PSYKOOSISSA

On pimeä, kävelen yksin kohti yksikköä. Tummat hahmot saartavat minua keskelleen, niillä on suunnitelma kimppuuni hyökkäämiseen. Kuulen askelia, ne pyörivät pääni ympärillä. Voimistuvat ja hiljentyvät, kovenevat ja loittoavat. Tekisi mieli painaa pää polviin, tihrustan itkua. Poskipäilleni ilmestyy lisää ja lisää ja lisää kyyneleitä, minua seurataan.

Pälyilen ympärilleni, näen vilahduksia kummallisen muotoisista olennoista. Näen miehen kävelevän toisella puolella tietä, hänelläkin on varmasti jotain minua vastaan. Pelästyn hänen katsettaan, ja olen varma, että hän on se tyyppi joka yritti rikkoa hotellin ulko-ovea ja aulan valvontakameraa takiani. Hän yritti päästää huoneeseeni murhaamaan minut. Olen tehnyt jotain kamalaa. Tunnen syyllisyyttä entistäkin enemmän.

Tummat hahmotkin tuntunuvat huutavan minua kovempaa ja kovempaa, lausuvat pääni ympärillä törkeyksiä ja käskevät minua itsetuhoisiin tekoihin.

Olen yksikön rappusilla, astun sisään. Olen tuskahiestä märkä ja kylmissäni. Yritän vilkuilla ikkunoista josko se mies olisi kaikonnut.

Ahdistus lisääntyy, en päästyäni huoneeseeni enää uskalla poistua sängystäni. Purskahdan huutoitkuun kun näen irvokkaan ja vääristyneen naamarin lentämässä minua päin. Huudan tuskasta, olen niin ahdistunut, että tunnen pyörtyväni. En uskalla liikkua mihinkään, huoneeseeni on asennettu kamerat. Itken peiton alla, päästän ulos tuskan pihahduksia.