SE ON HARHAA, SE EI OLE TOTTA

Hieman viimeisimmän blogipostauksen jälkeen vointini romahti. Miltei kaikki varo-oireet pukkasivat pintaan, itkin jatkuvasti itsetuhoisten ajatusten, harhojen ja ahdistuksen kanssa. Pahimpia olivat harhat. Oli vääristymiä. Esimerkiksi näin selkeästi, kun esineiden etäisyys tai koko muuttuivat. Oli mustia hahmoja, oli haukkuvia ääniä. Ja pitkästä aikaa kamalat harhat, jotka kielsivät minua kertomasta itsestään. Onneksi entinen omahoitajani kysyi asiasta - onko kieltäviä harhoja. Ja oli. Jälleen. Onneksi kyseinen hoitaja oli omahoitajanani pitkään, hän tuntee minut ja harhani.

Nuo kieltävät harhat ovat siitä kenkkuja, että kun esimerkiksi hoitaja kysyy jotain, harhat huutavat, etten saa vastata. Harhat kieltävät minua, muuten tapahtuu sitä ja tätä. Onneksi pystyn jo vastustamaan niitä, harhat eivät estä minua kertomasta niistä. Se on harhaa, se ei ole totta.

Olin myös sen verran huonossa hapessa, että tarvittavien Levozinien määrää nostettiin kahdesta viiteen. Hieman lääketokkurainen olo ilmestyi välillä, mutta lääkkeillä saimme leikattua ahdistuksen poikki. Ja onneksi saimme, en olisi jaksanut enää yhtään päivää niin kamalassa olossa.

Nyt fiilis on siedettävä, väsynyt ja hieman jännittynyt. Yletön tuskaisuus ja itkuisuus on poissa. Kyllä tämä tästä!