Puhuimme hoitajan kanssa paniikkikohtauksistani. Kirjoitin kaikki oireet tunnepäiväkirjaani. Näin kirjoitin siihen:
Rintaa puristaa, kun vedän henkeä, puristus pahenee. Hengitys tiheentyy ja pelkään psykoosikohtausta. Joskus tulee harhoja, tuntuu kuin joskus irtautuisin kehostani. Iho väreilee ja tuntuu sähköiseltä. En tiedä miksi, mutta maha menee joskus sekaisin ja oksettaa. Mahassa myllertää. Hikoiluttaa, "kylmä hiki". Sydän tykyttää kovasti.
Lievinä näitä on miltei joka päivä. Pahoina aina, kun stressaan liikaa. Levozin auttaa ahdistukseen, onneksi. "Kohtaukset" liittyvät yleensä sosiaalisiin tilanteisiin tai johonkin, jota en haluaisi. Jos esim. en halua lähteä jonnekin, seistä, pukeutua tai mitä vain niin tulee oireita. Rasittavaa.
Paniikkioireilu ja sosiaallisten tilanteiden pelko olivat minullekin kovin tuttuja nuorempana. Ne eivät ole mitään mukavia juttuja ja välillä tuntui itseltäkin, että henki meinaa lähteä, jos kohtaukset olivat pahoina. Postiakaan ei voinut hakea, jos naapuriasunnossa oli ihmisiä parvekkeella (postilaatikot olivat ulkona) vaan piti aina kytätä ikkunasta milloin pystyi hakea posti. Stressi usein laukasi minullekin juuri noita kohtauksia. Nyt vanhempana en ole tuntenut tällaisiä enää, joten kai niistä lääkkeistä nuorempana oli jotain hyötyä :) Onneksi pystyt keskustelemaan hoitajien kanssa noista sinun jutuista ja kiva kuulla, että saat myös apua niihin. Se on tärkeää, että on joku, joka kuuntelee ja ymmärtää tilanteen.
VastaaPoistaMinäkin olen kova kynttiläfriikki ja varsinkin näin syksyllä se vaan tulee paremmin esiin, kun alkaa tulemaan pimeää ja muuta. :) Kynttilöitä on myös hauska kuvata!
Kiitos, kun kommentoit blogiini!
http://kauniitaajatuksia.blogspot.fi/
Ikävää kuulla sinunkin kärsineen näistä... Lääkkeet ovat minuakin auttaneet! Totta, aivan totta.
PoistaHaha, jep! :D
Mullakin on paniikkikohtauksia (perinnöllinen paniikkihäiriö) ja voin sanoa, että tiedän kyllä miltä susta tuntuu! :/
VastaaPoistahttp://misslittlemarie.blogspot.fi/
Voi ei... Voimia sinulle ♥
PoistaKuulostaa todella ikävältä. D: Itellä ei oo koskaan ollu mitään kohtauksia, tutulla vaan. Sen kärsimystä on raskasta katella.
VastaaPoistaJep... D: Joo se on kyllä raskasta. Munkin parilla kaverilla on tätä, ja on erittäin ikävää seurata kohtauksia ja jokapäiväistä ahdistusta.
Poista<3 Näiden sun tekstien jälkeen meinaa mennä ihan sanattomaksi, ja omat ongelmat tuntuu taas niin hiton pieniltä. Sulle ihan superisti tsemppiä ja muutenkin kaikkea hyvää! :)
VastaaPoistaPakko silti vähän avata että pystyn osittain samaistumaan sun "tilanteeseen". Kärsin itsekin lievästä paniikkihäiriöstä. Jokusen 5-10 kertaa olen sen kunnon kohtauksen saanut, muuten vain jotain ei niin tunnistettavia. Kesti tosi kauan myöntää että tälläinen on mulle ihan oikea vaiva, kunnes sitten lopulta uskalsin puhua siitä lääkärille ja niin se sitten minulle ihan virallisesti todettiin. Lisäksi minua on myös kiusattu eskarista-kauppiksen loppuun saakka ja vielä sen jälkeenkin. Vaihtelevissa mittasuhteissa, mutta pahin meni kunnianloukkauksena oikeuteen saakka.
Kaikkea hyvää sulle Maria, toivon mukaan nyt on pahimmat takana ja elämä alkaa hymyillä! (-: <3
♥:llä HENNA M.
Kiitos sinulle ihana Henna, kiitos! ♥ Olet mahtava. :-) Ja vahva! Sairauden myöntäminen on vaikeaa, tiedän tunteen... Voimia!
PoistaEn normaalisti kommentoi mutta nyt teen poikkeuksen. Oot mielestäni todella rohkea ja avoin kun kirjotat tästä kaikesta mitä oot kokenut ja koet! _Rispect_ ja voimia...!
VastaaPoistaVau, kiitos! :-)
PoistaToivottavasti pääset pian pois suljetulta ja että siitä on apua. Voimia<3 Odottelen palaamistasi ja uusia postauksia!
VastaaPoistaNiinpä! :-) Kiitos ♥ Aww, ihanaa kuulla :3
PoistaMullakin on paniikkihäiriö. Kohtaulsia oli yläasteella jopa 5 viikossa, itkin, huusin, olin lattialla, joskus meni tajunta. Viime keväänä oli 1-2 viikossa raju, nyt ei ollenkaan
VastaaPoistaTodella, todella ikävä kuulla. Toivottavasti jo nyt menee paremmin, kenellekään en tätä toivoisi...
Poista