Äitini sai minut 41-vuotiaana. Äitini ja biologinen isäni erosivat, kun isäni sai tietää äitini raskaudesta. Ei siinä mitään, vietin oikein onnellisen lapsuuden. Kävin normaalisti koulussa, olin siellä erittäin hyvä. Äitini löysi uuden miehen ollessani ala-asteella. He menivät naimisiin, ja muutimme yhteen. Sain kaksi isosiskopuolta ja pikkuvelipuolen.
Vaikeudet alkoivat, kun muutimme uudelle paikkakunnalle ollessani nelosella. Melkeinpä heti minua alettiin kiusaamaan. Koska "olin niin hyvä koulussa", kiusaajat myönsivät. "Koska olin hiljainen". "Koska olin erilainen". Ensimmäiset harhat tulivat eskarissa tai ala-asteen alussa.
Näihin aikoihin myös murrosikäinen isosiskopuoleni alkoi "kiusaamaan" minua kotona. Välillä hän kävi päälle, mutta suurimmaksi osaksi hän haukkui minua ja nälvi minulle, valitti joka asiasta ja oli olevinaan niin fiksu ja filmaattinen. Äitini eikä isäpuoleni ei kumpikaan puuttuneet tähän, se oli raskasta. Tulin todella epävarmaksi varsinkin vartaloni suhteen, kun isosiskopuoleni haukkui minua, ja samalla koulukiusausta.
Aloin saamaan harhoja enemmän nelosella.
Diagnoosini vitosella oli muistaaksi lievä masennus. Aloin vitosella käymään perheklinikalla psykologilla. Psykologi sai hiottua minuun itsevarmuutta, ja menin luottavaisena itseeni yläasteelle.
Yläasteella sain pari ensimmäistä päivää olla rauhassa kavereideni kanssa. Mutta yllätys yllätys, tälläistä hiljaista ja itsestään todella epävarmaa tyttöä alettiin kiusaamaan. Panostus kouluun oli kova, kuten aina minulla, mutta masennus alkoi taas painamaan päälle.
Seiskan lopulla kaikki alkoi menemään päin mäntyä. Sillä tiellä olen vieläkin. Olin itsetuhoinen ja pidin kaverin kanssa laihdutusblogia, ja laihduinkin jonkin verran. Oksensin tahallisesti tuolloin ensimmäisen kerran.
Muistaakseni seiskan puolivälissä psykologi vaihtui psykiatriin ja silloin aloitin ensimmäisen lääkitykseni, seronilin. Se eikä muutkaan auttaneet paljon paskaakaan, joten olen käynyt kymmeniä lääkkeitä läpi.
8.2.2013 jouduin ensimmäisen kerran suljetulle osastolle, olin siellä sillä jaksolla n. 5kk. En halunnut kotiin, ja viiltelin ensimmäisen kerran. En paljoa, jäljet eivät enää näy. Sain vähän kavereita, mutta olin todella hiljainen, ujo ja vetäytyvä. Weedin kanssa olen todella hyviä ystäviä vieläkin.
 |
| Tässä huoneeni suljetulla osastolla ensimmäisellä jaksolla. Enempää kuvia osastolta en nykyisellä kännykälläni ottanut. |
Toisen kerran suljetulle jouduin 16.9.2013. Kesä oli mennyt huonosti, ja kouluunmeno ahdisti. Ystävystyin lisää Weedin kanssa, ja näin Omman ensimmäisen kerran.
Kolmannen kerran jouduin suljetulle 13.5.2014, sain yksikössä psykoosikohtauksen ja minut vietiin ambulanssilla sairaalaan. En muista juurikaan mitään... Olin pakkohoidossa aluksi. Weed ja Omma olivat samaa aikaa osastolla kanssani taas.
Neljännen kerran jouduin suljetulle 20.8.2014, kun olin käynyt ammattistarttia kaksi päivää. Sain käskeviä harhoja, ja olin muutenkin todella huonossa hapessa. Menin muistaakseni suljetulle vapaaehtoisesti, mutta se vaihdettiin pakkohoitoon.
Sain suljetulla viime jaksolla (ja sitä edeltävällä jaksolla) monia psykoosikohtauksia, paljon lääkkeitä, olin eristyksessä kolme viikkoa ja lepositeissä liian monta kertaa. Olin todella itsetuhoinen, etsin jatkuvasti esineitä jolla mahdollisesti vahingoittaa itseään. Nelisen kertaa salakuljetin terän osastolle. Tuosta ajasta jäi elinikäiset arvet käteeni ja reiteeni. :-/
En muista tuosta ajasta juuri mitään, kertomani asiat olen kuullut äidiltäni ja lääkäreiltä.
Nyt asun tosiaankin kuntoutumisyksikössä, ja minulla menee paljon paremmin! Olen kavereiden kanssa paljon, liikun, harjoittelen elämäntaitoja ja niin edelleen.
En muista tuosta ajasta juuri mitään, kertomani asiat olen kuullut äidiltäni ja lääkäreiltä.
Nyt asun tosiaankin kuntoutumisyksikössä, ja minulla menee paljon paremmin! Olen kavereiden kanssa paljon, liikun, harjoittelen elämäntaitoja ja niin edelleen.
Haluaisitteko kuulla psykoosikohtauksistani, harhoistani, tai jostain muusta?
Sulla on niin koskettava blogi♥
VastaaPoistaKirjotatko enää blogia?
Mun blogi: tervetuloaihanatihmiset.blogspot.fi
Aww kiitos ♥ Kirjoitan, tää on nyt ihan tuore blogi, mutta alan kirjoittelemaan... :-)
VastaaPoistakirjoittaisitko harhoistasi jne, kiinnostais:)
VastaaPoistaToki! :-)
PoistaToki! :-)
PoistaBlogisi on mielenkiintoinen. Haluatko avata lisää suljetuista osastoista joissa olet ollut? Ihmisillä on aina vähän erilaisia käsityksiä siitä millaista siellä on. Haluan faktoja. Kirjoitat koskettavalla tyylillä ja päätinkin liittyä seuraajaksi. ♥ Tsemppiä sinulle. Olet vahva.
VastaaPoistaTietenkin voin! :-) Niin on, voisin kertoa omia kokemuksiani. Kiitos! ♥
PoistaToinen vakavasti masentunut ja sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä ilmoittautuu! Sun blogisi on tosi kiinnostava ja vaikutat supervahvalta ihmiseltä. ♥ jään seuraileen ja toivon sulle kaikkee hyvää.
VastaaPoistahttp://oceansforbackyards-h.blogspot.fi/
Kiitos! Samoin. ♥
PoistaHeippa!
VastaaPoistaTäällä yksi tuore blogisi lukija. Minua kiinnostaisi kovasti saada tietää lisää, millaista siellä suljetulla oikein on?
Hyvää kevään jatkoa sinulle ❤️
Hejsan! ♥
PoistaHienoa, tervetuloa messiin. Olen kaksi postausta kirjoittanut pelkästään suljetusta osastosta, tässä linkit:
http://pirstaloitunut.blogspot.fi/2015/03/minkalainen-paikka-on.html
http://pirstaloitunut.blogspot.fi/2015/03/minkalainen-paikka-on_19.html
Kolmas on tulossa! Ajatukseni osastoa kohtaan ovat välillä kovin ristiriitaiset, toisaalta tajuan, että osasto pelasti minut, mutta toisaalta vihasin varsinkin loppupuolella olla siellä. Hmm, hyvin sekavaa tekstiä taas minulta, anteeksi. :D
Moikka :) Törmäsin sun blogiin Demin kautta ja liityinkin jo lukijaksesi. Mä itse olen jo vuosia kamppaillut mielenterveyteen liittyvien vaikeuksien kanssa ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä epäillään. Tein uuden blogin tänään, joten siellä ei ole kuin vasta kolme postausta. Mutta jos tutustua haluat, niin tässä linkki: http://kadotettujaruusuja.blogspot.fi/
VastaaPoistaTsemppiä ja jaksamista sulle :)
Hei! Kiitos linkkaamisesta. Liityinkin heti lukijaksesi. :3
PoistaKiitos & samoin! ♥
löysin demistä sun blogin ja lueskelin sitä. itsellänikin on ollut jonkinlaisia mielenterveysongelmia sen jälkeen kun isäni teki itsemurhan ja haluaisin vaan tulla sanomaan jotain.
VastaaPoistaoot todella vahva kun oot jaksanut käydä läpi kaikkia todella vaikeitakin asioita. oot paljon vahvempi ihminen kuin moni muu, vaikka susta ei välttämättä itsestäsi siltä tunnukkaan. oot vielä tosi nuori, joten älä huoli siitä että asioita on jäänyt tekemättä, sä ehdit kyllä tehdä ne vielä. monethan opiskelee uusia ammattejakin nykyään vielä 50-vuotiaana. keskity nyt täysillä vaan paranemiseen. ja jos tulee takapakkia, niin mitä sitten, se on ihan normaalia. äläkä väheksy sun elämää sen takia, ettei se oo sellaista "kuin pitäisi". jokainen hetki, jopa ne todella vaikeatkin hetket, on arvokkaita.
sun teksteistä päätellen oot todella herkkä ihminen. älä pidä sitä huonona asiana. toivon kaikkea hyvää sulle. muista, että sun sairaus ei oo parantumaton asia, mutta se on silti sairaus, joten älä liikaa soimaa itseäs. ei kukaan syytä itseään siitäkään, että sairastuu vaikka rintasyöpään.
Tekisi mieli itkeä, niin ihana kommentti... ♥ Kiitos todella paljon. Kommenttisi avasi silmiäni. Ihanaa, että tulit kommentoimaan. Arvostan kommenttiasi.
PoistaVoimia sinullekin kamalasti, läheisen itsemurha satuttaa... todella paljon. En voi kuvitellakaan, en ole itse sitä käynyt läpi.
Kiitos vielä kaikista kauniista sanoistasi, jään tänne itku kurkussa lueskelemaan viestiäsi. ♥
Tosi mielenkiintosia tekstejä sulla! <3
VastaaPoistaKiitos! :-)
PoistaMoikka! Bongasin sun blogin linkin omasta blogistani ja aloin lukemaan näitä sun postauksia. En toivoisi kenenkään joutuvan koulukiusatuksi/kiusatuksi ylipäätänsä. Tuli jotenkin todella surullinen ja pahoitteleva olo sun puolesta, kaikkea hyvää sulle! Sä olet ainutlaatuinen ♥
VastaaPoistaHeips! Ai, kiva kun löysit tänne. :-) En minäkään. Surullista, että jollain on niin paha olla, että täytyy toista mollata. Voi ei, mutta kiitos! ♥
PoistaNäitä sun postauksia on niin mielenkiintoinen lukea kun on itse kiinnostunut juurikin mielenterveysongelmista ja muista vastaavista! Liitympäs lukijaksi! :) Ja oot niin rohkea tyttö kun uskallat kirjoittaa niin avoimesti!<3
VastaaPoistaKiva kuulla! :-) Kiitos ihana ♥
PoistaSiis voi ei meillä on kauheasti samoja juttuja ja yhtäläisyyksiä. Tosin mun äiti sai mut 17-vuotiaana joten olin paljon hoidossa mummolla & papalla ja tädillä. Muakin alettiin kiusaamaan kun olin 4.luokalla, siksi että tykkäsin leikkiä ja olin tosi lapsellinen kun muut alkoivat jo aikuistua ja lopettivat leikkimisen yhtäkkiä luokallani. Kävin ensimmäistä kertaa pyskologilla äitin kanssa ollessani ehkä.. 11? En ihan muista. Seuraavan kerran jatkoni yksin käyntejä, ne oli turhia ja koin kauheaksi velvollisuudeksi käydä siellä joten lopetin käynnit 9-luokalla.. Olin itse todella masentunut 11-15 vuotiaana, mutta en saanut diagnoosia käyntien vähäisyyden ja laiminlyönnin vuoksi. Esitin aina et kaikki oli ok kun kävin puhumassa. :D
VastaaPoistaJa jännää tosiaa, ettei tuosta ajasta muista kauheasti mitään! IHmisen mieli on sellainen että se suojelee traumatisoivilta asioilta ja mun on vaikea muistaa joitakin juttuja mun teini-iästä. Onneksi masennus alkoi katoamaan mun elämästä heti kun aloitin lukion, sen jälkeen oon ollt ihan eri ihminen, mutta toki se on jättänyt tietynlaisen ujouden ja varautuneisuuden muhun. Kuitenkin musta kasvoi energinen ja optimistinen ihminen. Nykyään on outoa ajatella miten joskus oli niin vaikeaa ja mitä on kokenut kun on kiusattu ja äiti ollut ailahtelevainen kasvattaja nuorena. Nykyään äiti 41 ja tullaan jo hyvin toimeen.
No niinpäs onkin, ihan huimasti! Psykologit, kiusaaminen, masennus... Kaikki samoihin aikoihin.
PoistaJep! Noin mullekin ollaan selitetty muistamattomuus.
Ihana kuulla, että menee paremmin! Samat täällä, välillä ujo minäkin, varsinkin uusien ihmisten keskuudessa. Minäkin yritän olla optimistinen :-) Todellakin on outoa ajatella menneisyyttä...
Tsemppihalit sinne, vaikutat ihanalta ♥