"Ainakin kolmella neljästä ensi kertaa skitsofreniaan sairastuneesta nuoresta tai aikuisesta
ilmenee erilaisia ennakko-oireita eli prodromaalioireita kuukausia tai joskus 2–3 vuotta
ennen sairauden varsinaista ensijaksoa."
ilmenee erilaisia ennakko-oireita eli prodromaalioireita kuukausia tai joskus 2–3 vuotta
ennen sairauden varsinaista ensijaksoa."
Lähde: terveyskirjasto
Masentuneisuus ja eristäytyminen sosiaalisista suhteista
Minulla oli vuosia diagnoosina masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Ne ovat tätä nykyä selätetty, tai sitten ne liittyvät skitsofreniaani olennaisesti. Usein eristäydyin huoneeseeni, en ollut edes perheeni kanssa. Söin omassa huoneessani, en uskaltanut käydä juurikaan kaupassa... Olin aivan voimaton.
Oudot ajatukset, käytös tai teot
Ajatukseni olivat usein häiriintyneitä, kuten esimerkiksi joskus rannalla tokaisin "kavereilleni", että romahtaisipa tuo hyppytorni poikien päälle.
Huono stressinsietokyky
Saatoin saada paniikkikohtauksen, kun lusikka tippui lattialle tai en löytänyt sukkiani. Menin usein katatoniseen tilaan, eli kirjaimellisesti pysähdyin enkä saanut liikutettua itseäni mihinkään suuntaan. Tuijotin vain eteeni ja jalkani tärisi.
Harhat, harhaluulot
Kuten olen aiemmin kertonut, minulla oli lapsena kaksi harhaa: kissanainen ja cowboy. Kissanainen oli huoneessani kun yritin saada nukutuksi ja cowboy seurasi minua joka paikkaan. Muistan elävästi sen, kun ensimmäisen kerran näin cowboyn. Se nojaili puuhun kun ajoimme autolla. Harhaluuloista voisin tehdä täysin oman postauksensa, mutta luulin mm, että minua tarkkailtiin ja että toinen koiristamme olisi demoni sekä, että kaikki nauraisivat juuri minulle.

voitko kertoa tuosta katatonisesta tilasta enemmän?
VastaaPoista"Katatoninen potilas voi kokea menettäneensä motoriset kykynsä. Hän saattaa jäykistyä yhteen asentoon tuntien ajaksi ja olla täysin piittaamatta ulkoisista ärsykkeistä." T: wikipedia
PoistaMielenkiintoinen blogi sulla, jään seuraamaan!
VastaaPoistalauraansku.blogspot.fi
Kiitoksia Laura ^^
PoistaTodella mielenkiintoinen ja tietyllä tavalla silmiä avaava kirjoitus. Loistavaa, että teit just tästä aiheesta uuden postauksen! :)
VastaaPoistaKiva kuulla :-)
PoistaHyvä, kun kerroit tässä postauksessa näitä sun omia kokemuksia etkä esimerkiksi laittanut Terveyskirjastosta otettuja pätkiä! Tykkään muuten tästä blogin ulkoasusta, koska se on selkeä ja kivat värit!
VastaaPoistaJep! Näin kerrottuna blogini on enemmän minua. Kiitos Jenni ♥
Poistakoira demoni?? :O ohoh. voimii <3
VastaaPoistaJep.. :-/ Kiitos ♥
PoistaOlen huono kirjoittamaan yhtään mitään lohduttavaa. Mutta tekisi mieli vain antaa suuri hali sinulle. Toivottavasti kaikki menee paremmin jatkossa ♥︎
VastaaPoistahttp://fluffylelle.com/
Kiitos!! ♥ Halit sinne :-)
PoistaSulla on todella rehellinen ja mielenkiintoinen blogi! Jäin koukkuun sun teksteihin ja luin heti kerralla monta postausta :)
VastaaPoistaKiitos! Kiva kuulla :-)
PoistaHei!
VastaaPoistaMieluusti jään blogiasi seuraamaan.
Itse sairastan skitsoaffktivista häiriötä ja epävakaapersoonallisuus häiriö myös..
Oma blogini: http://raskaskulkea.blogspot.fi/
Moi!
PoistaKiva kuulla! Ja voimia ♥ Menen tsekkailemaan blogiasi :-)