VALO LÖYTYI VIIME HETKELLÄ

Olin varma, että tulen tappamaan itseni. "En tule päättämään tätä peliä luonnollisesti", taisin kirjoittaa silloiseen päiväkirjaani.  Keräsin lääkkeitä. En ottanut kaikki ketipinoreja iltaisin, vaan laitoin jokusen jemmaan. Laitoin jemmaan myös särkylääkkeet, joskus tarvittavia ja unilääkkeitä. En kovin aktiivisesti kuitenkaan tätä "jemmaa" täyttänyt, en olisi saanut tapettua itseäni pelkästään niillä.

Kamalin tapahtui parisen kuukautta sitten; jemmani oli tyhjennetty. Ei pillerin pilleriä.

kuka ne on löytänyt, miksei mulle olla sanottu mitään, miten mä nyt tapan itseni, ei tästä tule mitään, kuka ne on löytänyt, ei ei ei

Sain myöhemmin tietää, että äitini oli löytänyt kätköni. En tiedä, miten äiti reagoi tähän, ei olla puhuttu asiasta. Hirvittää vieläkin.

Olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen, ettei minulla ole enää lääkekätköä. En vain pystyisi tappamaan itseäni, en tiedä miksi. Liikaa läheisiä ihmisiä, poismenoni satuttaisi heitä liikaa. Varsinkin äitini ja mummuni varmaan sekoaisivat. En voi jättää heitä. Ja rakkaat koirani. Miten kukaan voisi selittää koirilleni, ettei Mariaa enää ole? Itsemurha on kuitenkin niin itsekäs teko. Jotenkin haluan nähdä, mitä elämällä on tarjottavanaan. Onhan tässä jo hyvät syyt jatkaa elämistä, eikö vain?

Parempi niin, etten tee mitään harkitsematonta. Tai no, olenhan mä itsemurhaa suunnitellut varmaan vitosluokasta lähtien, mutta en ole sitä tehnyt. Jokin tässä maailmassa on pitänyt minut hengissä. Ja hyvä niin. Haluaisin uskoa, että jokaisella ihmisellä on tarkoituksensa ja paikkansa maailmassa. Jopa minulla.