LOMAKUULUMISET JA RIPPIKOULUSTA

Kun perjantaina ennen kotiin lähtöä juttelin hoitajan kanssa, olin hieman paniikissa tulevasta lomasta. Pelkäsin paniikkikohtauksia, ahdistusta, harhoja ja oikeastaan kaikkea. Joo, mulla on ollut ahdistusta ja vähän vainoharhoja, mutta ei, en anna niiden pilata vointiani. Olen selvinnyt tästä lomasta ilman tarvittavia, ja olen itse rauhoittanut itseni. Eikö ole aika mieletöntä? Ainakin siihen verrattuna, kun vuosi tai pari takaperin, en pystynyt olemaan kotona juuri ollenkaan ilman järkyttäviä lääkemääriä. Enkä tietenkään osannut rauhoittaa itseäni. Suuria askeleita eteenpäin!

Kotona on tosiaan mennyt yllättävän hyvin. Olin varautunut käymään jopa osastolla, jos sellainen olo olisi tullut, mutta onnekseni siihen ei ole ollut tarvetta. Tälläiset onnistumiset kohottavat huomattavasti itseluottamusta! Täytyy osata luottaa siihen, että pärjää.

Sain muuten kerrottua äidillenikin paniikkioireilustani, vähän pintaa syvemmältä. Äiti otti asian todella hyvin, ja kertoi omista kokemuksistaan mielenterveyteen liittyen. Hämmästyin, kaikkea niinkin vahva ihminen kuin äitini on kokenut. Näköjään tälläiset ikävät asiat voivat vahvistaakin. Tai no, sitä aina sanotaan, että vaikeudet vahvistavat, mutta on ihanaa nähdä, kuinka jotkut ihmiset nousseet tuhkista, korjanneet itsensä pienistä paloista. Uskomatonta.

En ole muistaakseni täällä blogissa kertonut, että käyn rippikoulun näin jälkikäteen. On ollut ihan mielenkiintoinen kokemus, vaikka oma maailmankuva onkin jo muodostunut. Rippijuhla on 19.6, vajaan kuukauden päästä! Pari läheisimpää kaveria ja sukulaisia tulee kylään juhlistamaan konfirmaatiotani, odotan sitä innolla.

PANIIKKIHÄIRIÖ?

Viimeisimmän paniikkikohtauksen jälkeen hoitaja tulosti netistä minulle tietoa paniikkihäiriöstä, ja kävimme sen läpi. Kaikki oireet, jotka hoitaja mainitsi, kuulostivat tutulta. Olin hieman järkyttynyt nimestä paniikkihäiriö, mutta se aukaisi monta solmua: nyt tiedän, mitä oireeni ovat.

Paniikkihäiriöhän on siis psyykkinen oireyhtymä, jolle tyypillisiä ovat toistuvat ja voimakkaat ahdistuskohtaukset. Paniikkihäiriön oireet ovat sekä fyysisiä ja psyykkisiä, molemmat minulle tuttuja. Yleisimpiä oireitani ovat esimerkiksi:

• sydämentykytykset
• rintakivut
• vatsavaivat
• huimaus
• heikotus
• epätodellinen olo
• kylmät ja kuumat aallot
• kylmähiki
• raajojen tunnottomuutta
• pelot.

Itse paniikkikohtaus ei kestä kovin kauaa, mutta minulla huono olo saattaa kestää vaikka neljäkin tuntia, jonka jälkeen tulee usein paniikkikohtaus, jos en saa apua tai lääkettä. Aikamoista kärsimystä, pahimmillaan tosiaan monta tuntia.

Kuva: medical daily

Ensimmäisen "kunnon" paniikkikohtauksen sain yläasteella sairaalakoulussa. Olin ollut pitkään ahdistunut ja itkuinen, ja sitten räjähti. En saanut happea, haukoin henkeä, huutoitkin, tärisin ja pelkäsin. Olin tuskahikinen ja maailma vain pyöri edessäni, irrotin tavallaan itseni tästä maailmasta. Olin todella järkyttynyt, ja pakenin kuntoutumisyksikköön, koulussa en voinut olla. Sain keskusteluapua, ja tilanne meni ohi, Pahin asia oli, että paniikkikohtauksia alkoi tulla toistuvasti.

Yläasteen jälkeen en ollut kauheasti saanut kohtauksia, varmaan kahden käden sormilla ne sai laskettua. Viime aikoina on taas tullut enemmän, mutta osaan jo hallita niitä jotenkin.

KESÄTSEMPIT

Välillä on vaikeaa myöntää itselleen olevansa sairas. Olisin muuten valmis jo elämään, mutta nuo kahleet nilkassani estävät minua. Muutenkin viimeisimpinä päivinä ahdistus on ollut voimakkaampaa, samoin harhat. Tulee turhautunut olo. Haluan olla terve. En halua pelätä suihkukopissa, en halua lamaantua harhojen takia, en halua paniikkikohtauksia.

Paniikkikohtauksista puheen ollen, käyn tänään läpi hoitajan kanssa paniikkihäiriöön liittyviä papereita. Paniikkikohtaukseni ovat olleet suhteellisen voimakkaita, tiedä sitten miksi. Äsken tosin tuli paniikin oireita, mutta sain niitä itse hieman himmattua.

Yksikössä tulee olemaan niin huippu kesä. On paljon mukavaa toimintaa, virkistäviä aktiviteetteja ja hyvää seuraa. En todellakaan aio tuhlata viimeistä kesääni yksikössä panikoimassa ahdistuneena harhojen vallassa huoneessani. Täytyy ottaa kaikki ilo irti ja tosiaan keskittyä hyvään oloon. Ei parantumisprosessistani tule paskaakaan, jos vain vellon huonossa olossa.

Ja kaikille teille: nauti tulevasta kesästä. Järjestä itsellesi omaa aikaa. Rauhoitu hieman, jos elämäsi on hektistä. Voi olla kuumaa tai kylmää, ei sillä ole väliä, kunhan nautit. Arvosta sitä kaikkea, mitä sinulla on. Ihan sinulle itsestäänselviäkin asioita, muista arvostaa niitä. Käy uimassa, voita vaikka pelkosi sitä kohtaan. Osta kioskistä jätski, syö se ulkona helteellä, vaikka ahdistaisi. Ylitä itsesi. Pystyt siihen. ♥

SEKASIN

Vasta pari jaksoa katsoneena tämä Sekasin-niminen sarja on herättänyt monia ajatuksia päähäni. Kyseinen sarja kuvaa yllättävän tunteita herättävästi mielenterveysongelmaisten elämää suljetulla osastolla.

Mielestäni on ihan ok tehdä sarja tästä aiheesta, sillä se on toimiva tapa saada tietoa ja mielenkiintoa liikkumaan. Kuinka asia esitetään, se on aivan toinen asiansa.

Toivon syvästi, ettei jollekin ehkä vieras asia - mielenterveysongelmat - saa kuitenkaan provosointia aikaiseksi. Ettei vaikkapa netin kirjoituspalstoilla aleta kirjoittelemaan paskaa mt-ongelmaisista. Ei kukaan tervejärkinen kylläkään lähde siihen, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Sekasin sai minut ajattelemaan mm. osastolle menemistä, lääkkeiden tarpeellisuutta ja niiden sivuoireita, harhoja, osastolta karkaamista ja siellä tuttujen näkemistä sekä itsemurhaa... Monia asioita.

Diagnoosit

Ovatko diagnoosit kuin polttomerkkejä? Pilaavatko ne elämän? Diagnoosejahan poistetaan ja muutellaan. Eivätkä ne välttämättä pilaa elämää, niiden kanssa vain täytyy oppia toimimaan.

Lääkkeet

Itse en pärjäisi ilman lääkkeitäni, se on saletti. En ole varmaankaan kertonut tästä kenellekään, mutta viime vuoden puolella jätin toistuvasti lääkkeitäni ottamatta. Tuloksena oli ainoastaan uusi reissu suljetulle osastolle.

Ja sivuoireet, niistä minulla on ikäviä kokemuksia. On valkosolujen katoa, kuolaamista, kohonnutta itsetuhoisuutta, kuumetta, mahaongelmia ja kyvyttömyyttä puhua selkeästi.

Itsemurha

Jotkut ovat sitä mieltä, että itsemurha on luovuttamista, jotkut taas pitävät sitä viimeisenä pakokeinoja, mielipiteitä on monia. Mutta voiko johonkin niin lopulliseen olla varsinainen mielipide?

Kuva: YLE

No mutta, minun suhteeni itsemurhaan on muuttunut rajusti. Ennen pidin itsemurhaa lohdullisena vaihtoehtona ja suorastaan ajattelin jokaisen asian kohdalla: "ei se haittaa, kuolen kuitenkin". Tiedätte varmaan tunteen, jota haen tuolla. Ikävä asia. Mutta nykyään en enää edes juurikaan mieti asiaa, paitsi kaikista huonoimpina hetkinä. Enkä enää pidä itsemurhaa ratkaisuna.

Siinä tuli pari ajatusta, joita tämä sarja pamautti päähäni. Joka tapauksessa, tykkään ihan kyseisen sarjan todentunteisuudesta ja aitoudesta. Suosittelen katsomaan, tässä linkki Areenaan, josta Sekasin:ia voitte katsella! :-)