TARKEMMIN PSYKOOSI- JA PAKKO-OIREISTANI

Viime postauksessa mainitsinkin, että kärsin uudenlaisista vääristymisharhoista. Niitä on ollut jokunen vuosi sitten osastolla, mutta nyt ne ovat tauon jälkeen takaisin. Enkä olisi kaivannut niitä.

Vääristymisharhoissa tuntuu, kuin jalat menisivät läpi lattian. Lattiakin harhailee kauhean kaukana, kaukana jalkojeni juuressa. Seinät saattavat kaatua, hyllyt vääristyvät ja aaltoilevat.

Tulee epätodellinen olo. Yksikin päivä menin itkien hoitajan luo - en ollut tunnistanut itseäni peilistä ja koin olevani unenomaisessa maailmassa, toisessa ulottovuudessa. Hyvin karmivaa, en ollut tavallaan olemassa. Jalat puutuivat, kyyneleet valuivat. Onneksi hoitaja tajusi tilanteen vakavuuden ja tuli viereeni lattialle hieromaan jännittyneitä jalkojani.

Kuvan lähde (klik!)

Mutta sitten on tämä, josta en ole teille koskaan maininnut. Puhehäiriöt. Olen alkanut tavallaan keksimään omia sanoja, yhdistelen sanojen tavuja, eikä minusta niin helpolla saakaan enää selvää. Ja vaikka kuinka yrittäisin sanoa lauseeni selvästi, tulee asiani ihan aivopieruna ulos. En käsitä. No, en minä koskaan erityisen lahjakas ole ollut verbaalisesti, mutta on tämä rasittavaa.

Ja ne "pakko-oireet". En tiedä miksi kutsua niitä, mutta tiettyä asiaa on ajateltava tietyllä tavalla, tai minä tai läheiseni kuolevat. En ole edes kyseenalaistanut tämän olevan "epänormaalia", oikeasti luulin, että joku voi kuolla. Vähän aikaa sitten vain luin, että hänellä on tämäntyyppistä oireilua, ja aloin kyseenalaistamaan toimintani. En vain osaa rajoittaa itseäni, asiaa on pakko ajatella tietyn monta kertaa ja toistaa tiettyä toimintaa tietyn monta kertaa. Raivostuttavaa.