Kyllä, olen hengissä! Olin jossain vaiheessa yhden yön lomalla, mutta en millään jaksanut kirjoittaa blogia. Nyt kuitenkin on fiilis kirjoitella, joten miksipä en kirjoittaisi?
Fiilis on tällä hetkellä vallan mainio. Imuroin äsken ja olin rakkaiden koirieni kanssa. Kaupassakin kävimme äidin kanssa. Vointi on parempi, jaksan enemmän asioita. Harhoja on, mutta olkoot. En jaksa enää välittää. Olen myös oksennellut, mutta siitäkin yritän päästä eroon. Syömiset vain tuntuvat hallitsevan elämääni.
Aluksi osastolla olin erittäin ahdistunut, halusin vain kotiin. Huomasin kuitenkin heti, että vanha ystäväni on siellä, joten olo helpottui suuresti. Saisin viettää hänen kanssaan aikaa. Sain miltei heti uusia kavereita ja pelailin rohkeasti muiden kanssa.
Yhtään psykoosikohtausta en ole saanut tämän jakson aikana, mikä on mielestäni todella hienoa. Ahdistuksia tulee ja menee, mutta olen niin paljon paremmassa kunnossa kuin viime jaksoilla.
Osaston käytännöt ovat muuttuneet. Kännykkää saa käyttää koko ajan huoneessaan, mutta sim-kortin saa klo 17:15-21:00. Olin erittäin iloinen kuullessani tämän, jes! Ruokailuja on siirretty hieman myöhemmäksi.
Aivan ihana lainaus, jonka bongasin Instagramista. Kuva täältä. |
Kuulostaa hassulta kun sanon että kiva kun löysin blogisi, mutta omalla tavallaan se on. Itse kanssa olin osastolla, 2 kuukautta kolmessa osassa, ja voin nykyään loistavasti. Paremmin kuin mitä edes lapsena! Toivon sulle kaikkea hyvää, kyllä ne asiat siitä helpottaa :) itse olen kävelevä esimerkki!
VastaaPoistaMukavaa kuulla, että sinulla menee nyt hyvin! Lämmittää sydäntä :3 Kiitos ihana ♥
Poista<3
VastaaPoista♥
PoistaOlen niin iloinen kun sinulla menee paremmin. Jaksamisia vielä <3
VastaaPoistaVoi että, kiitos ♥
Poistamiten saat oksennettuu
VastaaPoistaEn kyllä ala antamaan vinkkejä mihinkään tuollaiseen... Jos sinulla on ajatuksia oksentamisesta, tee kaikkesi, ettet tee sitä. Se ei helpota mitään.
PoistaMoi! Ollaankin jo tuttuja siitä yhdestä wappiryhmästä. Mullakin siis paranoidinen skitsofrenia, ja näitä kohtalontovereiden juttuja on kyllä kiva lukea vaikkei aina niin hyvin ja mahtavasti menisikään. Paljon tsemppiä sulle! :)
VastaaPoistaHeips! Niin ollaankin, tervepä terve. :-) Niin, ymmärrän. ^^ Kiitos Aino ♥
PoistaJeees, mahtavaa että sulla menee paremmin! :) Aina niin mukava kuulla hyviä uutisia sulta päin.
VastaaPoistaJep! Hehe ^^ ♥
PoistaIhanaa kuulla, että sulla menee paremmin! Toivottavasti nyt jatkuu näin, tsemppiä sulle :) Munkin mielestä toi lainaus on ihana!
VastaaPoistaEikös? :3 Niinpä, kiitos! ♥
PoistaUpea kuulla että voit paremmin ja olet saanut ystäviä etkä ole saanut psykoosikohtauksia! Nyt on kyllä pakko jäädä lukijaksi, haluan seurata sun taistelua :) Tsemppiä paljon, kyllä se siitä vielä helpottaa vaikkei aina siltä tunnu!
VastaaPoistaNiin! Oi, kiva kuulla. :3 Niin helpottaa, se vain vie aikansa... :-)
PoistaTosi mukava kuulla että voit paremmin! toivottavasti voit jatkosakkin :) Tsemppiä!
VastaaPoistahttp://worldinmyeyes-sanni.blogspot.fi/
Kiitos ^^
PoistaTsemppiä sulle, koita jaksella!
VastaaPoistahttp://shopordiee.blogspot.fi/
Kiitoksia ^^
Poista