PÄIVITYSTÄ EDELLISEEN

Täytyy olla ylpeä itsestään, olen selvinnyt niin paljosta. Koulukiusaaminen, itsetuhoisuus, kaikki! Olen selvinnyt siitä. Ja se on tehnyt minusta sen, mikä olen. Olen hyvä juuri tälläisenä. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, annan itselleni anteeksi eiliset viiltelyt. Ja terät vedän vessanpöntöstä alas nyt.

ROMAHDIN, ANTEEKSI

Mieliala vaihtelee minkä kerkiää. Päivällä olin todella aktiivinen ja siivosin, jumppasin, tein smoothien, siivosin lisää ja olin koirien kanssa. Elämä hymyili ja olin ihan taivaassa.

Nyt taas tuli romahdus. Negatiiviset asiat pulpahtivat pintaan:

- itsetuhoisuus, halu kuolla, viiltelin

- halu oksentaa, jonka meinasin toteuttaa mutta tyydyin jumppaamaan

- läskiahdistus

- "ei musta tuu ikinä mitään tällä tahdilla" - ajattelin, ettei minusta tule mitään, en saa töitä, en opiskelupaikkaa

- ei uskoa parantumiseen

- voimakas masentuneisuus ylipäätänsä

- tuntui, etten ole olemassa

- harhoja

- flashbackeja

Että tälläista tänään... Menisipä tämä jo ohi. Anteeksi ikävä postaus, mutta pyrin olemaan ennen kaikkea rehellinen ja avoin blogissani. Kyllä minä tästä yli pääsen, täytyy toitottaa tuota tämä ilta.

+ laitoin yksityisiksi pari postausta, koska niissä näkyi naamani.

KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ? MINULLAKO?

Kerroin sykleittäin vaihtuvasta mielialastani hoitajalle. Hän nosti esille kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei kai taas uusia diagnooseja?! Hoitaja sanoi myös, että lääkitystäkin voidaan joutua muuttamaan. Pidän nyt jonkin aikaa tunnepäiväkirjaa, ja katsomme myöhemmin asiaa. Tuleeko masennuskausia? Pysyykö yliaktiivinen mieliala? Se selviää vain ajan kuluessa.

Hoitajat eivät ole ajatelleet ennen bipolaarihäiriötä, mutta ovat huomanneet vaihtelevan mielialani. He ovat kuitanneet energisen olemukseni hyväntuulisuudella ja masennuskaudet masennus-diagnoosillani. Itse olen kuitenkin huomannut, että tämä mielialanvaihtelu ei ole normaalia. Onko edes normaalia tiedostaa itse asiat? Ken tietää, barbi ei.

Kirjoitin eilen tunnepäiväkirjaani. Kirjoitin, kuinka välillä on mieli maassa harhojen ja itsetuhoisuuden kera. Välillä taas rahaa palaa, ideoita lentää, painan menemään pää kolmantena jalkana. Tämä ei ole normaalia. Mieliala vaihtelee kaikilla, mutta tälläinen ei ole mielestäni normaalia eikä todellakaan mukavaa. En halua, että läheiseni joutuvat sietämään masentunutta ja välillä ärtynyttä sekä yliampuvan energistä minua.

Pappavainaallani oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, joten tämä kulkee suvussa. Biologisen isäni puolelta oli muistaakseni psykoosisairauksia ja äidilläni on ainakin ollut masennus.

Kuva täältä.

Huh, onneksi minulla on blogini, saan purkaa tunteita.

KOKEMUKSENI AMMATTISTARTISTA

Kävin kaksi päivää ammattistarttia, jonka jälkeen tuli romahdus ja minut kiidätettiin psykoosissa ambulanssilla sairaalaan. Tästä voitte päätellä, että ammattistartti oli liikaa hieman liikaa minun herkälle mielelleni. En henkilökohtaisesti suosittele ammattistarttia mielenterveyskuntoutujalle. Jollekin kyseinen opiskelumuoto voi sopia, sitä en kiellä!

Ammattistartin ensimmäisenä päivänä tehtiin selväksi, että se on hyvin itsenäinen paikka. Työssäoppimiset ynnä muut piti itse hankkia. Piti itse selvittää kaikki. Olen henkilökohtaisesti hyvin apua tarvitseva vieläkin, joten menin koulussa paniikkiin, "miten minä selviän tästä yksin"?

Aineet, joita kävimme ammattistartissa läpi, olivat ainakin minulle helppoja. Päivät vain olivat pitkiä.

Minut siirrettiin kuntouttavaan ammattistarttiin suljetulla osastolla hoidossa ollessani. Se oli enemmän nimensä mukaisesti kuntouttavaa! Minulle lähetettiin osastolle tehtäviä, joita sairaalakoulussa väsäilin.

Tulossa postausta sairaalakoulusta ja lukioon valmentavasta kurssista, joten pysykäähän kuulolla! Entä onko sinulla kokemusta ammattistartista? Jaa kokemuksesi kommenttiboksiin! :-)