VOITTAJAFIILIKSIÄ JA UUSI FOORUMI

Viikko on vierähtänyt jälleen. Fiilikset ovat vaihdelleet onnellisuutta hipovasta syvään paniikinomaiseen ahdistukseen. Pääsääntöisesti olen voinut kaikesta huolimatta hyvin. Oma kämppä alla, kutkuttava tunne. Tavarat alkavat löytämään omia paikkojaan. Muutamia huonekaluja pitäisi hommata. No, tori.fi on pelastus. Pöydällä on kauniita kukkasia, television edessä uusi kamera ja pyykkikone surraa pesutuvassa. Kaikki oikenee. Voittajafiilis.

Hieman huolestuin tänään tarvittavien lääkkeideni käytöstä. Tuli olo, että otan niitä liikaa. Pettymys iski mieleeni. Väkisin käänsin kuitenkin ajatukseni ohjaajan avustuksella. En ole luovuttaja, en ole vaivaksi, pidän vain itsestäni huolta. En halua velloa ahdistuksessa, joten teen kaikkeni ettei tarvitsisi. Joten otan ihan reilusti lääkkeen, soitan vaikka äidille ja teen mukavia asioita.

Tosiaan, ostin uuden kameran. Blogin puolella se muuttaa asioita niin, että kuvat ovat ainakin parempilaatuisia. Kännykkäkuviakin tulee, se on varma. Mutta olen ottanut joitain kuvia jo nyt kahden päivän aikana, näette niitä postauksien lomassa jatkossa!

Käykääpä myös tsekkaamassa uusi foorumi hullujenhuone.com, jos mielenterveyteen liittyvät asiat yhtään kiinnostavat. Itse löydyn tuolta nimimerkillä pirstaloitunut. Suosittelen lämpimästi kyseistä keskustelupaikkaa, itse olen saanut sieltä jo tähänkin mennessä paljon vertaistukea. Foorumia kehitetään jatkuvasti.

Mukavia syyshetkiä teille!

ILON JA ONNEN ERO ON TÄMÄ FIILIS

Päivä ennen uloskirjausta vein roskia ulos, ja tein huimaa ajatustyötä itseni kanssa. Katsoin yksikön avainta kädessäni, ja tajusin, että pian minulla ei enää ole tätä. Päässäni pyöri oma asunto, uloskirjaus ja kaikki muuttoon liittyvät asiat. Katsoin vielä kerran avainta, ja hymyilin leveästi. Meinasi tulla tippa linssiin - mutta ei surusta. Olin äärettömän onnellinen. Kaikki oli järjestymässä.

Uloskirjauspäivänä eli tänään olin todella vilkkaalla tuulella. Jännitti, tärisin. Halasin omahoitajaani, halasin lääkäriä. Olin varma, että olisin pillahtanut itkuun astuessani viimeisen kerran yksikön ovista ulos (tai no, varmasti tulen siellä käymään)... Itkun sijaan kuitenkin tunsin perhosia mahassani ja kirkkautta ympärilläni. Se tuntui oikealta: tuntui oikealta siirtyä eteenpäin. Eteenpäin elämässä. Puoli vuotta on kulunut itsenäistymisprosessissa ja ylihuomenna muutan virallisesti omaan asuntooni.

Osaatteko muuten määritellä itsellänne onnen ja ilon eron? Jos koko elämäni olisin ollut parhaimmillani iloinen, niin nyt olen onnellinen. Tämä on uutta, raikasta ja oikeaa. Ei sitä osaa sanoin kuvailla, mutta kaikki tuntuu oikealta, vaikkei se helppoa olisikaan. Eikä olekaan. Saattaa kuulostaa joidenkin korviin höpönlöpöltä, mutta nämä ovat tunteeni.

Ja vaikka tunnenkin tavallaan onnellisuutta, on ahdistustakin. Eivät ne sulje pois toisiaan. Tänään otin pienen ahdistuksen tullessa tarvittavan turvaamaan oloa, ja se ratkesi sillä. Olisin kuvitellut, että olisin erittäin ahdistunut lähtiessäni yksiköstä, mutta nyt olen ottanut tavallaan varmuuden vuoksi vain tuon yhden Levozinin. Tuntuu siltä, että pärjään. Minä pärjään.

PÄÄKOPPA MUUTOKSEEN MUKAAN

Vanhempani veivät tänään tavaroitani omaan kämppääni. Se oikeasti tapahtuu, minä muutan. Vuokrasopimus tehty ajat sitten, asumistukihakemukset sun muut lähetetty, kaikki valmiina. Pitäisi oma pääkoppakin saada muutokseen mukaan, kaikki tuntuu jotenkin irralliselta, utopistiselta ja hämärältä. Olen aika suhtautumaan muutoksiin. Ahdistun helposti, jännitän liikaa ja ylianalysoin kaiken. Kaikesta tästä huolimatta, luotan itseeni, kykyihini ja siihen tukeen mitä saan.

Paniikkikohtaukset eivät enää tunnu hallitsevan minua. Tai no, asioita jää tekemättä kohtauksen pelossa, mutta kohtausta ei tule. Tilanne on siis plusmiinusnolla. Tähän on pakko tyytyä, sillä koen jollain tasolla hallitsevani tilanteen. Tarvittavia Levozineja on mennyt mielestäni liikaa, mutta jos lääkkeillä tilanne muuttuu hallittavammaksi niin miksipä ei.

Pari viimeisintä päivää meni hieman huonommassa hapessa. Tänäänkin aamulla heräsin alakuloisena, mutta Husky-tytön seura piristää aina. Ja sain tarvittavan lääkkeen, sekin helpotti. Yritin tsempata itseäni, onnistuinkin. Sain siivottua, ja nyt on huomattavasti parempi olo. Tunnistan hyvän oloni usein siitä, että pystyn pitämään hauskaa.

Mahtavaa päivää kaikille, tehkää asioita jotka saavat teidät onnellisiksi. Olette huippuja!

SYKSYISIÄ MUUTOKSIEN TUULIA

Hetkeen en ole päivitellyt kuulumisia, en ole kauheasti blogimaailmassa pyörinyt. Syitä on monia, kuten ahdistus ja ajan puute. Joten parin viikon kuulumiset tulevat tässä!

Eilen oli viimeinen hoitokokous kuntoutumisyksikössä. Sain asioihin selvyyksiä, paperihommat alkavat sutviutumaan ja ennen kaikkea itseluottamukseni pärjäämiseni suhteen nousi. Mahtava homma, kyllä tämä tästä.

Uloskirjaus on päivä ennen syntymäpäiviäni, 9. päivä tätä kuuta. Hieman haikea olo, tulen totisesti kaipaamaan tätä ympäristöä, nuoria, hoitajia ja kaikkea mitä nämä kuntoutumisjaksot ovat minulle antaneet. On ollut alamäkiä, mutta niistä olemme yhdessä rämpineet läpi. Luvassa on itsenäisempi elämä, uudet tuulet tuetussa asumisessa. Itse asiassa on todella haikea olo. Yksikössä kun reilusti yli kaksi vuotta on asunut, on tämä yhteisö kuin toinen perheeni.

Ja muuten, en tajunnut aluksi tätä urakkaa mikä on osittain takana ja osittain edessä: paperihommat. Henkilökortin uusiminen, postiosoitteen vaihtaminen, asumistuki- ja muut hakemukset, tulojen ja menojen selvittelyä, eläkkeen jatkamista... Noin muutama asia mainitakseni. Siihen vielä äimistys siitä, kuinka kallista kaikki on. Perinnöksi minulle jäi edesmenneen mummoni irtaimistoa, mutta esimerkiksi laadukas tietokonetuoli oli hakusessa. Hieman stressiä, täytyy vain luottaa kaiken järjestyvän parhain päin.

Harhatkin ovat helpottaneet. Joskus mainitsemani oudot vääristymät ovat luultavimmin antibioottien sivuoireita tai migreeniä. Eli ei suurta huolta niistäkään. Ahdistus on hallinnassa lääkkeillä, itsetuhoiset ajatukset ovat jälleen takana ja hymyilen enemmän. Liikuttuakin on tullut paljon, lähinnä Pokémon-jahdissa, haha.

Oikeastaan... Nyt on todella hyvä fiilis. Elämä on ihan jees. Muutenkin aina kun kirjoitan blogia, tulee todella hyvä olo. Huomaan kehityksen voinnissani. Ja juuri napsahti 100 000 katselukertaa rikki, vitsit mikä määrä. Olette ihania, halit. ♥