26. elokuuta 2015

KOKEMUKSENI AMMATTISTARTISTA

Kävin kaksi päivää ammattistarttia, jonka jälkeen tuli romahdus ja minut kiidätettiin psykoosissa ambulanssilla sairaalaan. Tästä voitte päätellä, että ammattistartti oli liikaa hieman liikaa minun herkälle mielelleni. En henkilökohtaisesti suosittele ammattistarttia mielenterveyskuntoutujalle. Jollekin kyseinen opiskelumuoto voi sopia, sitä en kiellä!

Ammattistartin ensimmäisenä päivänä tehtiin selväksi, että se on hyvin itsenäinen paikka. Työssäoppimiset ynnä muut piti itse hankkia. Piti itse selvittää kaikki. Olen henkilökohtaisesti hyvin apua tarvitseva vieläkin, joten menin koulussa paniikkiin, "miten minä selviän tästä yksin"?

Aineet, joita kävimme ammattistartissa läpi, olivat ainakin minulle helppoja. Päivät vain olivat pitkiä.

Minut siirrettiin kuntouttavaan ammattistarttiin suljetulla osastolla hoidossa ollessani. Se oli enemmän nimensä mukaisesti kuntouttavaa! Minulle lähetettiin osastolle tehtäviä, joita sairaalakoulussa väsäilin.

Tulossa postausta sairaalakoulusta ja lukioon valmentavasta kurssista, joten pysykäähän kuulolla! Entä onko sinulla kokemusta ammattistartista? Jaa kokemuksesi kommenttiboksiin! :-)

10 kommenttia:

  1. Mä en tiedä onko nää sama asia, mutta mä kävin joskus vuoden kestävän ava koulutuksen. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus viralliselta nimeltäään :D mä tykkäsin siitä paljon. Meillä oli perus aineita niinkuin peruskoulussa, mutta paljon luovia tunteja ja reissuja kun käytiin tutustumassa erikoulutuksiin! Meillä oli vuoden aikana 2 työssäoppimispaikkaa minkä kanssa autettiin, mutta itse hankittiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kun tulit kertomaan kokemuksistasi! Kuulostaa mukavalta. :-)

      Poista
  2. Joo kaverini on kans käynyt vuoden mittaisen ava-koulutuksen. Joka juurikin koski eri alojen tutustumiseen. Jokainen jakso oli omalle alalle ja siinä samassa oli perus aineita sitten. Kaverilta ainakin todella positiivista palautetta kuullu ja eikä se todellakaan kuulostanut siltä että yksin olisi joutunut mitään tekemään. Aina kaikki tehtiin porukalla ja opettajat auttoivat kaikessa etsien työharkka paikat jne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hienosta kuulostaa! Itselläni vain on erilaiset kokemukset ammattistartista. :o

      Poista
  3. Muruseni,et ole vielä valmis opiskelemaan,ehkä jonakin päivänä mutta nyt ei. Sun kuntoutus on vielä kesken,tarvitset paljon voimia ja eväitä eteenpäin. En sano tätä pahalla,vaan suojellakseni sinua. Olet mahtava,olet fiksu,olet rakas. Muista nämä sanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! ♥ Tänään on ensimmäinen koulupäivä, menen kyllä sinne... :/

      Poista
    2. Muista kuitenkin,että jos tuntuu liian raskaalta,voit aina perua koko koulun ♥

      Poista
    3. Niin, se täytyy muistaa. :-) ♥

      Poista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)