Söin leipää. Ja jugurtin. Syödessäni hoitaja katseli minua ja sitten tokaisi: "Ethän syö enempää. Sun pitäis syödä säännöllisesti, niin ei tulisi tarvetta tankata paljon kerralla." Anteeksi mitä? Mielestäni kaksi leipää ja jugurtti on oikein hyvä iltapala, ja olin syönyt koko päivän hyvin. Tiedän, minulla on paino-ongelmia ja kiloja saisi lähteä.
Otin jostakin syystä hoitajan sanat itseeni, ja menin huoneeseeni itkemään, hävettää myöntää. Itkin vartin, puoli tuntia, kolme varttia. Mietin elämää. Halusin oksentaa. Halusin kuolla, olenhan minä läski joka ei ansaitse elää... Mutta tuo ei ole totta, ymmärsin sen vasta myöhemmin. Ahdistuneessa mielentilassa sitä nyt vain ajattelee typeriä.
Itkua vain tuli, en saanut sitä loppumaan. Olin kyllästynyt elämääni. Halusin viillellä, mutta halu oksentaa oli vieläkin suurempaa. En vain osaa oksentaa hiljaa. Hyvä näin, en halua enää ikinä pilata hampaitani (ja elämääni) oksentamisella.
Onneksi toinen hoitaja tuli yövuoroon, ja hän tuli katsomaan miksi itken. En saanut puhuttua hänelle, mutta hänen seuransa rauhoitti minut. Sain ylimääräisen Levozinin. Ja lopulta menin nukkumaan ihan siedettävällä fiiliksellä.
Ihan järjetön kommentti HOITAJAN suusta. Eikö tuolla alalla olevan ihmisen pitäisi tietää, millainen vaikutus syömiskommenteilla on ihmisiin, etenkin nuoriin naisiin? Älä häpeä itkua, olisin itsekin mennyt tolaltani.
VastaaPoistaNo niinpä... Kiitos sanoistasi ♥ Yritän olla häpeämättä itkua, mutta vaikeaa se on.
PoistaHei. Luin blogisi läpi kokonaan tuossa eilen, ja jotenkin on vain pakko nyt kommentoida, vaikken sitä yleensä teekään. En uskalla laittaa tätä edes omalla nimimerkilläni, pahoittelut siitä.
VastaaPoistaOlen itse ollut suunnilleen ikäisenäsi (siinä 16- 17-vuotiaana) Harjavallassa suljetulla nuorisopsykiatrian osastolla useita kertoja, pisimmillään putkeen yli seitsemän kuukautta. Täysi-ikäisenäkin vierailin vielä aikuispsykiatrian osastolla (joskin Turussa) useita kertoja, syystä jos toisesta (mm. masennusta, syömisongelmia ja psykoottista oireilua kuten alaikäisenäkin). Nyt olen jo reippaasti yli kaksikymppinen, ja niin kiitollinen että olen pysynyt elossa tähän asti kaikesta huonosta huolimatta. Halusin vain kertoa, että kyllä se kaikki joskus vielä paranee, kunhan jaksaa taistella. Mä en aina jaksanut, mutta onnekseni olen tässä vielä. Toisen asteen koulutus kesken, kesällä menossa ensimmäiseen todelliseen työpaikkaani, mutta elossa. Lääkitys on ollut suuri osa toipumistani, mutta nyt olen saanut vähennettyä kaiken muun paitsi psykoosinestolääkitykset alas.
Sullakin kaikki varmasti muuttuu vielä paremmaksi. Vähitellen, takapakkien kautta, mutta muuttuu.
Huh, tulipa imelä viesti... Noh, toivottavasti saat kiinni mitä tarkoitan ja yritän selittää. Tsemppejä, todellisia sellaisia eikä vain sanoja.
Heippa! Kiva, että kommentoit silti. :3 On hyvä päästää vähän höyryjä ulos aina välillä.
PoistaIhana kuulla, että nyt menee paremmin! Todellakin, asioilla on tapana järjestyä, täytyy antaa sille aikaa.
Toivotaan näin! Onhan mun asiat muuttuneet jo rutkasti paremmiksi, todellakin, takapakkien kautta... :-)
Sain kiinni. Tsemppejä sinullekin, kuka ikinä oletkaan! ♥
En mitenkään pysty edes kuvittelemaan mitä kaikkea olet joutunut kokemaan ja läpikäymään, ja vaikken sinua henk.koht tunne, halusin vaan sanoa, että olet kaunis ihminen. Niin sisältä kun ulkoa. Aurinkoa päivään!
VastaaPoista- K-P -
Voi ei, kiitos! Kauniisti sanottu. :-)
PoistaTuo on ihan normaali iltapala, mitä ihmettä? Itellänikin on kokemuksia näistä suljetun hoitajista, jotka sanomisillaan vaan pahentaa tilannetta. (ja ruokamäärään: toi vastaa just mun ravitsemusterapeutin (aikuisten)suosituksia, joten älä kuvittelekaan syöväsi liikaa!)
VastaaPoistaNiinpä? Jep. Ihan ihme touhua...
Poista