1. syyskuuta 2016

SYKSYISIÄ MUUTOKSIEN TUULIA

Hetkeen en ole päivitellyt kuulumisia, en ole kauheasti blogimaailmassa pyörinyt. Syitä on monia, kuten ahdistus ja ajan puute. Joten parin viikon kuulumiset tulevat tässä!

Eilen oli viimeinen hoitokokous kuntoutumisyksikössä. Sain asioihin selvyyksiä, paperihommat alkavat sutviutumaan ja ennen kaikkea itseluottamukseni pärjäämiseni suhteen nousi. Mahtava homma, kyllä tämä tästä.

Uloskirjaus on päivä ennen syntymäpäiviäni, 9. päivä tätä kuuta. Hieman haikea olo, tulen totisesti kaipaamaan tätä ympäristöä, nuoria, hoitajia ja kaikkea mitä nämä kuntoutumisjaksot ovat minulle antaneet. On ollut alamäkiä, mutta niistä olemme yhdessä rämpineet läpi. Luvassa on itsenäisempi elämä, uudet tuulet tuetussa asumisessa. Itse asiassa on todella haikea olo. Yksikössä kun reilusti yli kaksi vuotta on asunut, on tämä yhteisö kuin toinen perheeni.

Ja muuten, en tajunnut aluksi tätä urakkaa mikä on osittain takana ja osittain edessä: paperihommat. Henkilökortin uusiminen, postiosoitteen vaihtaminen, asumistuki- ja muut hakemukset, tulojen ja menojen selvittelyä, eläkkeen jatkamista... Noin muutama asia mainitakseni. Siihen vielä äimistys siitä, kuinka kallista kaikki on. Perinnöksi minulle jäi edesmenneen mummoni irtaimistoa, mutta esimerkiksi laadukas tietokonetuoli oli hakusessa. Hieman stressiä, täytyy vain luottaa kaiken järjestyvän parhain päin.

Harhatkin ovat helpottaneet. Joskus mainitsemani oudot vääristymät ovat luultavimmin antibioottien sivuoireita tai migreeniä. Eli ei suurta huolta niistäkään. Ahdistus on hallinnassa lääkkeillä, itsetuhoiset ajatukset ovat jälleen takana ja hymyilen enemmän. Liikuttuakin on tullut paljon, lähinnä Pokémon-jahdissa, haha.

Oikeastaan... Nyt on todella hyvä fiilis. Elämä on ihan jees. Muutenkin aina kun kirjoitan blogia, tulee todella hyvä olo. Huomaan kehityksen voinnissani. Ja juuri napsahti 100 000 katselukertaa rikki, vitsit mikä määrä. Olette ihania, halit. ♥

10 kommenttia:

  1. Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen :) Kiva kuulla, että elämäsi on jees :)

    VastaaPoista
  2. "Elämä on ihan jees." Se on kivasti sanottu. Joskus en kestä niitä yltiöpositiivisia elämä-on-ihanaa-ja-täydellistä-ja-timanttisadetta -hehkutuksia :D Että tollaset paperiasiat ja järjestelyt on ahdistavia ja väsyttäviä. Tavallaan pieni asia joka pitää vaan hoitaa, silti jotenkin niin ylivoimaisia. Ja mikä helpotus, kun ne saa hoidettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain? Olen aivan samaa mieltä. Elämä kun ei aina ole ruusuilla tanssimista. Minunkin teksteistä välillä huokuu tuollainen hehkuttaminen ehkäpä, mutta ne on tunteitani, that's it. Ainainen hehkutus on kyllä... Äh, en tiedä.

      Ja niinpä! Mutta minua autetaan, selviän kaikesta. Kun seuraavan kerran nämä teen ehkä taas astetta itsenäisemmin, tulen pärjäämään paremmin. Toivottavasti.

      Poista
  3. Kaikki menee varmasti hyvin, kun pääset "uuden elämän" alkuun! <3 Paperihommat on kieltämättä melkoisen syvältä, mutta ne on lopulta kuitenkin vain polku sinne, mitä kohden oot matkalla. :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, jes, kiitos tsempistä! ♥ Ja niinpä, täytyykin ottaa tuo asennevinkkinä. Kiitos! :-)

      Poista
  4. Hei, tosi hyvä että menee paremmin. Jaksamisia ja voimia! Tiedän omista kokemuksista ettei aina jaksa ja voimat ihan finaalissa mutta vastaan voi tulla positiivisiakin yllätyksiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja kiitos! Uskoisin näin todellakin. :-)

      Poista
  5. Ihana lukea tälläistä! :) Mun piti jo aiemmin kirjoittaa vähän pidemmin eli kun löysin sun blogin, luin sen saman tien lopusta alkuun ja oon niin ylpeä susta ja siitä, miten pitkälle olet päässyt! Oot oikeasti todella inspiroiva ihminen ja aina kun musta on tuntunut siltä et en jaksa tai seinät kaatuu niskaan niin mietin, mistä kaikesta sä olet painanut läpi. Aina ei mene hyvin, ei kenelläkään, mutta se että jatkat silti, on todella hailtavaa1 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi!! ♥ En tiedä mitä sanoa, mutta on ihanaa, jos edes jollain tasolla inspiroin. :-) Ja totta, aina ei mene hyvin. Mutta jatkaa pitää, ei saa luovuttaa elämän suhteen! Kiitos sinulle vielä. ♥

      Poista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)