Heräsin puoli yhdeltätoista. Ahdistus painoi heti rintaa, "ei tästä tule mitään". Hoitaja painosti kaupassa käynnillä, syömisen tärkeydellä ja siivouspäivällä. Liikaa stressiä heti aamusta... Painoin pääni tyynyyn ja hoitaja tuli uudestaan valittamaan. Ahdistus vain kasvoi. Olo oli tukala, tyhjä ja arvoton. Päätin nousta ylös, mutta tärisin ahdistuksesta. Hain kännykän, se ei meinannut pysyä näpeissäni. Hoitaja tuli uudestaan huoneeseeni, ja viimeinkin hän huomasi huonon oloni. Sain heti Levozinin.
Päätin syödä aamupalaa, mutta ahdistus rinnassa tuntui sietämättömältä. Hoitaja pyysi minut kansliaan, ei me kauaa juteltu, kun hoitaja arveli, että minun olisi parasta nukkua. Menin huoneeseen nukkumaan, heräsin uudestaan puoli neljältä, kun toinen hoitaja tuli sanomaan, että ruoka on tullut sairaalasta. Kebab-salaattia, hyi.
Kun heräsin puoli neljältä, olo oli jo jonkun verran parempi, onneksi. Ahdistaa kyllä vieläkin. Miksi minua ahdistaa näin usein ja näin paljon? En tajua. Kai se on se masennus. Masennus on kyllä niin paskamaista.
tämä ahdistus rinnassa
nämä ajatukset päässäni
ne vielä tappavat minut
Wow, tällaiseen blogiin en olekaan vielä törmännyt. Kirjoitat todella kauniisti ja ihanan totuudenmukaisesti ja aidosti itsestäsi ja tuntemuksistasi. Kaikkea hyvää sinulle! :-)
VastaaPoistarosa-l-blog.blogspot.fi
Voi kiitos! ♥ Ja samoin! :-)
PoistaSun blogis on kyllä ihanalla tavalla erilainen ja en ikinä vastavaan blogiin ole törmännyt! Kirjoitukses on todella hyviä ja oot kyllä rohkea kun kirjoitat näin aidosti ja avoimesti kokemuksistasi! :) Paljon tsemppiä sulle :-) !
VastaaPoistaAww hei kiitos ihana! ♥
Poista