10. syyskuuta 2015

SYNTTÄRIT, MITKÄ FIILIKSET

Koulu ei taida onnistua. En ole vähään aikaan käynyt siellä ja kaikki varomerkit täyttyvät - luultavasti koulustressin takia. Juttelen lääkärin kanssa ensi viikon tiistaina. Juttelemme diagnooseistanikin, minulla ei ole mielestäni enää sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Näin unta suljetusta osastosta. Jouduin unessani sinne viiltelyn takia. Pelottaa. En missään nimessä enää ikinä halua sinne! Puhuimme muuten hoitajani kanssa psykoosikohtauksistani, ja hän kertoi, että olen joutunut kaksi kertaa ambulanssilla suljetulle. Ai, missä välissä, en ole ollut tietoinen tästä. Yhden kerran muistan, mutta en toista... Hän myös kertoi, mistä johtuu ettei muista psykoosikohtauksia. Silkkaa aivokemiaa. Ja aivot vain suojelevat meitä. Selvensi asioita. Kriippaa vähän. Mitä jos joudun vielä joskus suljetulle?

Viime syntymäpäiväni vietin suljetulla osastolla. Nyt on vuosi kulunut, ja olen kuntoutumassa. Fiilis on mitä paskin: en tykkää vuorossa olevasta hoitajasta eikä ole ketään kenelle puhua. En vain luota häneen ja hän on mielestäni... ärsyttävä? En tiedä. Haluaisin vain äidin luo. Itkettää.

Vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon: en ole hoidossa, vaan kuntoutuksessa. Olen saanut uusia ystäviä ja kehittynyt henkisesti. Olen aloittanut kirjoittamaan blogia, josta on tullut minun henkireikä. Olen oppinut hyväksymään itseäni paremmin ja muuta vastaavaa. Hyvää syntymäpäivää, Maria. ♥

8 kommenttia:

  1. Ihanaa syntymäpäivää ♥

    VastaaPoista
  2. Hyvää myöhästynyttä synttäripäivää kaunis neiti❤️ Toivottavasti mieli on jo parempi? Olet kulkenut kovin pitkän matkan vuodessa, suljetulta kuntoutukseen, ja se on kyllä jo itsessään juhlan arvoinen suoritus ❤️
    - Katja -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihana ♥ Todella kauniisti sanottu. Ihanaa, kun näitä tsemppaavia kommentteja tulee, arvostan sitä todella. :-)

      Poista
  3. Myöhässä tulee täältäkin onnittelut! :) ❤️

    Onneks sulla on hyvä suhde äitiisi, ja varmaan useimpiin hoitajiisikin.
    Jotkut (hoitsut) vaan on oikeesti ihan urpåja! 😅

    Ihan normia ettei kaikista niin "tykkää", on se sit hoitsu tai tuttu tai sukulainen tai tuntematon.

    Must on fiksua se kun miettii noit.😊

    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ^^ ♥ On kyllä, useimmista hoitajista tykkään. Haha, jep... :-D Niinpä, eikä kaikista kuulu tykätä. Kaikkien kanssa on vain tultava toimeen. :-)

      Poista
  4. Onnittelut vanhenemisesta näin jälkikäteen! Hienoa, että elät.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)