MUUTTO TAKANA, TULEVAISUUS EDESSÄ

Muutto takana. Ei tämä niin mallikkaasti ole mennyt kuin toiveet olivat, elämä on vähän heittänyt häränpyllyä. On tullut uudenlaisia harhoja, paniikkioireilu lisääntynyt. Kauhea kiire jatkuvasti. Koulusta ollaan puhuttu, mutta vielä päälle vuosi eläkkeellä. En tällä hetkellä jaksa stressata koulusta.

Uudenlaiset harhani ovat aika hämääviä. Jalkani pitenevät ja venyvät, menevät läpi lattian. Seinät kaikkoavat, kaatuvat päälle. Seinän alla kiemurtelee jotain, näen sen selvästi... Onneksi on hoitajat ja lääkkeet, olen täällä uudessa tukiasunnossa saanut tukea ihan uudella tavalla muutenkin.

Paniikkikohtaukset... Mistä aloittaisin? Ne rajoittavat elämääni, tuntuu, että jokaiseen tilanteeseen pitäisi olla varasuunnitelma. Onneksi olen vain pari kertaa saanut kohtauksen ulkona uudesta yksiköstämme, kävelylenkeillä.

Levozinia lisättiin yksi tabletti aamuun, nyt sitä menee kolme kertaa päivässä. Tämä järjestely on toiminut hyvin, onneksi lääkärini ehdotti tätä. Perinteiset aamuahdistukset ovat hellittäneet, mikä on mahtavaa.

Tässä postauksessa kerroinkin diabeteslääkityksestäni. Kaikki on mennyt hyvin, terveys kohonnut, paino pudonnut ja lääke voitiin lopettaa kokonaan. Ei voi olla kuin tyytyväinen.

Verensokerieni parantumisen voi selittää yksinkertaisesti sillä, että teen itse ruokani. Syön joka päivä palkokasveja, olen rakastunut herneisiin. On ihanaa kun saa tehdä oman ruuan, tietää ainakin saavansa kaikki tarpeelliset ravintoaineet. Olen todella motivoitunut terveellisempään elämään. Liikun päivittäin ja syön säännöllisesti.

Mahtavaa viikonloppua kaikille, olisi ihanaa päivitellä täällä useamminkin. No, katsotaan mihin elämä vie... :-) Haleja kaikille!

VAINOHARHOJEN KUORMITTAVUUS

Eilen oli jälleen aika terapeutilleni. Sain viimein kerrottua vainoharhoistani, mikä on hyvä, sillä ne kuormittavat minua ihan liikaa. Tai no, jos miettii minkälaista on elää koko ajan siinä pelossa, että sinua tarkkaillaan kaikkialla sekä kaikki haluaisivat sinulle pahaa... Voi ehkä arvata miltä vainoharhat tuntuvat. Pakokauhua, peittämistä, pakoilua.

En ole kuitenkaan romahtanut pitkään aikaan, mikä on mahtava juttu. Olen saanut pidettyä itseni kontrollissa ja ottanut lääkkeen jos jokin kuormittaa liikaa.

Tässä yksi esimerkki vainoharhoistani:

Olimme mummuni ja äitini kanssa ruokakaupassa. Koko päivän minulla oli tunne, että olen tarkkailun alla. Koin kaikkialle kameroita. Astuessani kauppaan jokaiset näkemäni kasvot olivat pahanenteiset. Halusin pois. Tilanne pahentui, kun näin erittäin vaarallisen näköisen pojan reppu selässä. Tuossa repussa on muuten pommi. Jähmetyin paikoilleni. Mummu, äiti ja minä olimme vaarassa, kamalin tunne ikinä. Yritin pysytellä pois pojan näköpiiristä, halusin pian pois.

Oloni kuitenkin helpottui, kun sain siirrettyä huomioni muualle. Aloin järkeilemään tilannetta, kun näin samaisen "uhkaavan" pojan naureskelemassa kaverinsa kanssa. Muutuin pakokauhuisesta helpottuneeksi. Jokin päässäni naksahti, en kokenut poikaa enää pommittajaksi, vaan normaaliksi koulupojaksi.

Kuva täältä (klik!)

Mutta vainoharhatkin ovat jo helpottuneet. En menetä kontrollia, saan pidettyä itseni kasassa. Tuntuu muutenkin, että tilanteeni on parantunut. En ahdistu jokaisesta hoitajan negatiivissävytteisestä sanomisesta, enkä muutenkaan jos jokin ei mene kuten suunniteltu. Koitan kovasti päästä irti liiallisesta suunnittelusta, se vie voimia. Kerrankin olin kaupungilla kaverini kanssa, ja hänelle tuli nälkä ennen kuin olimme suunnitelleet menevämme syömään. Ahdistuin suunnattomasti, onneksi hän ymmärsi kun selitin hänelle ongelmani.

Ei saa menettää toivosta. Parin viikon päästä luultavasti muutto uuteen tukiasuntoon, odotan sitä niiiin paljon. Sinne tulee ystäviäni sekä pari ennestään tuttua ihanaa hoitajaa. Kyllä elämä voittaa. ♥

RAVITSEMUSTERAPIA, RUOKAVALIO & PAINONHALLINTA

Noin kuukausi takaperin aloin kummastelemaan, kun ravitsemusterapia-aikaa ei ole kuulunut. Koko asia oli jo unohtunut kaikilta, ja vegaaniruokavalioon siirryttyäni halusin hieman faktaa pöytään - mitä tarvitsen lisää, mitä vähemmän. Ihan tuonkin takia halusin välttämättä ammattilaisen opastusta. Pian sainkin seuranta-ajan ravitsemusterapiaan.

Kaikki meni hyvin, sain hyviä vinkkejä. Esimerkiksi mantelimaidon vaihdan soijamaitoon, se on ravitsevampaa. Palkokasveja voisin syödä enemmän. Nykyisessä tukiasunnossani ruuat tilataan pitopalvelusta, enkä siten saa juurikaan itse tehdä ruokaa. Kun muutan uuteen tukiasuntoon, teemme siellä luultavimmin yhdessä ruokaa. Silloin alan tekemään palkokasveista itselleni ruokaa, jes!

Kuvan lähde (klik!)

Hedelmiä, vihanneksia ja marjoja menee tällä hetkellä aika optimaalisesti, tästä aion pitää kiinni. Välillä voisi ostaa pähkinöitä, mutta ne ovat niin kalliita - ja helppoja ahmia, hui. Siemeniä käytän silloin kun itse saan tehdä ruokani.

Painokin on tippunut, ravitsemusterapeutin mielestä ehkä turhankin nopeasti. Vähän jojoilevasti on painonhallintamotivaatiota. Tai no, motivaatiota on, mutta ahmimista on hieman. Silti paino on laskussa, mikä on tietty hyvä. Ja mikä parempaa, tässä puolen vuoden aikana lähteneet kilot ovat myös pysyneet poissa!

Tuolla kirjoittajasta ja blogista -sivulla on lääkkeeni, olen niitä päivitellyt. Minulla vähennettiin diabetes-lääkitystä, sillä syömisten järkevöittäminen on saanut muutoksia aikaan kropassani. Tuo Diformin Retardin pystyimme puolittamaan, ja tavoitteena olisi saada se kokonaan pois. Pelkään, että sairastun diabetekseen. Se motivoi painonhallinnassa...

En olekaan ennen oikein puhunut näistä asioista täällä blogin puolella. Ajattelin ainakin uudesta ruokavaliostani kirjoittaa tulevaisuudessa. Ihan vain siksikin, että tämä ruokavalio tuo minulle niin hyvän fiiliksen, ja tykkään kirjoittaa asioista lähellä sydäntäni. Mitä mieltä olisitte? :-D

TILANNEPÄIVITYSTÄ

Melkein neljä kuukautta viimeisimmästä päivityksestäni täällä blogin puolella. Ei vain ole ollut fiilistä kirjoittaa. Ja vaikka olisi ollutkin, olin aivan sumussa sekä lukossa, ja kynnys kirjoittaa nousi päivä päivältä. Toivottavasti ymmärrätte. :-)

Hui, tauon aikana paljon on tapahtunut, mutta samoilla vesillä seilaan edelleen. Olen löytänyt itseäni. Olen siirtymässä veganismiin. Uusia ystäviä, uusia kokemuksia. Masentuneisuus tosin nostanut päätään, jälleen, koitan vain pärjäillä.

Muutan parin viikon päästä, taas kerran, ja tällä kertaa melkein täysin keskustaan uuteen nuorten tuetun asumisen keskukseen. Veikkaisin, että elämäni tulee muuttumaan paljon tuon muuton myötä. Nykyisessä tukiasunnossani ei ole paljoakaan tukea, olen aika... Yksin. En kuitenkaan yksinäinen, minulla on sukulaisia, ystäviä ja ihania omahoitajia, vaikkei heillä riitäkään aika.

Tuosta masentuneisuudesta... Se tulee usein yllättäen, yhtäkkiä ei vain enää jaksa. Ei jaksa hymyillä, ei tiskata, tietokoneenkin avaaminen voi olla vaikeaa. Välillä itkettää, välillä taas ei tule itku vaikka kuinka pusertaisi sekä haluaisi itkeä pahan pois. Tulee erittäin itsetuhoisia ajatuksia. "Haluan vain pois. Kokonaan pois, ymmärrätkö?" - tuota itkin äidilleni. Hän ei tuntunut ymmärtävän minua eikä sanojani. Nyt nuo ajatukset ovat helpottaneet, niitä tuleekin lähinnä vain paniikkikohtauksia saadessani.

Paniikkikohtaukset ovat melkein päivittäisiä, ainakin viikottaisia. Sitä alkaa välttelemään tiettyjä tilanteeta, "jos saankin kohtauksen"... Terapeuttinikaan ei osaa ottaa kantaa. Eikä hän tunnu tajuavan tämän vakavuutta, puhumme lähinnä arkisista asioista, kuten ihan vain selviämisestä. Päivä kerrallaan...

Mahtavaa perjantai-iltaa kaikille! Lähetän suuria virtuaalihaleja jokaiselle teistä. ♥