18. elokuuta 2016

MINKÄLAINEN ON MARIA

Voi olla teille vaikeaa hahmottaa minkälainen olen oikeasti täällä ruudun takana. Minkälainen olen ulkoisesti, saatika sisäisesti. No, tässä postauksessa avaan hieman lisää itseäni. Vaikka itsestään kertominen onkin ihan pirun hankalaa!

Ulkoisesti olen aika "tavallinen". Mitä nyt kuitenkin sukua ympäri maailmaa, jonka seurauksena silmäni ovat hieman etniset.

Pukeudun ihmisten ilmoilla useimmiten tyttömäisesti ja suhteellisen huolitellusti. Yksikössä ja kotona aka kun en jaksa panostaa minulla on tietyt "pieruvaatteet".

Kun meikkaan, meikkaan joidenkin mielestä ehkä liikaakin. Kosmetiikka on intohimoni. Rakastan esimerkiksi hiusöljyjä, kosteusvoiteita ja tekoripsiä. Seuraan uusia trendejä - en, koska haluan olla huomaamaton, vaan koska tykkään siitä. Nautin kauneudenhoidosta.

Olen oikeastaan monesti miettinyt vaikka kosmetiikkablogin perustamista. Saisin siellä vouhottaa uudesta kynsilakanpoistoaineestani tai uutuusmeikeistä, eikä ystävieni tarvitsisi sietää turhaa hypetystäni.
Tulevaisuuden ammatikseni olen myös miettinyt kosmetologia, ainoa asia joka saa minut haaveestani luopumaan on työllistyminen. Olen aina ollut varma siitä, että "isona" haluan olla ihmisläheisessä työssä. Mietinnän alla on ollut kosmetologikoulun kanssa myös sosiaali- ja terveysala. Hassu fakta opiskeluistani on muuten se, että olen kerran hakenut merkonomikouluun. Olisin päässytkin sinne opiskelemaan, mutta päädyin ammattistarttiin (mistä ei seurannut mitään hyvää...).

Luonteeltani olen aivan liian ylihuolehtivainen. Koiralla täytyy olla vesikuppi aina täynnä, vouhotan liikaa ja jos ystävääni kosketkin pahaa tarkoittaen niin en vastaa seurauksista... Luotan myös ihmisiin liiankin helposti. Olen todella sinisilmäinen, ja olen itsekin jo huomannut sen.

Tykkään naurattaa ihmisiä. Heitän paskaa läppää, nauran omille (surkeille) vitseille ja nauramme kippurassa ystävieni kanssa jollekin turhalle jutulle. Tai no, ei se niin turhaa ole jos hyvän mielen aiheuttaa, heh.
Innostun herkästi. Jos innostun vaikka pelaamaan Simssiä, voin pelata helposti koko päivän. Jos innostun kynsiblogeista, vietän monta tuntia niiden parissa. Innostuessani höpöttelemään syvällisiä, kello on usein noin viisi aamuyöllä ennen kuin maltan painua unosille.

Herkkyys on tuntomerkkini. Eilen yrittäessäni nukahtaa aloin itkemään, sillä ikävä äitiä oli niin kamala. Pillitän todella helposti. Samaan kastiin menee ärsyyntyminen, olen herkkä ärsyyntymään - esimerkiksi rikotut lasipullot maassa suututtavat. Alan suorastaan raivoamaan ihmisten typeryydelle, sillä eläimienkin pitäisi päästä kulkemaan siellä. Huh, alan kyrpiintymään jo pelkästä ajatuksesta. Ja samalla mietin surullisena viattomia koiraparkoja, jotka täytyy kiidättää eläinlääkärille lasinsirpale tassussa.

Huh, pitkä postaus, ehkä liiankin pitkä. Mutta mitä mieltä olitte, oliko ihan tylsä vai jeejee?

19 kommenttia:

  1. Oli ihana lukea tämä postaus. Tämä oli jotenkin erilainen kuin aikaisemmat postauksesi. Sain jotenkin uuden kuvan sinusta. Vaikutat todella ihanalta ja mukavalta ihmiseltä. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla! Ja joo, voi hyvin olla, hieman rennompi kuin aikaisemmin ainakin. Kiitos! :-) ♥

      Poista
  2. Olipa kieltämättä hauska lukea tällainen erilainen postaus susta! :)

    Hassua, kuinka paljon samaa tunnistan sussa, kuin itsessänikin! :-D Mä olen itsekin aivan suunnattoman herkkä ja itken milloin mistäkin (välillä tuntuu siltä, että ihan ilman syytäkin...) - tämän lisäksi mulla on hyvin pahanlaatuinen heikkous kaikkiin mahdollisiin voiteisiin ja rasvoihin. Victoria's Secret näin esimerkiksi on ihan taivas, samoin kuin Bath & Body Works. Ja Herbal Essences... Uh.

    Ja hei! Sinulla(kin) sukua Suomen ulkopuolella? Missäpäin, jos saa udella? Mun isoäitini on (/ oli - nyt jo edesmennyt) venäläinen, ja mulla on esimerkiksi suomalaisittain todella epätyypillinen leuka... :-D Hauska yksityiskohta sinänsä, kun Charles sanoi, että oli joskus 20-vuotiaana vitsaillut, että se niin vaan tietää menevänsä naimisiin joko suomalaisen tai venäläisen kanssa. No... Se sai molemmat! :'''D

    Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua - halaukset! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :-)

      Haha, hassua tosiaan! Mutta kun ne kyyneleet vaan tulevat, ja rasvat ovat rakkautta! Ihania nuo mainitsemasi merkit myös. ♥

      Kyllä on! Mummuni puolelta asui sukulaisia Afrikassa, isäni puolelta jostain Venäjältä, läheltä Mongoliaa käsittääkseni. Ja heh, sai todellakin molemmat! :-D

      Kiitos ja samoin!! ♥

      Poista
  3. Kiitos! Tee ihmeessä, tätä oli mukava väsätä. Ja hurjasti kiitoksia, olet ihana. ♥

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus 😊Oli kiva lukea tätä ja oli kiva saada vähän lisää tietoa,että millainen olet.Vaikutat tosi mukavalle nuorelle naiselle. Tsemppiä sulle syksyyn ♥
    Dreamsofmylife98.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Ihana kommentti! Samoin sinulle ihanaa syksyä. ♥

      Poista
  5. Tosi kiva postaus, oli kiva lukea tällaista vähän erilaista tekstiä :) Kannatan kosmetiikkablogin perustamista, ois tosi kiva päästä lukemaan sitä jos sellaisen perustat! Mä oon kans tosi helposti ärsyyntyvä ja jos joku ärsyttävä juttu tapahtuu niin oon siitä ärsyyntynyt koko päivän :'D Mutta vaikutat kyllä tosi mukavalta ja hyväsydämiseltä ihmiseltä, sekä tän postauksen että muidenkin postausten perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, kiitos hurjasti! Laitan sulle linkkiä, jos sellaisen väsään. ;-) Ja haha, samiksia! Mutta kiitos ihanasta kommentista. ♥

      Poista
  6. Ihana postaus, hurjan hauskaa tietää susta lisää, ja tosi kauniit kuvatkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Saga! ♥ Ja kiva jos kuvat miellyttävät, itselläni kun ei ole kunnon kameraa niin kuvat ovat mitä ovat. :-D

      Poista
  7. Kivasti kerroit itsestäsi! Itseänikin ärsyttää ihmisten piittaamattomuus esim. juuri tuo pullojen rikkominen.

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva postaus ja antaa lisää tuntumaa kirjoittajaan!

    http://gotlostinadream.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Hyvä postaus! Sun läpät on parhaita ♥ Saat mu aina nauramaa niille ja muutenki oot ihana ja rakas ystävä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooih, kiitos! Ja samoin sinulle ihanainen, olet niin tärkeä!! ♥

      Poista
  10. Ihana postaus! ♥ Meillä on selvästikin monia yhtäläisyyksiä :D Itsekin olen todella herkkä, vaikka ulkoisesti annankin kovan vaikutelman itsestäni. Ihmisten naurattamisessa olen itsekin aika hyvä.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Ja heh, kiva kuulla! Samoin, se kovuus on kai.. suojakuori? En tiedä, mutta samastuin. :-D Ihmisten naurattaminen on kyllä se juttu!

      Poista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)