostoskeskuksesta, kävimme hieman jouluostoksilla. Eilen kävin hoitajan kanssa kaupassa, ja olo oli tavattoman hyvä. En tiedä miksi, mutta hymyilin koko matkan yksikköön ja puhkuin energiaa.

Erinomaista joulunodotusta kaikille! ♥

KUN YSTÄVÄ ON ITSETUHOINEN

Sain kommentin, jossa pyydettiin kertomaan, miten viiltelevälle ystävälle pitäisi puhua. Hieno postausidea, kiitokset lähettäjälle.

Kerron tämän omasta näkökulmastani ja perustuen omiin kokemuksiini.

Jokainen ihminen on yksilö, enkä voi tietää, miten juuri sinun ystäväsi

haluaisi sinun auttavan häntä.

Ensinnäkin, tuki. Välitä ystävästäsi. Ole lähellä, halaa. Kehoittaisin tukemaan ystävääsi tilanteessa kuin tilanteessa, mutta toisaalta ei ole pelkästään sinun asiasi kantaa harteillasi toisen tuskaa. Hieman monimutkainen juttu, mutta tee parhaasi. Se riittää.

Älä myöskään tuomitse. Älä anna ikäville, tuomitseville ajatuksille valtaa. Itsetuhoinen ihminen kaikista vähinten kaipaa moitteita. On kamalaa saada tietää toisen itsetuhoisuudesta. Saatat tuntea surua, vihaa ja epävarmuutta. Mieti kuitenkin ennen kuin sanot mitään.

Puhu asiasta. Itsetuhoisuus on vielä tänäkin päivänä hieman "tabu", ja itsetuhoinen ihminen saattaa kokea asian häpeälliseksi. Puhuminen auttaa häpeään. Tai no, riippuu, millä sävyllä puhuu.

Auta ystävää löytämään ammattiapua. Koululainen saa apua vaikkapa terkkarilta tai kuraattorilta. Apua saa myös omasta terveyskeskuksesta.

Kysymyksen lähettäjä kysyi myös, olisinko halunnut, että minua olisi kohdeltu tietyllä tavalla kun viiltelin. No, en. Kaipasin kuitenkin tukea, ja sitä sain. Viiltelyni oli kai avunhuuto, en tiedä. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, niin halu rangaista itseään.

Ja muista, että viiltely on tapa purkaa ahdistusta. Ystäväsi täytyisi vain löytää parempi tapa purkaa ahdistusta, sellainen, joka ei olisi viiltelyä tms. Itse puristan usein jääpaloja käsissäni, laitan kädet kylmään veteen tai teen mitä vain, mikä purkaa ahdistusta. On todella vaikeaa löytää uusi ahdistuksenhallintakeino, mutta se on mahdollista! Älä koskaan menetä toivoa ystävääsi.

TUKI SITÄ TUKI TÄTÄ

Äiti tuli maanantaina käymään. Kävimme hieman joululahjaostoksilla ja Kelassa, koska eri tuista ei ole vieläkään tullut päätöstä. Kelassa selviteltiin asioita, ja siellä nostettiin esille jonkin sortin eläke. Ei kai, eläke, minulle? En tiedä vieläkään, mitä tukia tulen saamaan... Vammaistukea? Kuntoutustukea? Sairauspäivärahaa vielä? Mutta vammaistuki on ainakin määräaikainen eläke eli voi olla, että Kelassa tarkoitettiin sitä. Ei tietoa. Toivottavasti kaikki järjestyy...

Jos joku nyt ihmettelee vaikka, että mistä ihmeen tuista nyt puhun, niin laitan tähän pari linkkiä Kelan sivuilta:

Vammaistuki

Kuntoutustuki

Sairauspäiväraha

Erilaiset tuet ovat ainakin itselleni tärkeitä. Ne mahdollistavat kuntoutukseni ja helpottavat huomattavasti raha-asioita. Pystyn käymään vaikkapa ratsastamassa ja kahvilla kavereiden kanssa, kun on omaa rahaa.

PIKKUJOULUT YKSIKÖSSÄ (PÄIVÄ KUVINA)

Tulossa ennätyspitkä postaus!

Heräsin noin puoli kymmeneltä.

Huoneessani oli varmaankin vieraillut tornado, kaikki vaatteet sekä tavarat pisin ja poikin. Joten tuumasta toimeen ja tavarat paikoilleen!

Ruokakin maistui, tein pikapuuroa. Ja vaatteet päälle, sillä ohjelmaa luvassa! Valitsin mustan pitsipaidan ja reikäfarkut.

Tässä välissä hieman netissä surffailua ja meikkaamista.

Tämän postauksen tappelemisen ja meikkaamisen jälkeen tein joulukortin ja olin ystäväni kanssa. Vaihdoin paitani, sillä tuli tuskainen olo. Alla oleva kukkapaita on ihan kaikkien aikojen suosikki! Oli myös menoakin, menimme joulukonserttiin.

Konserttisalissa oli erittäin kaunista ja tunnelmallista, ja väkeä oli enemmän kuin tarpeeksi.

Konsertin jälkeen vaihdoin mukavammat vaatteet päälle, ja yksikön pikkujoulut saivat alkaa!

Kuusen koristelua ja pikkujouluruokaa.

Ruokailun jälkeen katsoimme elokuvaa, josta unohdin (yllätys yllätys) ottaa kuvan. Ja loppupäivä menikin mukavasti netflixin parissa. Teimme pipareita ja joulutorttuja. Lauloimme pari jouluista lauluakin.

Oikein leppoisa päivä kuntoutumisyksikössä! :-)

JOULUOSTOKSIA JA FIILIKSIÄ

Tämä viikko on mennyt paremmin kuin uskoinkaan. "Ensi viikko määrittää kaiken", sanoin. Tämä viikko määrittää sen, että en ole joutumassa osastolle. Olen tsempannut kovemmin kuin koskaan, enkä ole saanut paniikkikohtauksia. Kun ahdistaa ja tuntuu epätodelliselta, rauhoitan itseni ja vetäydyn tilanteesta. Eikä ole tapahtunut mitään erityisen ahdistavaa.

Kävin eilen ystäväni kanssa vähän jouluostoksilla. Löytyi lahjoja kavereille ja vähän itsellenikin... ;-)

Ja arvatkaapa mitä! Olen tutustunut uusiin nuoriin yksikössä, he ovat todella mukavia! Muutenkin ihanaa elää, kun on yhteisön tuki ympärillä. Tukiverkko. Ystävät.

Nyt on mahtava fiilis. Selviän vastoinkäymisistä.

SKITSOFRENIAN ENSIOIREISTANI

"Ainakin kolmella neljästä ensi kertaa skitsofreniaan sairastuneesta nuoresta tai aikuisesta
ilmenee erilaisia ennakko-oireita eli prodromaalioireita kuukausia tai joskus 2–3 vuotta
ennen sairauden varsinaista ensijaksoa."

Lähde: terveyskirjasto

Masentuneisuus ja eristäytyminen sosiaalisista suhteista

Minulla oli vuosia diagnoosina masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Ne ovat tätä nykyä selätetty, tai sitten ne liittyvät skitsofreniaani olennaisesti. Usein eristäydyin huoneeseeni, en ollut edes perheeni kanssa. Söin omassa huoneessani, en uskaltanut käydä juurikaan kaupassa... Olin aivan voimaton.

Oudot ajatukset, käytös tai teot

Ajatukseni olivat usein häiriintyneitä, kuten esimerkiksi joskus rannalla tokaisin "kavereilleni", että romahtaisipa tuo hyppytorni poikien päälle.

Huono stressinsietokyky

Saatoin saada paniikkikohtauksen, kun lusikka tippui lattialle tai en löytänyt sukkiani. Menin usein katatoniseen tilaan, eli kirjaimellisesti pysähdyin enkä saanut liikutettua itseäni mihinkään suuntaan. Tuijotin vain eteeni ja jalkani tärisi.

Harhat, harhaluulot
Kuten olen aiemmin kertonut, minulla oli lapsena kaksi harhaa: kissanainen ja cowboy. Kissanainen oli huoneessani kun yritin saada nukutuksi ja cowboy seurasi minua joka paikkaan. Muistan elävästi sen, kun ensimmäisen kerran näin cowboyn. Se nojaili puuhun kun ajoimme autolla. Harhaluuloista voisin tehdä täysin oman postauksensa, mutta luulin mm, että minua tarkkailtiin ja että toinen koiristamme olisi demoni sekä, että kaikki nauraisivat juuri minulle.

EI KAI TAAS OSASTOLLE?

Olen tehnyt kaikkeni, ja se ei riitä - ainakaan lääkärin mielestä. Meillä oli tänään pikapalaveri, jossa lääkäri nosti esille huonon voinnin yksikössä. Olen ollut psykoottinen, harhainen ja omissa maailmoissani. Paniikkikohtauksia on tullut, mutta niihin on ollut ulkoisia syitä. Apteekissakin farmaseutti antoi minulle väärää lääkettä, enkä osannut toimia mitenkään ja kappas, paniikkikohtaus. Olen niin herkillä.

En halua osastolle uudestaan... Se on erittäin mahdollinen vaihtoehto tällä hetkellä, ensi viikko määrittää kaiken. Harmittaa, sillä olen sopeutunut takaisin yksikköön ja sisustanut huoneeni. Osastolla on täyttä, joten en saisi omaa huonetta. En tiedä, että mitä ihmettä tekisin. Ainakin yritän kaikkeni.

Minun ei pitänyt enää koskaan joutua osastolle, päätin niin itse. En halua en halua en halua osastolle!

KOULUSTA

Peruskoulun kävin erittäin hyvin arvosanoin. Aloitin sen jälkeen ammattistartin, joka oli aivan liian raskas ja stressin aiheuttaman psykoosin takia jouduin osastolle. No, pääsin osastolta pois.

En muista jouduinko vielä uudestaan osastolle tässä välissä, kaikki on harmaata mössöä enkä osaa eritellä siitä yksityiskohtia.

Osaston jälkeen aloitin muistaakseni lukioon valmentavan englannin kurssin, jonka sain suoritettua loppuun.

Nyt sama pohdinta, jouduinko tässä välissä suljetulle? En muista kyllä ollenkaan, kiitos tästä, psykoosi.

No, tuntui hyvältä aloittaa "oikeat" lukion kurssit ja otin filosofian, opon ja historian. Jokusen viikon sinnittelin, mutta yllätys yllätys psykoosi nosti päätään. Kärsin päivittäin harhoista ja kaikki päivät menivät itkiessä sängyn pohjalla. Eipä aikaakaan kun lääkäri sanoi, että nyt on aika mennä suljetulle, koulusta ei tule mitään. Koulu oli aivan liian iso stressitekijä minulle. Onneksi tottelin lääkäriä ja menin ajoissa hoitoon.

Osastokuviot tuli ja meni, mites sitten tästä eteenpäin? En tiedä, en tosiaan tiedä. Iltalukio houkuttelisi, mutta jos kuuntelen sydäntäni, haluaisin ammattikouluun sote-alalle. Ihmisten auttaminen on kuitenkin aina ollut se juttu. Olen halunnut milloin opettajaksi ja milloin lääkäriksi. Kunnianhimoa siis löytyy.

Kuva täältä.

Hoitaja sanoi tänään, että olen sitkeä ja ihailee sisuani. Harmi, että en pysty uskomaan sitä, sillä enhän minä kouluakaan pysty käymään...

TAKAISIN YKSIKÖSSÄ

Olipas lyhyt reissu osastolla, vain kuukauden. Edelliset jaksoni ovat kestäneet helposti yli puoli vuotta, joten olen enemmän kuin tyytyväinen päästessäni hyvissä ajoin pois! Kuten jo mainitsin, osastolla oli hulinaa. Saattoi olla monia nuoria samaan aikaan vierihoidossa, tavarat lensivät ja joitakin raahattiin väkisin seurantahuoneeseen. Huono tilanne sinänsä, sillä osastolla jolla olin, on vain kaksi seurantahuonetta.

Tuntuu niin hyvältä olla takaisin yksikössä. Kaksi ystävääni odottivat minua kovasti takaisin, olikin jo ikävä! Pääsin heti jyvälle uusista käytännöistä ja sain purettua tavarat. Jokunen matkalaukullinen tavaroita on vielä kotona, mutta ei niillä kiire ole. Yksikkö on ehdottomasti paras paikka minun kuntoutumiselleni. Haluaisiko joku postausta kuntoutumisyksiköstä? :-)

Toivottavasti nämä ovat loppuelämäni ensimmäisiä päiviä.

Arnoldissa, ostin Spinny cupin, ihan sairaan hyvää! Oikealla tekemämme rocky road-juustokakku.

SEKASIKIÖTEKSTIÄ PSYKOOSISTA JA HARHOISTA

Olen kirjoittanut psykoosikohtauksistani mm. täällä ja täällä. Ajattelin nyt hieman avata lisää psykoosistani äitini ja minun silmissä. En muista juuri mitään psykoosikohtauksista, ne ovat niin suuria ärsykkeitä, että mieli suojelee itseään. Mutta voin vain kuvitella sen tuskan, jonka olen kokenut lepositeissä huutaessani harhoille...

Kaverini kysyi joskus, että miksi juoksin osastolla hakkaamaan ovea. Ei mitään muistikuvaa. Äiti sanoi, että silloin hoitajat painoivat hälytyskutsua ja aikuisten osastolta juoksi valkotakkisia raahaamaan minut seurantahuoneeseen.

Kuva elokuvasta Vuosi nuoruudestani.

Muistan, kuinka istuin seurantahuoneen nurkassa ja näin mustia hahmoja, jotka tulivat lähemmäs ja lähemmäs. Kaksi hoitajaa olivat vieressäni, olin kai vierihoidossa.

Muistan pieniä pätkiä siitä, kun olin ambulanssissa. Välillä yritin nousta istumaan, mutta se ei onnistunut, sillä olin remmeissä. Kun pääsimme osaston pihaan, huusin kuin vietävä. Seuraava muistikuva on, kun sain rauhoittavan piikin pakaraan. Kaikki oli epätodellista ja lääke sumensi kaiken.

Äiti kertoi, että kun olin eristyshuoneessa, siellä oli lattialla vain patja ja istuin patjalla hakkaamassa päätäni seinään. En muista yhtään kuinka kauan olin eristyksessä. Missä välissä kävin vessassa? Kävinkö ollenkaan suihkussa? Ei muistikuvaa.

Psykoosi on pelottava asia, ei voi muuta sanoa. Olen ihan tyytyväinen, etten muista tämän enempää kohtauksistani, näin on parempi. :-)

Ahdisti vietävästi kirjoittaa tätä tekstiä, mutta tätä on toivottu! Täällä saat kertoa omia kokemuksiasi psykoosista! Vastaan jokaiseen kommenttiin ja välitän teistä. Olette ihan huippuja.

OPETELLA ELÄMÄÄN UUDELLEEN

Pitkästä aikaa taas blogin parissa! Olipas tauko.

Paljon on tapahtunut, mutta en osaa pukea niitä sanoiksi. Maanantaina ainakin minut uloskirjataan osastolta ja siirryn kuntoutumisyksikköön. Osastolla on aika härdelli ja lääkäri ajatteli minulla olevan parempi olla yksikössä. Osasto ei ole tarpeellinen enää.

Tästä on suunta vain ylöspäin. Minulla on todella paljon motivaatiota parantumiseen. Oikeasti. Haluan karistaa psykoosin kahleet jonnekin kauas. Enkä tule kaipaamaan sitä. Jossain vaiheessa en oikeastaan halunnut edes luopua surusta. Ahdistus, pelko, suru... Ne tuntuivat turvalliselta. Nyt on tilanne toisin. Löytyy motivaatiota ottaa uusi suunta elämälle. Juttelin meinaa tätini kanssa, hän sanoi, että minun täytyy opetella elämään uudelleen. Aivan totta.

Elämä ilman kaikkea tuota pahaa kuulostaa hyvältä. Elämä tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä.

LOMALLA TAAS OSASTOELÄMÄSTÄ...

...ja tällä kertaa hieman pidemmällä lomalla. Sain kolmen yön loman! Ihmeellistä, sillä olen saanut monia paniikkikohtauksia ja ollut ahdistunut. Mutta olen saanut ne hallintaan, osaan nykyään jotenkuten rauhoitella itseäni hengityksellä. En ole ottanut edes tarvittavia lääkkeitä, mikä on mielestäni iso saavutus. Suurempi saavutus on se, etten ole ollut seurantahuoneessa, tarkkailussa saatika lepareissa tai eristyksessä tällä jaksolla kertaakaan!

Olen tällä hetkellä mummolassa A:n kanssa, olemme herkutelleet hieman ja nyt juttelemme, luukutamme ihania biisejä ja olemme koneillamme. Menen nyt nauttimaan ystäväni seurasta, näkemisiin!

MITES SIELLÄ SULJETULLA..?

Kyllä, olen hengissä! Olin jossain vaiheessa yhden yön lomalla, mutta en millään jaksanut kirjoittaa blogia. Nyt kuitenkin on fiilis kirjoitella, joten miksipä en kirjoittaisi?

Fiilis on tällä hetkellä vallan mainio. Imuroin äsken ja olin rakkaiden koirieni kanssa. Kaupassakin kävimme äidin kanssa. Vointi on parempi, jaksan enemmän asioita. Harhoja on, mutta olkoot. En jaksa enää välittää. Olen myös oksennellut, mutta siitäkin yritän päästä eroon. Syömiset vain tuntuvat hallitsevan elämääni.

Aluksi osastolla olin erittäin ahdistunut, halusin vain kotiin. Huomasin kuitenkin heti, että vanha ystäväni on siellä, joten olo helpottui suuresti. Saisin viettää hänen kanssaan aikaa. Sain miltei heti uusia kavereita ja pelailin rohkeasti muiden kanssa.

Yhtään psykoosikohtausta en ole saanut tämän jakson aikana, mikä on mielestäni todella hienoa. Ahdistuksia tulee ja menee, mutta olen niin paljon paremmassa kunnossa kuin viime jaksoilla.

Osaston käytännöt ovat muuttuneet. Kännykkää saa käyttää koko ajan huoneessaan, mutta sim-kortin saa klo 17:15-21:00. Olin erittäin iloinen kuullessani tämän, jes! Ruokailuja on siirretty hieman myöhemmäksi.

Aivan ihana lainaus, jonka bongasin Instagramista. Kuva täältä.

SULJETTU OSASTO KUTSUU... TAAS

Maanantaina se tapahtuu. Viidennen kerran. Menen vapaaehtoisena B1-lähetteellä suljetulle osastolle. Pelottaa, ahdistaa. Weed on vieläkin osastolla, saamme sentään toisistamme tukea. Osaston käytännöt ovat muuttuneet, tietääkseni kännykkääkin saa pitää kauemmin.

Nyt teillä saattaa tulla kysymys: miksi suljetulle? Miksei kuntoutumisyksikkö riittänyt? No, tässä keskeisimmät syyt:

- Ahdistus. Ahdistukseni on aivan eri sfääreissä kuin esim. kesällä. Saatan saada paniikki/ahdistuskohtauksen pienistäkin asioista, kuten jos olen vaikka pukeutunut liian vähän säähän nähden.

Olin kerran pukeutunut nätisti, mutta en tajunnut, että ulkona on kylmempi kuin aikoihin. Minun olisi pitänyt pukeutua lämpimämmin, olisi pitänyt vain laittaa takki päälle, mutta sain paniikkikohtauksen. On se ihmismieli kiero. Tällä hetkellä tuokin asia tuntuu pieneltä, mutta silloin se oli elämä ja kuolema.

- Psykoosioireet. Harhoja, vainoharhaisuutta, pelkoja ja lisää harhoja. Tummia hahmoja, katosta tulevia kummituksia, minua tuijottavia pieniä tyttöjä... Lähimuistinikin on huonontunut ja kaikki on yhtä mustaa mössöä josta en saa eriteltyä mitään. Tuntuu, kuin minua seurattaisiin. Kameroiden kautta ja kaupungilla. Kaupoissa kaikki kuulutukset liittyvät minuun. Tai näin minusta tuntuu.

- Syömisvammailu. Skippaan aterioita, käytän nesteenpoistajia, ahmin, oksentelen. Saatan syödä yhden päivän aikana sen, mitä "normaali" ihminen syö aamupalaksi. Näin ainakin omahoitajani sanoi.

- Hoitajat. Yksikössä on yleensä vain yksi hoitaja paikalla kerrallaan, eikä hän aina voi auttaa minua. Kun en saa apua sitä tarvitessani, oksentelen ja olen itsetuhoinen.

- Itsetuhoisuus. Olen viillellyt, oksennellut, hakannut itseäni...

Olen pahoillani...

PANIIKKI

Puhuimme hoitajan kanssa paniikkikohtauksistani. Kirjoitin kaikki oireet tunnepäiväkirjaani. Näin kirjoitin siihen:

Rintaa puristaa, kun vedän henkeä, puristus pahenee. Hengitys tiheentyy ja pelkään psykoosikohtausta. Joskus tulee harhoja, tuntuu kuin joskus irtautuisin kehostani. Iho väreilee ja tuntuu sähköiseltä. En tiedä miksi, mutta maha menee joskus sekaisin ja oksettaa. Mahassa myllertää. Hikoiluttaa, "kylmä hiki". Sydän tykyttää kovasti.

Lievinä näitä on miltei joka päivä. Pahoina aina, kun stressaan liikaa. Levozin auttaa ahdistukseen, onneksi. "Kohtaukset" liittyvät yleensä sosiaalisiin tilanteisiin tai johonkin, jota en haluaisi. Jos esim. en halua lähteä jonnekin, seistä, pukeutua tai mitä vain niin tulee oireita. Rasittavaa.

HALU ELÄÄ

Haluan kokea elämää. Haluan kokea onnea. Onni tuntuu hyvältä. On kivaa kun tuntuu hyvältä ja kaikki hymyilyttää. On ihanaa nauttia elämän pienistä asioista, kuten usvaisena syysaamuna pieni kävelylenkki. Tuoksukynttilöiden sytyttäminen. Ruska ja maahan tippuneet värikkäät lehdet. Pienet ihanat asiat tekevät elämästä elämisen arvoista.

MITÄ OLEN DUUNAILLUT

Päivät ovat menneet hyvin. Torstaina näin blogiystävääni ja meillä oli oikein mukavaa - kävimme kahvilla ja shoppailemassa.

Eilen tulin tänne mummun luokse. Tuli pieni ongelma - tänne oli tulossa serkkuni ja hänen ystävänsä enkä näin olisi voinut olla rauhassa saatika nukkua yksin. Oma tila ja rauha on minulle erittäin tärkeää! Tihrustin itkua ja panikoin.

Asioihin kuitenkin saatiin selvyys kun pääsinkin A:lle yöksi. Meillä oli oikein hauskaa! Teimme sitä mitä yleensä, eli juttelimme skypessä kavereille, olimme chatrouletissa,  teimme ruokaa, juttelimme syvällisiä ja rapsuttelimme A:n koiraa Kaapoa, joka esiintyy kuvassa alla.

Äsken mummu alkoi painostamaan minua koulusta. "Kyllä sinun jokin todistus pitäisi saada, eikö sinulla tule tylsää yksikössä sairaslomalla?" En minä tätä sairautta ja sairaslomaa valinnut! Totta kai tulee tylsää ja haluaisin kovasti saada koulut käytyä, mutta ei.

Vammaistukeakin pitäisi hakea taas... Äh, niin paljon asioita. Laitoin tuohon sivupalkkiin kyselyn, käykääpä äänestämässä!

ONNEAKO

Oli ihan järjettömän hyvä olo. Ideoita sateli, olin äänessä, jaksoin painaa pää kolmantena jalkana. Kävin kolme kertaa lenkillä ulkona. Kirjoittelin blogia, piirtelin, siivosin, datailin. Tein kaikkea. Fiilis oli oikeasti mahdottoman hyvä, hymyilin jatkuvasti.

Mutta sitten... Rintaa puristi, tihrustin itkua. Ahdistus voimistui jokaisella hengenvedolla johtaen äärettömän huonoon oloon. Ennen kuin menin psykoottiseksi, päätin mennä hoitajien luo. Paikalla oli kaksi nuorta naishoitajaa, molemmat todella mukavia. Puhuin, puhuin, puhuin ja puhuin. Lopputuloksena ajattelimme, että näin hyvä olo tuntuu vieraalta, olin hukassa.

Hoitajat vakuuttelivat, että tämä hyvä oloni oli normaalia eikä liian ylitseampuvaa. Koinko minä onnea? Ihan oikeaa onnea? Sitä, mikä tuli pienenä kun sai ostettua Lauantai-karkkipussin? Oikeasti, minäkö paranen? Tuntuu mahdottoman hyvältä.

EKSTRAPYRAMIDAALIOIRE... MIKÄ LIE

Minulla menee paremmin kuin aikoihin. Abilify on selvästikin auttanut, vaikka se meneekin vain kolmasosalla entiseen annostukseeni verrattuna. Abilifyta minulla menee nyt 7,5mg. Ennen abilifyta meni päälle 20mg/päivä, ja sain siitä omituisia sivuoireita, joita kutsutaan ekstrapyramidaalioireiksi(?). Kyllä, vaikea nimi, anteeksi. :-D

Minulla siis kasvojen lihakset nykivät. Kun esimerkiksi söin ruokaa, nenäni alkoi nykimään ja näytti kuin inhoisin ruokaa... En pystynyt kunnolla puhumaan, kieleni nyki. Sössötin. Ei ollut kivaa. Tuli myös silmäniskuja, eli silmiäni ympäröivät lihakset nykivät. Toivottavasti sitä ei tule tällä kertaa. Tuskin tulee, sillä minulla menee erittäin pieni annos.

Mutta siis, minulla menee todella hyvin. Pystyn nauttimaan elämästä, on energiaa ja haluja, en elä enää harmaassa kuplassani. Hymyilen, tanssin, nautin. Elämään tietenkin kuuluu huonojakin aikoja, mutta minulla ne menivät yli. Toivon, ettei kukaan joutuisi kestämään sellaista. Elämää jyrkänteellä. Jos sinulla on vaikeaa, hae jooko apua. Apua voi olla vaikea saada, mutta kenenkään ei tarvitsisi mennä sairaalakuntoon ennen kuin saa apua. Voisin kirjoittaa postauksen, jossa on erilaisia keinoja hakea mielenterveysongelmiin apua? :-)

DIAGNOOSEISTA - MITÄS IHMETTÄ?! + LÄÄKKEET JA KOULU

Minulla ei näköjään olekaan ollut kuukausiin vakavaa masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Kiva kuulla nyt. Olenkin miettinyt, miksi ihmeessä näinkin sosiaalisella ihmisellä on sosiaalisten tilanteiden pelko. Eikä masennustakaan enää ole. Huonot jaksoni kuuluvat kuulemma skitsofreniaani.

Huhtikuussa diagnoosejani on muutettu. Tulee höynäytetty olo. Ja miksi minulle ei voitu ilmoittaa? Ihmettelen kuitenkin itseäni - miksi diagnoosini ovat minulle niin "tärkeitä"? Eivät ne kuitenkaan määrittele minua. Diagnoosien perusteella kuitenkin tietääkseni lääkitystä muutetaan, ja toimiva lääkitys on minulle todella tärkeä. Tuki ja toimiva lääkitys ovat paranemiseni vaatimukset.

Ja nyt kun selittämisen makuun pääsin, niin minulla aloitetaan nykyisten lääkkeitteni kylkeen uudestaan Abilify. Minulla oli kyseinen lääke vuosi pari takaisin, ja sain siitä inhottavia sivuoireita. Ellen nyt väärin muista, en pystynyt kunnolla puhumaan ja sain pakkoliikkeitä: kasvoni lihakset nykivät. Mutta ei siitä sen enempää, toivoisin vain, että tämä lääkitys on sitten Se Oikea. :-D

Koulusta vielä sen verran, että olen nyt sairaslomalla. Helpottunut fiilis - koulu kuitenkin antoi minulle aivan liikaa stressiä.

Tästä on suunta vain ylöspäin! :-)

ÄIDIN PIENI TYTTÖ HALUSI KUOLLA

!!Saattaa olla triggeroiva teksti!!

Minulla oli todella itsetuhoisia ajatuksia ja tekoja vielä vuosi pari taaksepäin. Viiltelin miltei päivittäin, minulla oli tarkat itsemurhasuunnitelmat ja olin todella varomaton henkeni kanssa - kyllä, sekin on itsetuhoisuutta. Keräsin lääkkeitä ajatuksena tappaa niillä itseni. Äitini kuitenkin löysi myöhemmin kätköni.

Äiti on minulle todella rakas. Jos jotakuta tässä maailmassa rakastan yli kaiken, se on äiti. Hän on pysynyt tukenani vaikeina aikoina ja rakastaa minua kaikkine virheineni.

Olen vasta viime aikoina tajunnut, kuinka musertavaa olisi itsemmurhani ollut äidilleni. En osaa sitä sanoin kuvailla, mutta olen äidilleni kaikki. Kirjaimellisesti, kaikki. Hän kertoo joka päivä rakastavansa minua. Minäkin rakastan häntä.

Rakastan sinua, äiti. ♥

SYNTTÄRIT, MITKÄ FIILIKSET

Koulu ei taida onnistua. En ole vähään aikaan käynyt siellä ja kaikki varomerkit täyttyvät - luultavasti koulustressin takia. Juttelen lääkärin kanssa ensi viikon tiistaina. Juttelemme diagnooseistanikin, minulla ei ole mielestäni enää sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Näin unta suljetusta osastosta. Jouduin unessani sinne viiltelyn takia. Pelottaa. En missään nimessä enää ikinä halua sinne! Puhuimme muuten hoitajani kanssa psykoosikohtauksistani, ja hän kertoi, että olen joutunut kaksi kertaa ambulanssilla suljetulle. Ai, missä välissä, en ole ollut tietoinen tästä. Yhden kerran muistan, mutta en toista... Hän myös kertoi, mistä johtuu ettei muista psykoosikohtauksia. Silkkaa aivokemiaa. Ja aivot vain suojelevat meitä. Selvensi asioita. Kriippaa vähän. Mitä jos joudun vielä joskus suljetulle?

Viime syntymäpäiväni vietin suljetulla osastolla. Nyt on vuosi kulunut, ja olen kuntoutumassa. Fiilis on mitä paskin: en tykkää vuorossa olevasta hoitajasta eikä ole ketään kenelle puhua. En vain luota häneen ja hän on mielestäni... ärsyttävä? En tiedä. Haluaisin vain äidin luo. Itkettää.

Vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon: en ole hoidossa, vaan kuntoutuksessa. Olen saanut uusia ystäviä ja kehittynyt henkisesti. Olen aloittanut kirjoittamaan blogia, josta on tullut minun henkireikä. Olen oppinut hyväksymään itseäni paremmin ja muuta vastaavaa. Hyvää syntymäpäivää, Maria. ♥

KOULUSTA JA MUUTA SHAISSEA

Huomaatte varmaan kuinka mestari olen keksimään otsikoita...

Lääkäri oli antanut käskyn miettiä koulua. Onko liian raskasta, stressaako, tuleeko psykoosioireita. On raskasta, stressaa ja on psykoosioireita. Tulimme hoitajan kanssa siihen tulokseen, että lopetan filosofian opiskelun. Opiskelen vielä silti historiaa ja opoa. Tuo opo oli hieman extempore-idea, mutta todella hyödyllinen aine. Historiaa opiskelen, sillä biologian opiskelu ei sopinutkaan kuvioihin.

Olen monia kertoja kertonut oksentelusta hoitajille, mutta nyt se on otettu tarkasteluun. Söin tänään kaksi ruisleipää ja korvapuustin, teki mieli oksentaa, mutta pysyin lujana! Menimme kauppaan entisen ihanan omahoitajani kanssa ja ahdistus hellitti. Ahdistus todellakin voi hellittää oksentamatta. Ravitsemusterapia-aika on luultavasti lähiaikoina, raportoin siitä teille sitten myöhemmin... :-D

Kuva löytyi googlettamalla, täältä.

Olin pitkän aikaa viiltelemättä, kaduttaa kun menin viiltämään uudestaan. No, nyt täytyy yrittää rikkoa ennätyksiä! Kaikki järjestyy. :-)

VIILTELY, OKSENTAMINEN, RAVITSEMUSTERAPEUTILLE?

Kerroin eilen oksentelusta ja viiltelystä hoitajalle. Pelkäsin kertoa siitä, sillä luulin joutuvani heti osastolle. Onneksi olen heidänkin mielestä jo kuntoutusvaiheessa, en hoitovaiheessa!

Oksentelun takia saan lähetteen ravitsemusterapeutille... Olen käynyt siellä ainakin kolme kertaa, puhe terveellisyydestä tulee korvista ulos. Täytyisi vain syödä säännöllisesti, ruoka-annokset ovat kunnossa. Olen kyllä syönyt aika vähän, ja lyhyessä ajassa minulta on pudonnut melkein 9kg. Se alkaa näkymään kropassani ja naamassani. Olen ihan tyytyväinen. Muistakaa kuitenkin ihanat, että minulla on ylipainoa, on pudotettavaa. Täytyisi vain tehdä laihdutus terveellisesti, ei ahmimis-oksentamis-kierrettä! Lähiaikoina olen oksentanut, vaikken olisi ahminutkaan. Mieleni pelleilee...

Minulla on kansio, jossa on ohjeita ja vinkkejä syömiseen. Tiedän perusasiat, en mielestäni tarvitsisi ravitsemusterapeuttikäyntiä. Oksentamisen vaaroista toisaalta olisi kiva tietää, se motivoisi olla oksentamatta! Sairas puoleni tähän vastaa, että "läski oksenna vain et saa lihoa" ja terve puoleni vastaa "oksentaminen ei pudota painoa ainakaan pysyvästi". Terve puoli, voita, please! En halua oksentaa, se on kamalaa.

Huh. Onko sinulla kokemusta ravitsemusterapiasta? :-)

PÄIVITYSTÄ EDELLISEEN

Täytyy olla ylpeä itsestään, olen selvinnyt niin paljosta. Koulukiusaaminen, itsetuhoisuus, kaikki! Olen selvinnyt siitä. Ja se on tehnyt minusta sen, mikä olen. Olen hyvä juuri tälläisenä. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, annan itselleni anteeksi eiliset viiltelyt. Ja terät vedän vessanpöntöstä alas nyt.

ROMAHDIN, ANTEEKSI

Mieliala vaihtelee minkä kerkiää. Päivällä olin todella aktiivinen ja siivosin, jumppasin, tein smoothien, siivosin lisää ja olin koirien kanssa. Elämä hymyili ja olin ihan taivaassa.

Nyt taas tuli romahdus. Negatiiviset asiat pulpahtivat pintaan:

- itsetuhoisuus, halu kuolla, viiltelin

- halu oksentaa, jonka meinasin toteuttaa mutta tyydyin jumppaamaan

- läskiahdistus

- "ei musta tuu ikinä mitään tällä tahdilla" - ajattelin, ettei minusta tule mitään, en saa töitä, en opiskelupaikkaa

- ei uskoa parantumiseen

- voimakas masentuneisuus ylipäätänsä

- tuntui, etten ole olemassa

- harhoja

- flashbackeja

Että tälläista tänään... Menisipä tämä jo ohi. Anteeksi ikävä postaus, mutta pyrin olemaan ennen kaikkea rehellinen ja avoin blogissani. Kyllä minä tästä yli pääsen, täytyy toitottaa tuota tämä ilta.

+ laitoin yksityisiksi pari postausta, koska niissä näkyi naamani.

KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ? MINULLAKO?

Kerroin sykleittäin vaihtuvasta mielialastani hoitajalle. Hän nosti esille kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei kai taas uusia diagnooseja?! Hoitaja sanoi myös, että lääkitystäkin voidaan joutua muuttamaan. Pidän nyt jonkin aikaa tunnepäiväkirjaa, ja katsomme myöhemmin asiaa. Tuleeko masennuskausia? Pysyykö yliaktiivinen mieliala? Se selviää vain ajan kuluessa.

Hoitajat eivät ole ajatelleet ennen bipolaarihäiriötä, mutta ovat huomanneet vaihtelevan mielialani. He ovat kuitanneet energisen olemukseni hyväntuulisuudella ja masennuskaudet masennus-diagnoosillani. Itse olen kuitenkin huomannut, että tämä mielialanvaihtelu ei ole normaalia. Onko edes normaalia tiedostaa itse asiat? Ken tietää, barbi ei.

Kirjoitin eilen tunnepäiväkirjaani. Kirjoitin, kuinka välillä on mieli maassa harhojen ja itsetuhoisuuden kera. Välillä taas rahaa palaa, ideoita lentää, painan menemään pää kolmantena jalkana. Tämä ei ole normaalia. Mieliala vaihtelee kaikilla, mutta tälläinen ei ole mielestäni normaalia eikä todellakaan mukavaa. En halua, että läheiseni joutuvat sietämään masentunutta ja välillä ärtynyttä sekä yliampuvan energistä minua.

Pappavainaallani oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, joten tämä kulkee suvussa. Biologisen isäni puolelta oli muistaakseni psykoosisairauksia ja äidilläni on ainakin ollut masennus.

Kuva täältä.

Huh, onneksi minulla on blogini, saan purkaa tunteita.

KOKEMUKSENI AMMATTISTARTISTA

Kävin kaksi päivää ammattistarttia, jonka jälkeen tuli romahdus ja minut kiidätettiin psykoosissa ambulanssilla sairaalaan. Tästä voitte päätellä, että ammattistartti oli liikaa hieman liikaa minun herkälle mielelleni. En henkilökohtaisesti suosittele ammattistarttia mielenterveyskuntoutujalle. Jollekin kyseinen opiskelumuoto voi sopia, sitä en kiellä!

Ammattistartin ensimmäisenä päivänä tehtiin selväksi, että se on hyvin itsenäinen paikka. Työssäoppimiset ynnä muut piti itse hankkia. Piti itse selvittää kaikki. Olen henkilökohtaisesti hyvin apua tarvitseva vieläkin, joten menin koulussa paniikkiin, "miten minä selviän tästä yksin"?

Aineet, joita kävimme ammattistartissa läpi, olivat ainakin minulle helppoja. Päivät vain olivat pitkiä.

Minut siirrettiin kuntouttavaan ammattistarttiin suljetulla osastolla hoidossa ollessani. Se oli enemmän nimensä mukaisesti kuntouttavaa! Minulle lähetettiin osastolle tehtäviä, joita sairaalakoulussa väsäilin.

Tulossa postausta sairaalakoulusta ja lukioon valmentavasta kurssista, joten pysykäähän kuulolla! Entä onko sinulla kokemusta ammattistartista? Jaa kokemuksesi kommenttiboksiin! :-)

KIK, INSTAGRAM, SNAPCHAT..?

Olen löytänyt aivan ihania ihmisiä blogien kautta, ja minutkin on löydetty. Noin viisi ihmistä on tullut juttelemaan minulle blogini kautta, ihan huisia!

Joten... Haluaisitko sinä seurata elämääni Instagramissa? Haluatko lähetellä hölmöjä kuvia minulle? Tarvitsetko kuuntelijaa? Voit ottaa minuun yhteyttä, jos vain haluat. Voin yrittää auttaa sinua tai jakaa kokemuksia. Voin kuunnella huoliasi.

Olisi ihan mahtavaa, jos tulisitte juttelemaan! Tai laittaisitte vaikka kik-nimen alas kommenttiboksiin, minäkin voin tehdä aloitteen. Jos haluat, niin en julkaise kommenttia, jossa on yhteystietosi.

Mainittakoon se,  pidän tätä blogia valenimellä. Kikissä olen nimellä Maria R, Snapchatissä ja Instagramissa oikealla nimelläni. :-)

Minun kik: pirstaloitunut

TÄNÄÄN MINUT TEKI ONNELLISEKSI

- Hymyilevä vanha nainen.

- Täytetty croissantti.

- Hyvin kehut vastaanottava ihminen.

- Lempimusiikkini.

- Kommentti instagramissani.

- Kaksarikuvien lähettely kavereille.

Kuva täältä.

- Marjojen kerääminen äitini kanssa.

- Koirieni seura.

- Uudet rintsikat.

- Lämmin loppukesä.

- Oikea asenne.

- Halu parantua.

Mikä teki sinut tänään onnelliseksi?

ELÄVIEN KIRJOISSA OLLAAN

Viime päivinä on ollut menoa ja meininkiä. Olemme olleet kaupunkijunassa, Flowparkissa ja shoppailemassa Turussa, uimassa ja muuta vastaavaa. Minulla on ollut kaiken kaikkiaan oikein mukava kesäloma!

Entä mitä kuuluu psyykkiselle voinnille? No, oikein hyvää. Hieman vaihtelee, on ollut ahdistusta, harhoja ja itsetuhoisuutta mutta mielestäni vointini on mennyt rutkasti parempaan suuntaan. Lääkkeiden määrää on nostettu, muutan uudet määrät tuonne sivupalkkiin! :-)

Koulu alkaa tässä elokuun lopussa. Otan varmaankin lukion kaksi kurssia: filosofia ja biologia. Jännittää. Onneksi monesti mainittu Husky-tyttökin tulee ehkä filosofiaan iltalukioon, jes! Huomenna menen tapaamaan opoa.

Aika turha postaus, mutta minkäs teet. Elävien kirjoissa ollaan!

TÄMÄN PÄIVÄN DUUNAILUJA

En olekaan postaillut vähään aikaan, mutta ei anneta sen haitata. Onnellisesti elossa kuitenkin ollaan...

...tai vähemmän onnellisesti. Eilen oli todella surkea olo, mutta en halunnut angstata blogiini. Blogissani esinnyn kuitenkin täysin rehellisesti, enkä halua feikata hyvää oloa. Blogini on kuitenkin kuin päiväkirjani.

Tänään on mennyt taas parempi olo. Huono fiilis tulee kuitenkin suhteellisen säännöllisesti sykleissä, mutta sille ei voi mitään, täytyy oppia elämään sen kanssa!

Kävimme yksikön nuoren, kaverini, kanssa kaupassa aamulla. Tuli rupateltua kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hän on ihana! ♥ Fiilis oli todella hyvä, kun tulimme takaisin yksikköön. Maistelimme itsetehtyjä tryffeleitä, oli muuten nannaa.

Weed tuli käymään yksikössä yhteisen kaverimme kanssa. Meillä oli hauskaa, juttelimme ja pelleilimme. Weediä on aina yhtä ihana nähdä! Hän on niin aito ja rakastavainen.

Husky-tytön ja edellä mainitun kaverini kanssa askartelimme hetkisen. Meillä on tänään pyjamabileet, herkut on ostettu ja kohta raahaamme patjat olohuoneeseen ja nukumme siellä! Tulossa hauska ilta. ;-)

PAREMPAAN SUUNTAAN..?

Viime postauksen jälkeen asiat ovat suitviutuneet. Fiilis on parempi, jaksan tehdä asioita. Elämä on kiinnostavaa. Ei itsetuhoisia ajatuksia saatika tekoja. Olen kuunnellut paljon hyvää musiikkia ja hengaillut yksikön nuorten kanssa.

Olen tutustunut siihen huskyn näköiseen tyttöön, josta kerroin tässä postauksessa. Hänestä on paljastunut todella herkkä ja valloittava persoona. Alun molemminpuolisen ujouden jälkeen meistä on tullut kavereita.

Tein muuten snapchatin! En oikein osaa käyttää sitä, mutta jos haluat jutella minulle siellä, tule kyselemään kikissä nimeäni snapchat-nimeäni! :-)

SEKAVUUTTA, EI KANNATA EDES LUKEA

Olo on niin sekava. Haluan kirjoittaa, mutta en tiedä mistä. Pitäisi ottaa kuvia pariin postaukseen, mutta en jaksa. En tiedä, en jaksa, haluaisin, ahdistusta...

Olo oli jokusen kuukauden todella hyvä, mutta viimeiset päivät ovat menneet päin mäntyä. Itsetuhoisia ajatuksia, ahdistusta.

Olen myös nukkunut ihan liikaa. Viime yönä nukuin 16 tuntia. Sitä edellisenä myös saman verran. Yli puolet vuorokaudesta. Mutta olen tottunutkin nukkumaan paljon, ainakin 10 tuntia joka yö.

Ja ne harhat. Mustia hahmoja sängyn alla, katossa, seinillä. Mustia hahmoja vilahtelee kaikkialla. Pelottavaa.

Masennus on pahentunut. Kuinka kauan enää kestän..? EI EI EI nyt joku roti. En ole tappamassa itseäni. En todellakaan. Mutta en kestä tätä ahdistusta yksin. Menen heti juttelemaan hoitajalle.

Varmaan mun huonoin postaus koskaan, mutta joo, elossa ollaan... :-D

MINÄ EN TEE

Sain Minä EN tee-haasteen upealta nuorelta naiselta, tämän blogin ylläpitäjältä. Kiitos kovasti!

Haastan:

Iina

Aoda

Laura

+ kaikki jotka lukevat tämän!

Minä en...

...kestäisi, jos näkisin kiusaajani vaikka kaupassa.

...juurikaan katsele elokuvia tai tv-sarjoja. Salkkareita seurasin ala-asteella ja Doctor Who koukutti minut jokunen vuosi sitten.
...juo muita kuin light-limsoja.

...kertonut äidilleni lääkekätköstäni. Myöhemmin äiti löysi kätköni, mutta ei sanonut minulle sanaakaan.
...haluaisi olla yhtään lyhyempi. Olen 175cm pitkä.
...tykkää käyttää kotona/yksikössä farkkuja tms "kaupunki/kouluvaatteita".
...ole herkkäuninen. Nukun kuin tukki, varsinkin jos lääkkeet vaikuttavat jo. Ja yksikin ilta, kun olin nukkunut viiden tunnin päikkärit, nukuin pian taas sikeästi kellon ympäri.
...pysty olemaan punastumatta, jos nolostun.
...keräile enää julisteita, niitä omistan jo liikaa.

*tässä oli kuva minusta*

...pidä hiuksia juuri koskaan auki.
...ole kannabiksen laillistamista vastaan.
...ole koskaan osallistunut Pride-kulkueeseen, vaikka olenkin halunnut.
...tykkää sushista. Hyi hyi hyi.
...omista rasvoittuvia hiuksia: pesen hiukseni ehkä kaksi kertaa viikossa!
...voisi viettää kesää ilman huvipuistoa. Viime kesänä en kyllä käynyt kertaakaan huvipuistossa, sillä olin osastolla. :-(
...ole ollut vuosiin näin hyvässä kunnossa psyykkisesti.
...kestä, jos joku haisee hieltä. Haistelen monta kertaa päivän aikana, haisenko hieltä.
...omista tatuointeja tai lävistyksiä, en edes korviksia. Aion ottaa kyllä ainakin yhden tatuoinnin, voisin tehdä siitä postauksen, ehkä...?

SORTUMINEN JA SYÖMISASIAA

Olimme eilen yksikön kanssa syömässä kiinalaisessa ravintolassa ja elokuvissa. Kiinalaisessa meni ihan pipariksi koko syöminen, ahmin minkä kerkesin. Ostin vielä karkkiakin ja energiajuoman lightina.

Kun pääsimme yksikköön elokuvan jälkeen, olo muuttui vielä tukalammaksi. Halusin eroon kaikesta mätöstä. Oksensin roskikseen. Vein heti roskapussin ulos isoon roskikseen. Pelkäsin, että oksentamisesta tulisi taas tapa. Menin itkien hoitajan luo, ja kesti ainakin puolitoista tuntia, että sain kerrottua asiani. Lopulta kirjoitin asiani paperille ja hoitaja rauhoitteli minua.

Tänään aamulla toinen hoitaja tivasi minulta, miksi oksensin. No mitäs luulet? Mutta niin, eihän tämän painoisella tytöllä voi olla syömisongelmia. (oikeastihan syömisongelmia voi olla minkä kokoisella vain!!!)

Syöminen on viime päivinä alkanut ahdistamaan minua entistä enemmän. Sääntöjä, kuria, lipsumisia, ahmimista, oksentamista, huonoa omatuntoa... En ymmärrä itseäni. Miksi taas?

ONNELLISUUTTA SÄRKÄNNIEMESSÄ

Päivä särkänniemessä. Vettä tuli taivaalta välillä kuin saavista kaatamalla, mutta pari tuntia aurinko paistoi. Ihmisiä ei ollut juuri ollenkaan, joten laitteisiin ei joutunut jonottamaan kertaakaan. Seura oli erinomaisen ihanaa.

Yksikön uusi tyttö vaikuttaa todella mukavalta. Hän näyttää huskylta. Vaaleansiniset silmät, luonnollisen ruskeat hulmuavat hiukset, kauniit pisamat... Todella kaunis tyttö. Hän jopa uskalsi Raxissa kysyä minulta, mistä mahdollisesti löytyisä kraanavettä. Ei löydetty.

Kuvia en ottanut sateen takia. Mutta muistot säilyvät pääni sisällä. Muistot onnesta.

HEI HEI MITÄ KUULUU

Elikkäs elikkäs, mitä minulle kuuluu?

No, fiilis on vaihdellut. Viime yönä otin tarvittavan Levozinin, sillä ahdisti yli rajojen eikä väsyttänyt. Välillä fiilis on loistava, se todellakin vaihtelee.

Olin torstaina tädilläni. Hänellä on hoidossa kaksi kauhukakaraa. Todella vilkkaita, sanavalmiita ja ilkeitä. Tämä vanhempi tyttö sanoi minua läskiksi ja lihavaksi. Menin ihan lukkoon ja aloin itkemään. Tuli ihan mieleen koulukiusaaminen. Aloin kuulla ääniä pääni sisällä. Kiusaajani. 

"Läski paska et ansaitse ruokaa!"

Terve osa minusta sanoo olla välittämästä rääväsuisesta mukulasta.  Sairas osa taasen sanoo, että lapsen suusta se totuus tulee, täytyy laihduttaa, ole syömättä... Terve osani tähän vastaa, että ihmisen täytyy syödä, vain syömällä laihtuu pysyvästi. Haluan kovasti uskoa tervettä puoltani!

MITÄ OLEN TEHNYT VIIME AIKOINA

Kävimme äitini kanssa Kirjuriluodossa katselemassa eläimiä ja jätskillä. Kirjuriluoto on eräänlainen puisto täällä Porissa, jossa on alpakoita, vuohia, erilaisia lintuja, lasten leikkipuisto, ranta, kahvila... Paljon kaikenlaista. Todella viihtyisä paikka, käymme siellä yksikön kanssa usein.

Shoppailua hoitajan kanssa! Mukaan tarttui uudet liikuntahousut ja juomapullo, molemmat Nikeä. Uudet salihousut tarvitsin, sillä ainokaiseni menivät rikki kaatuessani pesäpallokentällä... Juoksin melkein kunnarin! Kaaduin loppusuoralla... Mahtava omahoitajani osti minulle nuo housut, juomapullon ostin itse, se maksoi 13€.

Kuvailin erittäin kaunista luontoa yksikön läheisyydessä.

Yksikkö maksoi meille yhden ratsastustunnin, ratsastin tuolla tummemman ruskealla hevosella. Todella kiltti ja rauhallinen entinen ravuri! ♥

Tälläisiä postauksia toivottiin lisää, ihan huippua, sillä tykkään kuvaamisesta. :-) Mitä mieltä olitte tästä postauksesta?

MINKÄLAINEN PAIKKA ON NUORISOPSYKIATRIAN SULJETTU OSASTO, OSA 3

Tässä ensimmäinen osa, tässä toinen osa.

Osastolle tulo

Osastolle voi siis joutua joko vapaaehtois- tai pakkolähetteellä, niitä olen jo käsitellyt täällä. Kerran olen joutunut osastolle ambulanssikyydillä, muut kolme kertaa äiti on tuonut minut. Jotkut ovat tulleet osastolle poliisin kyydillä, mutta en tiedä siitä sen enempää.

Kuva täältä.

Fyysinen koskemattomuus

Ainakin nuorten osastolla on "fyysinen koskemattomuus", eli nuoret eivät saa koskea toisiinsa. Esimerkiksi halailu, pussailu ja sylissä istuminen on kiellettyä.

Ruokailu

Aamupala on arkisin muistaakseni kahdeksalta, viikonloppuisin ja kesäisin tuntia myöhemmin. Lounas 11:30. Päiväkahvi kahdelta, viikonloppuisin ja kesäisin tuntia aikaisemmin. Päivällinen aina neljältä. Iltapala seitsemältä. Meillä oli "keittiövuorot", jolloin yhden päivän joutui auttamaan laitoshuoltajaa lounaalla ja päivällisellä, eli pyysittiin pöydät, laitettiin ruokailuvälineet kaappiin jne.

Ruokailun jälkeiset seurannat

Useimmat syömishäiriöiset eivät saaneet käyttää vessaa heti ruokailun jälkeen, täytyi odottaa tunti tai pari, ettei nuori mene oksentamaan.

Nukkumaanmenoajat

Arkisin mennään omiin huoneisiin yhdeksältä, perjantaisin ja lauantaisin kymmeneltä.

Telkkari

Telkkari oli ainakin minun aikanani arkisin auki päivällisestä nukkumaanmenoaikaan. Lauantaina telkkari aukesi lounaan jälkeen ja meni kiinni nukkumaanmenoaikana.

Herkuttelu
Omia herkkuja sai syödä perjantaisin lounaan jälkeen ja siitä aina sunnuntai-iltaan. Toki minä ja muut nuoret vähän luistimme tästä, vanhemmat toi herkkuja osastolle taskuissaan ja välillä me ei palautettu herkkuja takaisin lukolliseen kaappiin kansliaan.

VIIME PÄIVIÄ KUVIEN MUODOSSA

Minigolfia pelaamassa!

Kukkien kuvailua kotona, mökillä ja jossakin Porin puistossa.

Mökkeilyä kahden karvapalleroiseni kanssa. ♥

Lisää mökkielämää. Kukkien kuvailua ja istuttamista.

Grillausta! // Kuva mummuni mökistä. // Leikkasin ruohoa!

Kävimme ajelemassa äidin kanssa ja pysähdyttiin tälläiseen kauniiseen rantaan ihailemaan maisemia. // Leivottiin yksikössä muffinsseja! Ei kauniita, mutta makoisia.

Tälläistä tällä kertaa! Pahoitteluni kuvien huonosta laadusta, kuvat ovat otettu kännykälläni.

Oliko tämä postaus mielestäsi typerä idea? Tälläistä lisää vai ei enää koskaan?

MENNEISYYS ARPIEN MUODOSSA

Katson käsivarttani. Siitä voi lukea menneisyyttäni arpien muodossa. Mikä meni pieleen?

Voisin olla vaikka missä. Lukio, harrastuksia, ystäviä, oma asunto kenties. Mutta minä, Maria, junnaan paikoillani. Peruskoulun jälkeen olen käynyt kaksi päivää ammattistarttia ja yhden lukioon valmentavan kurssin. Ja olen vuosimallia 1998... Kaverit ovat menestyneet. Mutta minä vain junnaan. Kiitos tästä, skitsofrenia ja masennus. Sosiaalisten tilanteiden pelkokin rajoitti elämääni ennen paljon. En uskaltanut vastata vieraiden kysymyksiin, pakenin paikalta. En tehnyt aloitetta sosiaalisissa suhteissa. En voinut kulkea bussilla, pelkäsin muita ihmisiä. Siitä sentään olen parantunut, vaikka se diagnooseissani vielä onkin.

Tälläinen sekametelisoppa tällä kertaa. Ajatus ei kulje selkeästi. No, ainakin on suklaata.