Harjoittelujakso tuetussa asumisessa sisälsi paljon kahvia, uusia tuttavuuksia, kolme paniikkikohtausta ja uudenlaisia ruokia - noin muutama asia mainitakseni. Jäi hyvä mieli, ja pienoinen positiivinen tunne pärjäämisestäni. Selvisin niistä paniikkikohtauksista, sietää ollakin hyvä mieli.
Yksikköön palatessani oli hieman outo olo, harhoja ja ahdistusta. Pelotti, pelkäsin paniikkikohtauksia ja psykoosin puhkeamista. En tiedä miksi pelkään niin usein psykoosia, tilanteeni ei ole enää niin akuutti. Tuli huono mieli siitäkin, kun hoitaja kertoi lääkärille minun olevan tavallaan vierihoidossa. Halusin osoittaa pärjäämiseni sillä, että aloin siivoamaan ja laittamaan pyykkejä. Lääke auttoi, eikä hoitajakaan enää ollut koko ajan kyttäämässä. Selvisin siis siitäkin tilanteesta.
Teimme äsken ihanien tyttöjen kanssa näytelmää hoitajista. Oli hauskaa, paljon naurua ja insideläppiä, mutta ahdistus tuli puskista. Yritin sinnitellä. Sain onneksi Levozinin, toivottavasti se auttaa. En tiedä mitä ajatella näistä tarvittavista lääkkeistäni. Tulee epäonnistunut olo, kun en pärjää ilman niitä. Täytyisi todellakin puhua vuorossa olevalle hoitajalle tunteistani, mutta nyt on hieman kehno olo. Ei kuitenkaan niin kehno, etten pystyisi kirjoittamaan.
Odotan nääääin suurella innolla täysi-ikäistymistäni! Lähinnä itsenäistymistä ja uuden opettelemista. Vielä näinä parina viimeisenä viikkona yksikössä tarvitsen ehdottomasti luottoa itseeni. Tiedä sitten miten sekin tapahtuu... Suuri tsemppi päälle!
Huolimatta huonommista fiiliksistä, on parempi olo nostanut enemmän päätänsä. Pystyn sivuuttamaan harhoja jonkin verran, hymyilen aidosti ja kerron fiiliksistäni rehellisesti. Nautin, elän. Käännän ajatuksiani positiivisemmiksi. Nauran ja kykenen.
