17. toukokuuta 2016

ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ

"17-vuotias ja eläkkeellä... Mitä?!"

Jep, vähän jännä juttu. Kun joku kysyy, missä käyn koulua, menen hieman vaikeaksi. Väännän kuitenkin asiasta joskus jopa vitsiäkin, olen tottunut ajatukseen, etten käy koulua. Enkä käy töissä.

Läheisenikin tuntuvat hieman painostavan minua kouluun. Mummu ei voi hyväksyä asiaa, ja sanoo yksikköä kouluksi. Äiti haluaisi minut jo tänä vuonna kouluun, mutta ei se onnistuisi. Täytyy muistaa, että elän vain itseäni varten, minun ei tarvitse suorittaa elämää pää kolmantena jalkana saatika joutua työuupumuksen takia takaisin osastolle. Ei. Tuo vain on hieman vaikeaa muistaa jokaisena hetkenä, kun vajoaa mietteisiin.

En siis käy koulua enkä töissä. Mitä teen päivisin?

Yksikössä olisi oikeastaan varmaan aina jotain tekemistä. Voimme pelata vaikka biljardia, kierrellä kaupungilla, katsoa televisiota, pitää omahoitajakeskusteluja, laittaa ruokaa tai leipoa, siivota, lenkkeillä sekä pyöräillä, somettaa, istua kahvipöydässä ja puhua syvällisyyksiä... Oikeastaan mitä vain. Varsinkin kesäisin meillä on joka päivä jotain aktiviteettia, kuten rannoilla käymistä, huvipuistoreissuja ja muuta todella mukavaa. Yksikössä on harvoin ainakin minulla tylsää. Ja täällä on kavereita, joka on aivan mahtavaa. Yksikössä on tällä hetkellä aivan mahtavia tyyppejä, erilaisia persoonia, hassuja nauruja - yksinkertaisesti ihania ystäviä olen yksiköstä saanut.
Kummallinen juttu on muuten se, että jos joku sairastuu johonkin yleiseen fyysiseen sairauteen ja joutuu eläkkeelle, niin se on hyväksyttävää. Mutta auta armias jos sairastuu psyykkisesti... Jotkut alkavat motkottaa siitä. Kuinka psyykkiset sairaudet eivät ole oikeita ja että niistä selviää helposti. Paskat.

Harmittaa, kun ystäväni alkavat lukemaan ylioppilas-kirjoituksiin, ja mitäs minä teen? En mitään, mutta se on ihan ok. Minulla on koko elämä aikaa istua koulunpenkillä, jos pari vuotta vierähtää sairastelun takia, se on ihan ok. Antakaa itsellenne aikaa. Olen tullut tähän tulokseen pari päivää miettiessäni, että minulla ei ole kiire, elämä rullaa ja panostan parantumiseen. Se on ihan ok.

13 kommenttia:

  1. On kyllä kauheeta, että psyykkisen sairauden takia ei "saisi" voida pahoin ja siitä harvoin puhutaan... miksi, kyllähän ihmiset valittaa aina jos ne on flunssassa, vaikka tietää sen menevän ohi. Psyykkiset sairaudet ei niin vaan mene ohi muutamassa päivässä vitamiineilla ja levolla :/

    Mutta sulla on hyvä asenne: anna itsellesi aikaa. Sulla on vielä koko elämä edessä, monia vuosia aikaa opiskella ja olla töissä. Ei niihin tarvitse kiirehtiä, oma hyvinvointi menee niiden edelle!

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Valitsitpa sopivat sanat tähän tilanteeseen, vau.

      Hih, kiitos! Elämä on vasta tulossa. Niin totta.

      Kiitos ihan sairaasti ihanasta kommentistasi Jenna, piristit ja tsemppasit. :3

      Poista
  2. Hyvä teksti. Mulle joskus, kun painelin sata lasissa, pää kolmantena jalkana kaikkialle ja olin burnoutin partailla, terapeutti sanoi "kyllä sää jäisit kotiin mahataudissakin, miten ihmeessä tämä on eri asia?"

    Sulla on hyvä asenne ja se on tärkeää että ottaa asiat tosissaan. Haleja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! Niin, terapeuttisi oli aivan oikeassa. Henkinen ja fyysinen terveys ovat molemmat tärkeitä.

      Oi, kiitos! Haleja sinnekin todella paljon. ♥

      Poista
  3. Ei liity varsinaisesti tähän postaukseesi, mutta halusin kysyä, oletko katsonut Ylen Sekasin-sarjaa (löytyy mm. Areenasta). Kiinnostaisi tietää, mitä mieltä olet siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin kyseisestä sarjasta vasta tänään, ja asia on vasta tutkailuasteella.. :D Joten en osaa sanoa juuta enkä jaata.

      Poista
    2. Ei hitto, kiinnostuin todella paljon tästä sarjasta pienen googlettelun tuloksena. Alan katsomaan sitä tänään!

      Mutta joka tapauksessa, on mielestäni ihan ok nostaa mielenterveysongelmien laajuutta, vakavuutta jne ihmisten ilmoille, kunhan se ei mene romantisoimiseksi tai pelottele ihmisistä ilmat pihalle - jos kyseessä on uusi asia, saattaa se vain provosoida ihmisiä esimerkiksi haukkumaan mt-ongelmaisia.

      Poista
  4. Muistan kun itsellä jäi koulu kesken, aloin välttelemään kaikkia sukujuhlia koska ihmisten ainoa mielenkiinnonkohde tuntui aina olevan se että mites koulu ja mitäpä siihen nyt selität ihmisille jotka eivät tiedä että olen masentunut.
    Olin 1,5 vuotta melkein kokonaan vain kotona ja tuntui siltä etten koskaan tule saamaan kouluani käytyä loppuun, kun muut etenee elämässään. Nyt tämän vuoden lopussa valmistuin lähihoitajaksi. Joten kyllä, toivoa on eikä sinulla ole mikään kiire mihinkään ja on hienoa että olet ymmärtänyt sen itsekin muiden mielipiteistä huolimatta. Tärkeintä on oma hyvinvointi, opiskella ehtii koska vain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin fiilaan sun tunteita jokaisessa lauseessasi! Niinpä, miten selittää ihmisille mitä teen, kun he heti käsittävät sen niin, että lusmuilen. Huoh.

      Paljon tsemppiä sulle, ja ihan mahtavaa kun saat lähihoitajaopiskelusi pian päätökseen! Niin paljon onnitteluja!

      Jep, toivoa on. Olet niin oikeassa! :-)

      Poista
  5. Hyvä teksti! Hyvä että keskityt parantumiseen ja kyl sinne koulun penkille ehtii myöhemminki. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, nyt täytyy keskittyä siihen, että itsellä on parhaimamat mahdollisuudet parempaan. Ja niinpä! ♥

      Poista
  6. Inhottavaa tuommoinen painostus sukulaisilta :( Ihmisille pitäisi opettaa, että mielenterveysongelmien takia on okei olla käymättä töissä tai koulussa, sillä niinkuin sanoit elät vain itsesi takia, et muiden. Tsemppiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain.. :-( Ja tuo on niin totta, tiettyyn rajaan asti kuitenkin. Kiitos tsempeistä! ♥

      Poista

Arvostan jokaista ystävällistä kommenttia! :-)