5. heinäkuuta 2016

MENNYT JA TEHNYT

Tällä hetkellä on hyvä olla. Harvoin tätä nykyä muuten kirjoitan huonon olon vallitessa, silloin ei vain ole voimia kirjoittaa. Ja muutenkin, nyt on ollut todella paljon tekemistä! Noin viikkoon en ole avannut konetta, olen mennyt ja tehnyt. Siksi kommentteihin vastaamisessakin kesti, hups.

Eilen olimme Särkänniemessä, oli hyvää seuraa, maittavaa ruokaa ja kivaa puuhaa. Mikäpä siinä oli, kunnes tuli ahdistus. Flashbackejä, harhoja, rintaa puristi. Olin ottanut tarvittavan Levozinin ennen kuin ahdistus kunnolla alkoi, tiesin ahdistuksen tulevan ja ennakoin. Näin vältyin mahdolliselta paniikkikohtaukselta. Aika huippua, että osaan jo toimia ennen kuin tapahtuu, eikö?


Heräämiset ovat sujuneet hyvin, paitsi tänään nousin vasta puoliltapäivin. Tosin takana oli raskas päivä huvipuistossa ja olimme takaisin yksikössä vasta iltamyöhäisellä.

Olin äsken rakkaan äitini kanssa shoppailemassa, mukaan tarttui mm. pieniä lusikoita, raastin ja kaulin. Ikiomaa kämppääni varten tietenkin. Olen niin innoissani, mutta samaan aikaan todella jännittynyt syksyisestä muutosta. Hui!

Ostimme myös minulle vesiväritarvikkeet, menenkin tästä maalailemaan... Pitäkää hauska viikko, haleja. ♥

12 kommenttia:

  1. Tosi hienoa että ennakoit, niin osasit vielä nauttia päivästä :). Muutto omaan kotiin on kyllä jännittävä, mutta enemmän kiva juttu entä pelottava! Muista sit lähempänä muuttoakin se, jos alkaa jännittää liikaa. Omaan kotiin tottuu nopeasti :)

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja juu, muistan. ^^ Niin varmasti tottuu, kaipaankin jo sitä omaa tilaa jonka oma koti suo.. :-) Kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Tosi kiva postaus jälleen kerran :)Ihan huippua, et pystyt sääteleen ittees jo niin paljo, että vältyt pahimmilta :)

    Laitappa blogiin kuvaa siitä, mitä oot maalannu, ois tosi kiva nähdä :)?

    http://tavoiteenion.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niinpä. :-) Kuvia voin laittaa tosiaan tänne, vaikken mikään mestarimaalaaja ole. :-D

      Poista
  3. Ah, Särkänniemi! Ja ehdottomasti iso peukku onnistuneelle ennakoinnille! 👍 Vartu vaan, kun pääset oman kodin laittamisen makuun ja löydät niitä "omia juttuja ja omaa tyyliä", se on ihan hurjan kivaa! Ihanaa alkanutta viikkoa sulle myös - toivottavasti nämä sateet tästä helpottaisi :) ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kyllä! Ja niinpä. Etkä arvaakaan kuinka innoissani olen, kun saan sisustaa ja laittaa koko kämpän ITSE! :-D Hih, kiitos, toivotaan! ^^

      Poista
  4. Ihanaa kuulla että osaat jo ennakoidakin noita tilanteita, se kertoo kyllä siitä että monta askelta oot jo mennyt eteenpäin.
    Toki huonojakin hetkiä tulee eikä niitä kannata säikähtää,
    mutta selkeesti vaikuttaa siltä että niitä hyviä hetkiä on ollut enemmän, ainakin enemmän kuin ennen. Hyvä sinä! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. ♥ Jep! Nyt on tosin ollut pari huonompaa päivää, mutta ei mulla ole mitään hätää. :-) Tosiaan, hyvät hetket maistuvat mahtavilta!

      Poista
  5. Tosi huippua, että pääsit Särkänniemeen! Itelläkin olisi huvipuistoreissu suunnitteilla, jos olo kohenee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja toivotaan, että vointisi vahvistuu niin pääset huvittelemaan Särkkikseen! ;-)

      Poista
  6. Sulla on ihanan sävyinen ulkoasu! Tsemppiä sulle muuttoon, se on aina jännittävää, varsinkin kun muuttaa omilleen :). Haleja myös sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nora! Tsempit ja halit vastaanotettu! :-) ♥

      Poista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)