Teki vain mieli itkeä, vaikken siihen pystynytkään. Tihrustin itkua, painoin silmiä lisää kiinni. Mutta ei. Menin harhaisena kansliaan, seisoin hetken oven takana, sydän hakkasi. "Älä mene sinne", se sanoi, "Et ansaitse apua!".
Kirjoitin pitkästä aikaa päiväkirjaa. Selasin vähän vanhoja tekstejä. Ahdisti vain entistä enemmän. Näin Turun hallinto-oikeuden pakkohoitopäätöksen päiväkirjani välissä. Tuli tuskainen olo, en haluaisi muistella niitä aikoja...
Ahdisti liikaa, oli pakko mennä hakemaan apua.
Kansliassa purskahdin itkuun. Hoitaja arvasi, että minulla oli harhoja. En kuitenkaan uskaltanut kertoa itsetuhoisista ajatuksista. Keskustelustamme en muista juurikaan mitään, mutta sain levozinin ja nukahdin ehkä varttia vaille kaksitoista. Aamulla olo oli parempi.
Kirjoitan itse samantyylistä blogia tosin eri tilanteesta. Olen ollut masentunut ja selvinnyt. Haluan blogini avulla kertoa näistä ajoista (mutta myös nykyisyydestä ja elämästäni) toisille. Tiedän, että blogisi muuttuu jossain vaiheessa samanlaiseksi blogiksi kuin omani, selviytyjän blogiksi. Olet varmasti hieno ihminen ja suuret tsempit sinulle! Toivottavasti jaksat taistella, sillä se on sen arvoista! <3
VastaaPoistahttp://tatakoonainutkertainen-a.blogspot.fi (blogini on vielä melko pintapuolinen, mutta kunhan jaksan kirjoittaa vaikeistakin hetkistä, tekstiä tulee. Lähiaikoina julkaisen myös "tsemppauskirjeen" masentuneille ja kuulisin mieluusti, millaisia kannustuksia haluaisit kuulla.)
Täytyypäs käydä tsekkaamassa blogisi! Hienoa, olet kyllä vahva. Kiitos! ♥
PoistaSinä olet vahva!
Poista♥
Poista